Keskuskauppamakamari järjestää uuden mentorointiohjelman naisjohtajille

Keskuskauppakamari käynnistää mentorointiohjelman naisjohtajille toista kertaa ensimmäisestä ohjelmasta saadun erinomaisen palautteen kannustamana. Keskuskauppakamarin tuoreen naisjohtajaselvityksen mukaan Suomen kaikissa pörssiyhtiöissä yhteensä vain 41 naista johtaa yhtiön liiketoimintoja johtoryhmätasolla, ja vain yhdellä pörssiyhtiöistä on nainen toimitusjohtajana. Tähän Keskuskauppakamari haluaa tuoda muutosta mentorointiohjelmalla.

Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa osaavien naisten etenemistä yhtiöiden liiketoiminnan johtotehtäviin ja hallituksiin. Ohjelma on suunnattu etenkin keskijohdossa toimiville naisjohtajille, jotka haluavat kehittää osaamistaan tai pohtia uravaihtoehtojaan. Ohjelman hakuaika päättyy 30.11.2013.

“Naisten vähäisyyteen liikkeenjohdossa on monia syitä alkaen naisten koulutusvalinnoista ja liiasta itsekriittisyydestä. Lisäksi työnantajien passiivisuus luoda naisille vastaavia urapolkuja kuten miehille vaikuttaa asiaan, kuten myös mentorien ja käytännön roolimallien puute. Pyrimme mentorointiohjelmallamme edistämään naisten etenemistä yritysten ylimpään johtoon”, kertoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Liike-elämän kokeneet johtajat mentoreina

Jokaisella aktorilla on ohjelmassa mentorinaan Suomen liike-elämän kokenut johtaja. Aktorit voivat luottamuksellisesti puntaroida työelämän haastavia tilanteita, ja mentorit saavat näkökulman naisjohtajuuden haasteisiin. Ohjelmaan sisältyy mentoriparien tapaamisten lisäksi neljä seminaaria, verkostoitumistapaamisia, yritysvierailuja sekä verkkokeskustelua.

Keskuskauppakamarin ensimmäinen naisjohtajien mentorointiohjelman tuli päätökseensä eilen. Puolitoista vuotta kestänyt ohjelma sai erinomaisen palautteen sekä aktoreilta että mentoreilta (arvosana 4,3 asteikolla 1–5). Noin neljäsosa aktoreista (24 prosenttia) sanoo ohjelmalla olleen jo nyt konkreettinen vaikutus uraan esim. työpaikanvaihdoksen, yrityksen perustamisen tai hallituspaikan saamisen kautta.

Tarkemmat tiedot ja hakemus mentoriohjelmaan löytyvät osoitteesta http://naisjohtajat.fi/hae-ohjelmaan. Hakuaika päättyy 30.11.2013. Ohjelma on puolitoistavuotinen, ja avausseminaari järjestetään maanantai-iltapäivänä 27.1.2014 Alma-talolla Helsingissä.

Kiintiöille ei Suomessa tarvetta

Suomen kokemukset naisjohtajuuden edistämiseksi itsesääntelyn avulla ovat herättäneet mielenkiintoa myös ulkomailla. Pörssiyhtiöiden hallitusten osalta Suomi on EU:n ennätystasolla, ja suurten pörssiyhtiöiden hallituksista yli 30 prosenttia on naisia. Vuonna 2008 annettiin listayhtiöiden hallinnointikoodi, jonka mukaan pörssiyhtiön on annettava julkinen perustelu, jos sen hallituksessa ei ole molempia sukupuolia. Suosituksen antamisen jälkeen niiden pörssiyhtiöiden osuus, joissa on molempia sukupuolia hallituksessa, on kasvanut 51 prosentista 89 prosenttiin.

“Listayhtiöiden hallinnointikoodin osoitettua tehonsa kiintiökeskustelu on Suomen osalta syytä unohtaa ja siirtyä todellisen ongelman käsittelyyn. Liiketoimintajohtoon etenee yhä hyvin vähän naisia, eikä aika näytä korjaavan asiaa”, toteaa Linnanmaa. Linnainmaa puhuu tänään mentorointiohjelman tuloksista ja naisjohtajuudesta Berliinissä pohjoismaisissa suurlähetystöissä järjestettävässä Corporate Governance -konferenssissa, jossa Saksan liittovaltion perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministeri Kristina Schröder pitää avauspuheen. Saksassa naisten eteneminen ylimpään johtoon ei etene Suomen malliin ja Schröderiltä odotetaan kannanottoa uuden hallituksen kiintiönäkemyksistä.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa, p. 050 356 1183

Keskuskauppakamarin kolmas naisjohtajaselvitys 2013: Menestystä hallituksissa, haasteita johtoryhmissä
Keskuskauppakamarin tiedote: Naisjohtajien haasteet johtoryhmissä, menestys hallituksissa 
Keskuskauppakamarin tiedote: Mentorointiohjelmalla vauhditetaan naisjohtajien etenemistä ylimpään johtoon
Leena Linnainmaan blogi: Naisten läpimurtoa liiketoimintajohtoon saadaan yhä odottaa
Antti Turusen blogi: Suuri murros ei tullutkaan
http://naisjohtajat.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

Tilaa

Multimedia

Multimedia