Jaa

Lainaukset

Yhteistyömme liima-aineena on ollut molempien osapuolten kova halu kasvaa ja olla reilusti kunnianhimoinen sekä halu tehdä parhaansa ja menestyä.
HJK:n myyntijohtaja Petri Reunala
Kovasella on toimiva järjestelmä ja minulla on turvallinen olo, kun tilaan bussin. Tiedän, että asiat ovat kunnossa, eikä ikäviä yllätyksiä tule. Kovasen kuljettajat ovat myös aina olleet ihailtavan urheilu- ja palveluhenkisiä. He elävät pelimatkoilla täysin klubin hengessä ja auttavat varustehuollossa
HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi
Brändiimme kuuluu se, kuljettaja ajaa ennakoivasti, rauhallisesti ja tuntee oikeat reitit.
Kovasen kuljettaja Jorma Spakström
Alalla tapahtuvien muutosten vuoksi koemme erityisen tärkeäksi sen, että keskitämme resursseja ja kasvatamme valmiuttamme toimia entistäkin laaja-alaisemmin ja laadukkaammin henkilökuljetuskentällä.
Eeva Kovanen, myyntijohtaja ja osakas
Rohkeus ennen kaikkea! Osaaminen on kuitenkin se, mikä ratkaisee. Meillä laatu tehdään yhdessä.
Eeva Kovanen
Kovasella ollaan hyvin joustavia työvuorojen suhteen. Vuorojen vaihto onnistui myös helposti, jos armeija olikin vienyt kaiken energian viikolta. Vuoroja oli aina helppo järjestellä.
Aslan Ali
Ulkopaikkakuntalainenkin oppii nopeasti Helsingin kadut. Mielestäni se on vain motivaatiokysymys. Omalla aktiivisuudella ja innokkuudella selviää.
Kovasen kuljettaja Tarmo Lindberg
Palvelu oli huippuluokkaa. Täydelliseen päivään, täydellinen auto kuljettajineen, voiko muuta toivoa.
Asiakas, Kovanen hääautopalvelu
Vahvuutemme on laadussa, asiakaslähtöisyydessä sekä kyvyssämme räätälöidä palvelumme kutakin asiakastamme parhaiten palvelevaksi. Muuttuva toimintaympäristö tarjoaa meille oivallisen mahdollisuuden kasvuun ja asiakaskenttämme vahvistamiseen. Uskomme, että laadukkaalle logistiikkapalvelulle on aina kysyntää.
Petri Juurus, liiketoimintajohtaja
Minusta on tullut Kovanen-fani Kovasen lentokenttäpalvelun vuoksi
Golfammattilainen Kalle Väinölä
Tutoroinnin tavoitteena on madaltaa kynnystä aloittaa uudella alalla ja nopeuttaa uuden kuljettajan sopeutumista.
Matti Heikkilä, taksiryhmäpäällikkö
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja
Olemme iloisia siitä, että lakialoite on asiakaslähtöinen eikä lähde nykyisistä rakenteista ja prosesseista.
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja
Taksin tulee olla turvallinen kuljetusvaihtoehto kaikille asiakkaille myös jatkossa.
Paras tapa vastata kilpailuun on olla mahdollisimman tunnettu laadustaan.
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja
Edelläkävijyys alalla kuin alalla vaatii jatkuvaa panostusta liiketoiminnan kehittämiseen, niin myös Kovasella. Kehityksen tulee ulottua koko organisaation läpi rekrytoinneista kalustoon ja järjestelmiin niin, että sen tuloksena pystymme palvelemaan asiakkaitamme ja omaa henkilöstöämme entistä paremmin.
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja
Uusi bussimme luxline-nahkaverhoiluineen ja erikoissisusteineen tuo markkinoille isojen bussien limousinen.
Hanna Kovanen, markkinointipäällikkö
Valitse ajanjakso -
Hakusi ei tuottanut tuloksia
Hakusi ei tuottanut enempää tuloksia
Takaisin alkuun