Mainonnan eettinen neuvosto: Ammattiliittojen 17-senttiä-kampanja ei syrji miehiä

Report this content

Mainonnan eettinen neuvosto on antanut vapauttavan lausunnon Akavan, SAK:n ja STTK:n Mikä fiilis?! -kampanjasta, jossa miehen reiden päällä oli teksti ”17 senttiä”. Kampanjallaan järjestöt halusivat nostaa esiin miehen ja naisen välisen palkkaeron, jossa ”naisen euro on edelleen 83 senttiä”.

Lausuntoja pyytäneiden yksityishenkilöiden mukaan kampanja on hyvän tavan vastainen, koska se on seksistinen, miehiä esineellistävä ja antaa vaikutelman siitä, että palkkaero selittyy miessukupuolella eikä heidän taidoillaan.

Ammattiliitot kertovat, että tavoitteena oli nostaa esille työelämän epäkohtiä huomiota herättävällä ja hoksauttavalla keinolla. Siksi tehokeinona käytettiin satiiria, ja palkkaeroa kyseenalaistettiin humoristisin keinoin.

“Kokonaisuutena arvioiden mainoksen ei voida katsoa yleisesti syrjivän miessukupuolta. Yhteiskunnallisen keskustelun edistäminen osin selittämättömistä sukupuoleen perustuvista palkkaeroista ja niiden syistä on hyvä asia. Neuvosto korosti päätöksessään, ettei se ota kantaa siihen, onko mainos hyvän maun mukainen”, mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta kertoo neuvoston lausunnosta.

Kampanja näkyy joulukuusta helmikuuhun sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Järjestöt kampanjoivat myös radiossa ja televisiossa joulu–tammikuussa sekä suurimpien kaupunkien kaduilla viikoilla 1 ja 2.

Huomautuksia neljälle mainokselle

Mainonnan eettinen neuvosto käsitteli kokouksessaan myös seitsemää muuta mainosta. Huomautukset annettiin neljälle mainokselle.

Huippukiva.fi- sekä Hotlips-verkkokauppojen radiomainokset saivat neuvostolta huomautukset pelkästään aikuisille suunnatuista radiomainoksistaan, joita oli esitetty päiväsaikaan. Neuvoston vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan mainos on hyvän tavan vastainen, jos se on lapsille sopimaton ja sitä esitetään ennen klo 21.

Bailey’s -juoman televisiomainos sai neuvostolta huomautuksen väkivallan vuoksi. Mainonnan eettinen neuvosto totesi, ettei väkivaltaisten elementtien hyödyntäminen mainonnassa ole hyväksyttävää, ellei siihen ole markkinoitavaan hyödykkeeseen liittyvää luonnollista perustetta, kuten voi olla esimerkiksi mainostettaessa väkivaltaisia kohtauksia sisältävää elokuvaa tai kirjaa.

Neuvosto otti omasta aloitteestaan käsittelyyn CarClean Finland Oy:n mainoksen, jossa käytettiin vähäpukeista naista katseenvangitsijana ilman yhteyttä mainostettavaan palveluun. Neuvosto lausui mainoksen olevan hyvän tavan vastainen. CarClean Finland Oy sai huomautuksen jo toisen kerran samasta mainoksesta. Yritys ei ole noudattanut neuvoston lausuntoa MEN 28/2009, jossa sille annettiin huomautus.

Mainonnan eettinen neuvosto antaa lausuntoja yksittäisten mainosten hyvän tavan mukaisuudesta. Lausuntoja voivat pyytää kuluttajat, elinkeinonharjoittajat, viranomaiset ja järjestöt. Mainonnan eettisen neuvoston toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari, jossa neuvoston sihteeristö toimii. Annetut lausunnot ovat julkisia.

Lisätietoja:

Lausunnot luettavissa: http://kauppakamari.fi/lautakunnat/men/lausunnot/

Paula Paloranta, p. 050 548 0236, paula.paloranta@chamber.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia