Selluteollisuus on yksi Suomen menestystekijöistä

Vaikka perusteollisuutta ja selluteollisuutta on pidetty Suomessa auringonlaskun aloina, niin tosiasiassa Suomi menestyy vain monipuolisella elinkeinorakenteella. Taloudellinen menestyksemme edellyttää, että perusteollisuudella on oma sijansa myös jatkossa. Raskas teollisuus on hyvinvointiyhteiskuntamme selkäranka, jota ei helposti pysytä korvaamaan palvelutuotannolla.

Viime vuosina on useaan otteeseen, jopa valtiovallan edustajien taholta, esitetty, että perusteollisuus olisi auringonlaskun ala. Erityisesti selluteollisuuden tulevaisuudesta on esitetty epäilyjä.

- Tosiasiassa perusteollisuus tuottaa viennistämme noin puolet ja metsäteollisuus yksinäänkin 20 prosenttia, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa . Tänä vuonna selluteollisuuden tuotanto on vielä lisääntynyt viime vuodesta, kun ensimmäisellä kvartaalilla Suomessa tuotettiin sellua 1,7 miljoonaa tonnia, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2010, ja sellun vienti oli peräti 25 prosenttia viimevuotista suurempi. Sellun hintakehityskin on jatkunut hyvänä. Sellulla on siis keskeinen rooli suomalaisen hyvinvoinnin turvaajana.

Linnainmaa muistuttaa, että Suomen menestystekijöihin kuuluu monipuolinen elinkeinorakenne.
- Menestyksemme tulevaisuudessa edellyttää, että jatkossakin perusteollisuudella on oma sijansa, hän sanoo. Siinä selluteollisuudella on merkittävä rooli, jota esimerkiksi design-huonekaluilla ei voida korvata, vaikka ne toisivat hyvää täydennystä elinkeinoelämäämme. Raskas teollisuus on hyvinvointiyhteiskuntamme selkäranka, jota ei noin vain korvata myöskään palvelutuotannolla.

Kriittisiä arvioita on esitetty erityisesti metsäteollisuuden tulevaisuuden osalta. Tosiasia kuitenkin on, että sellu tekee nyt erinomaisesti kauppansa hyvällä hinnalla. Paperiteollisuudessa puusta saadaan vientituloja ja sivutuotteena sähköä. Selluteollisuus tuottaa tarvitsemansa sähkön prosessiensa sivutuotteena, ja ylijäämäsähköä jää syötettäväksi valtakunnanverkkoonkin. Sellutehdas maksaa vielä sähköveroa itse tuottamastaan ja käyttämästään sähköstä.

Selluteollisuutemme tuleva menestys edellyttää kohtuuhintaisen materiaalin saamista. Ala on panostanut tehokkuuden lisäämiseen tuotannossa ja moderni selluteollisuutemme on osoittanut kykynsä menestyä kansainvälisessä kilpailussa.

Lisätiedot: varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa, Keskuskauppakamari, puh. 050 356 1183

Keskuskauppakamari
PL 1000, Aleksanterinkatu 17
00101 Helsinki
www.keskuskauppakamari.fi

Yhdessä yritysten puolesta
...............................................
www.keskuskauppakamari.fi
www.facebook.com/K3FIN
www.twitter.com/K3FIN
...............................................
Hyvinvoiva Suomi, jossa on hyvä yrittää, on yhteinen asiamme. Kerro ideasi siitä, miten työpaikkoja saadaan luotua ja osallistu keskusteluun www.150000.fi

Yrityksestä

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

Tilaa