Suomi tarvitsee nopeaa siirtymistä e-laskuun

- E-lasku eli sähköinen lasku on nopea, tehokas ja ympäristöystävällinen. Laskelmien mukaan sähköiseen laskutukseen siirtyminen voisi tuoda suomalaisille yrityksille jopa 2,8 miljardin euron vuotuiset säästöt. Samalla lisäinvestointien tarve on vähäinen suhteessa kokonaishyötyyn. On selvää, että tällaista tehostamista tarvitaan juuri nyt, kun kustannukset muuten ovat nousussa, kertoo Keskuskauppakamarin sähköisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Bo Harald.

Sähköisessä laskutuksessa laskuttaja lähettää maksajalle paperisen laskun sijaan sähköisen laskun. Lähettävässä ja vastaanottavassa yrityksessä sähköinen lasku käsitellään suoraan yhteensopivissa laskutus- ja taloushallintajärjestelmissä, jolloin käsittelystä poistuu välivaiheita ja manuaalista työtä. Näin säästetään kustannuksia ja nopeutetaan maksuja.

Kuluttajille ja pienyrityksille sähköinen lasku tarkoittaa esimerkiksi verkkopankkiin tulevaa laskua. Tällöin tili- ja viitenumerot ovat laskussa valmiina ja asiakas vain tarkastaa ja hyväksyy laskun. Tämäntapaisilla palveluilla voidaan myös lähettää laskuja ilman järjestelmäinvestointeja ja tietoteknistä osaamista. Yhä useammat laskujen vastaanottajat yksityisellä ja julkisella sektorilla vaativat yrityksiä laskuttamaan sähköisesti.

- Sähköisissä laskuissa, kuten muissakin sähköisissä palveluissa, on olennaista huomioida asiakkaan näkökulma. Palvelujen pitää olla ennen kaikkea helppokäyttöisiä ja edullisia. Asiakkaalle voitaisiin lähettää tieto verkkopankkiin saapuneesta e-laskusta esimerkiksi tekstiviestillä, sanoo lakimies Jaakko Turunen Keskuskauppakamarista.

- Myös turvallisuudesta puhutaan paljon, vaikka siinä ei ole juurikaan esiintynyt haasteita. Sähköisesti välittyvä aineisto on paremmin suojattu kuin paperilla liikkuva, jatkaa Harald.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan sähköisen laskutuksen edistämistä ja nopeaa käyttöönottoa. Työryhmän kokoonpanossa ja sitä kautta työssä korostuu asiakkaiden näkökulma. Ministeriön tavoitteena on nostaa Suomi EU:n kärkimaihin sähköisten laskujen käytössä.

- Koska tekniikka sähköiseen laskutukseen on jo olemassa, odotamme työryhmältä konkreettisia toimia, joilla e-laskujen käyttö lisääntyisi nykyistä nopeammin. Yksi tehokas toimenpide on, että edistykselliset laskujen vastaanottajat asettaisivat takarajan paperilaskujen käytölle, toteaa Harald.


Lisätietoja: Keskuskauppakamarin sähköisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Bo Harald, puh. 050 64101, bo.harald@tietoenator.com
ja valiokunnan sihteeri, lakimies Jaakko Turunen, puh. 040 552 7663, jaakko.turunen@chamber.fi

Yrityksestä

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

Tilaa