Mika Häkkinen: ”En koskaan pitänyt Malesian GP:stä”

Peliyhtiö Unibetin F1 Insider Mika Häkkinen käsittelee uudessa kolumnissaan muun muassa Singaporen tapahtumia, tämän viikonlopun Malesian GP:tä ja moottoritoimittajien vaihdoksia. Häkkinen itse ei koskaan nauttinut F1-kalenterista poistuvasta kisasta.

FIA:n päätös olla rankaisematta kuljettajia viime viikon Singaporen GP:n tapahtumista oli oikea. Olosuhteet olivat ainutlaatuiset. Kuskit eivät olleet ennen kokeneet märkiä oloja iltakisassa, eikä heillä ollut ollut tilaisuutta testata renkaiden pitoa puhumattakaan vesisuihkuista spottivalojen alla.

Kimi (Räikkönen) sai megahyvän lähdön, minkä luulen yllättäneen Maxin (Verstappen) ja Sebastianin (Vettel) . Max ei odottanut Kimin nousevan sisäkautta hänen rinnalleen, ja Seb oli todella yllättynyt tajutessaan Kimin olevan molempien rinnalla! Kyseessä oli puhdas kilpailutilanne, ja näiden kolmen kuljettajan pahin rangaistus oli joutua keskeyttämään ennen ensimmäistä mutkaa.

On puhuttu paljon Lewis Hamiltonin etulyöntiasemasta, sillä hän johtaa nyt mestaruustaistoa 28 pisteellä. Se on kuitenkin vain luku eikä tarkoita vielä mitään, koska pistetilanne voi äkkiä liikahtaa toiseen suuntaan. Muistattehan, että viime vuonna Malesiassa Lewis kärsi moottoririkon, mikä suurelta osin maksoi hänelle maailmanmestaruuden. Olemme nähneet tilanteen muuttuvan nopeasti ennenkin, ja olen varma, että niin käy taas, sillä tämä kausi on erittäin tiukka.

Singaporen tulos oli tietenkin Mercedekselle iso onnenpotku, mutta uskon, että jäätyään aika-ajoissa Ferrareiden ja Red Bullien taakse talli lähti kilpailuun tietäen, että hyvä tulos on silti mahdollinen. Kuljettajien virheet ovat yleisiä Singaporessa, kuivissakin olosuhteissa, pelkästään radan luonteen takia. Turva-auto voi muuttaa kaiken, ja olen varma, että Mercedeksellä oli monta strategiaa, joilla he olisivat nostaneet Lewisin ja Valtterin lähemmäs kärkeä. Loppujen lopuksi heillä ei ollut huolen häivää.

Nyt kun Malesia on ovella, Ferrari ajattelee varmasti positiivisesti ja paiskii töitä kuroakseen piste-eroa kiinni. Suorituskyvyn suhteen heillä tuskin on syytä huoleen; he ovat taas kilpailukykyisiä, ja oikeastaan odotan myös Red Bull Racingin olevan nopea. Auton takapään pitää Malesiassa olla supervakaa. Moni ajattelee erittäin pitkiä suoria, mutta kuten yleensä, tiukat mutkat 1, 2 ja 3 ovat avainasemassa, ja keskisektorissa tärkeää on pitää vauhti yllä mutkissa. Odotan taas kolmen tallin kamppailua.

Kisasta tulee viimeinen Malesian GP. Muistan hyvin, kun matkasimme Sepangiin ensi kertaa vuonna 1999, koska puitteet olivat niin valtavat ja kertoivat massiivisesta investoinnista ykkösiin. Vaikka olinkin palkintopallilla tuossa ensimmäisessä kisassa, en koskaan erityisemmin nauttinut radasta, koska en pitänyt sen rytmistä. Olosuhteet aiheuttivat päänvaivaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen oikein kuuma Formula 1 -tapahtuma. Muistan miten ajoin kierroksen uusilla renkailla ja kevyellä autolla, mutta kierrosaika olikin sekuntia hitaampi kuin olin odottanut. Kuumuus ja kosteus vaikuttavat paljon renkaiden ja auton suorituskykyyn, ja radalla on helppo sortua yliyrittämiseen.

Monet tiimit, mukaan lukien ystäväni McLarenilla, matkaavat Malesiaan Singaporessa ilmoitetut vuoden 2018 moottorisopimukset taskussaan. Se tarkoittaa, että tehtailla valmistaudutaan nyt täysillä ensi kauteen. Moottori-ilmoitukset herättivät tietenkin suurta kiinnostusta, mutta se ei ole mitään uutta, sillä olemme nähneet muutoksia ennenkin. Kyse on vain siitä, että tallit haluavat saada mahdollisimman hyvän kumppanin.

Kun tulin McLarenille vuonna 1993, talli käytti Ford Cosworthin moottoreita, joilla tallikaverini Ayrton Senna voitti viisi kilpailua. Talven aikana talli kokeili Lamborghini V12 -koneita, ja muistan testanneeni autoa niillä Silverstonessa ja Pembreyssä. Auto oli erittäin nopea. Oli upeaa ajaa V12-moottoreilla, mutta niillä oli huonotkin puolensa, kuten bensan kulutus. Lopulta tiimi vaihtoi Peugeotin koneisiin, mutta suorituskykyongelmien takia yhteistyö kesti vain vuoden. Sen jälkeen teimme sopimuksen Mercedes-Benzin kanssa, mikä johti kahteen maailmanmestaruuteeni.

Muutoksia tapahtuu siis aina, ja ne ovat osa matkaa menestykseen ja eräs syistä, miksi tässä urheilulajissa menestys ei koskaan tule helposti. Formula ykkösissä kaiken pitää osua kohdilleen, jos haluaa voittaa.

– Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

Teksti on Unibetin omaisuutta. Sitä saa käyttää vapaasti lähteen mainiten.

Lisätietoja : Antti Tikka, antti.tikka(a) kindredgroup.com

Kindred Group (entinen Unibet Group) on yksi Euroopan suurimmista online-pelejä ja digitaalisia sisältöjä tarjoavista yhtiöistä. Tukholman Nasdaq OMX Nordic Exchange -pörssiin listattu Kindred Group sisältää 14 asiakasbrändiä, joilla on yli 16,5 miljoonaa asiakasta maailmanlaajuisesti. Kindred valittiin marraskuussa 2016 vuoden parhaaksi ja vastuullisimmaksi peliyhtiöksi. Kindred on Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestön EGBA:n (European Gaming and Betting Association) perustajajäsen. Yhtiö on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulation and Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija. Lisätietoja yhtiöstä löytyy osoitteesta  www.kindredplc.com .

Yrityksestä

Kindred Group (entinen Unibet Group) on yksi Euroopan suurimmista online-pelejä ja digitaalisia sisältöjä tarjoavista yhtiöistä. Tukholman Nasdaq OMX Nordic Exchange -pörssiin listattu Kindred Group sisältää 14 asiakasbrändiä, joilla on yli 16,5 miljoonaa asiakasta maailmanlaajuisesti. Kindred valittiin marraskuussa 2016 vuoden parhaaksi ja vastuullisimmaksi peliyhtiöksi. Kindred on Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestön EGBA:n (European Gaming and Betting Association) perustajajäsen. Yhtiö on eCOGRA:n (e-Commerce Online Gambling Regulation and Assurance) auditoima ja sertifioima vastuullinen toimija. Lisätietoja yhtiöstä löytyy osoitteesta www.kindredplc.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia