ICC ja Keskuskauppakamari yhdistävät voimia

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n Suomen toiminnot ja Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden yksikkö yhdistyvät 7.4.2014. ICC Suomen maajohtaja Timo Vuori on nimitetty yhdistetyn yksikön johtajaksi. Hän vastaa jatkossa sekä ICC:n toiminnasta että Keskuskauppakamarin kansainvälisistä toiminnoista yhteisen asiantuntijatiimin kanssa.

Toimintojen yhdistämisellä poistetaan päällekkäisyyksiä ja parannetaan yhteistyötä yritysten kansainvälistymisen edistämiseksi. Tavoitteena on Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän mukaan vahvistaa molempien organisaatioiden omaleimaisuutta ja yritysten toiminnasta saamaa hyötyä.

“ICC on aidosti globaali yritysjohtajien verkosto, jolla on suorat vaikuttamiskanavat kansainvälisen talouden kabinetteihin. Kauppakamareiden Finncham-verkosto puolestaan palvelee yritysten kansainvälistymistä meillä ja maailmalla. Yhdessä nämä antavat Team Finland toiminnalle uutta vauhtia ja tuovat yritysverkostot vahvemmin mukaan”, sanoo Penttilä.

Timo Vuoren mukaan voimien yhdistäminen vastaa Team Finland -hengessä suomalaisyritysten haasteisiin globaalissa kilpailussa. “Suomessa Kansainvälisen kauppakamarin toimisto on vuosia toiminut Keskuskauppakamarin yhteydessä. Kansainvälisesti ICC on vastannut myös kauppakamareiden kansainvälisestä yhteistyöstä. Nyt otamme askeleen kohti selkeämpää asiantuntijayhteistyötä ja selkeämpää työnjakoa”, toteaa Vuori.

Keskuskauppakamarin kansainvälisen yksikön ja ICC:n Suomen toimintojen yhdistyminen vahvistaa ICC:n ja Keskuskauppakamarin kansainvälistä osaamista ja kotimaista palveluntarjontaa sekä verkostojen tehokkaampaa hyödyntämistä. “Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä asiakastarpeita entistä paremmin vastaavaksi”, korostaa Vuori.

“Käytännössä tarjoamme jatkossakin Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja alueellisten kauppakamareiden jäsenpalvelut, mutta yhteistyössä vahvistamme jäsenpalveluiden laatua. Esimerkiksi kansainvälistyvät kasvuyritykset eivät osaa riittävästi hyödyntää ICC:n sopimus-, toimitus- ja maksuehtoja kaupankäynnin arjessa”, sanoo Vuori.

Lisätietoja:

ICC:n maajohtaja, Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori, p. 050 5535 319, timo.vuori@chamber.fi

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, p. 050 366 2395, risto.penttila@chamber.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

Tilaa