5 vinkkiä mukavampaan tilausajoon

Tilausajoja on saatavilla moneen tarkoitukseen yritysten virkistyspäivistä aina häävieraiden kuljetuksiin. Usein tilausajo onkin kuljetus, jossa mukavuus ja nautinnollisuus nousevat keskiöön oli matka lähelle tai kauas.

Meillä Kovasella matkustusmukavuus, korkea laatu ja helppous ovat erityisen tärkeitä elementtejä tilausajoissa. Ohessa on viisi vinkkiämme nautinnollisempaan tilausajoon.

 

1) Rentoudu jo ennen matkaa – keskitä kuljetukset

Isojen ryhmien kuljetuksia voi olla haastavaa koordinoida, erityisesti jos tilaukset ovat eri aikoina ja erikokoisille ryhmille. Kovaselta saat kaikki tilausajot limousineista isoon linja-autoon kätevästi samasta paikasta. Asiantunteva ja kokenut myyntipalvelumme koordinoi toimivan kokonaisuuden, joka ei aiheuta kiireisimmänkään tapahtuman koordinaattorille harmaita hiuksia.

 

2) Varaa eväät valmiiksi kuljetukseen

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa koulutuspäivän aamu kuin syödä aamiainen yhdessä? Kovanen-tilausajossa se hoituu kätevästi kuljetuksen aikana. Kovanen Deli -palvelun kautta omaan tilausajoonsa voi tilata monipuolisesta valikoimasta virvokkeita, kahvia ja teetä sekä muita eväitä. Valmiista eväspaketeista löytyy erilaisia aamiaisia sekä patonki- ja salaattilounasvaihtoehtoja. Saat evästilaukset -15% alennuksella 20.2.-5.3.2017 ajan.

Tilaaminen on helppoa: valitse toivomasi tuotteet ja Kovanen-myyntipalvelu toimittaa ne valmiiksi tilausajoosi. Näin sinun ei tarvitse huolehtia eväiden toimituksesta ja maksukin hoituu kätevästi yhdessä kuljetusveloitusten kanssa.

 

 

3) Nauti luksusluokan kalustosta

Kovasen koko tilausajokalusto limousineista isoihin linja-autoihin on Mercedes-Benzin edistyksellistä ja turvallista kalustoa. Kovasen tilausajobusseissa kokoluokkia on valittavana useita 34-paikkaisesta ketterästä city-bussista 59-paikkaiseen luksuslinja-autoon.

 

 

Kovasen oma bussiesittelyvideo toivottaa matkustajat tervetulleeksi ja kertoo kalustoon ja kuljetukseen liittyvät tärkeimmät ominaisuudet. Modernin bussinkaluston varusteluista löytyy lisäksi mukavat penkit (osassa busseista säädettävissä myös sivuttaissuunnassa), laadukkaat sisustusmateriaalit ja WiFi.

 

 

4) Asiakaspalvelu apuna 24h

Kovasen oma tilauspalvelukeskus on apuna vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä kaikissa tilausajoihin liittyvissä kysymyksissä. Onko jokin ryhmän kuljetusvarauksista unohtunut tai aikataulu muuttunut? Kovasen tilauspalvelukeskus auttaa tarvittaessa myös viime hetken varauksissa.

 

5) Tilausajon jatkokuljetukset taksipalveluna – myös samalle veloitukselle

Usein tilausajo päättyy yhteen pisteeseen, josta matkustajat jatkavat matkaansa omia reittejään kotiin. Tiesitkö, että Kovaselta voit tilata tilausajon jatkokuljetukset myös suoraan tilausbussin kuljettajalta?

Varaus tehdään normaalina mittarihintaisena taksipalveluna, jossa Kovasen sedan- ja tila-autot palvelevat pääkaupunkiseudulla 24h. Taksikuljetukset voidaan tarvittaessa lisätä tilausajon kanssa samalle veloitukselle, jos käytössä on yrityslaskutus tai luottokortin etäveloitus.

Uutuutena Kovasen taksikalustosta löytyvät 2017 MB E-sarjan sedanit nelivedolla.

 

 

Stressittömyys, nautinnollisuus, asiakaspalvelu, arkipäivän luksus ja lisäpalvelut – ne ovat avaimet Kovasen korkealaatuisiin tilausajokuljetuksiin.

Tilausajopalvelumahdollisuuksiimme voit tutustua lisää osoitteessa www.kovanen.com.

 

Lisätiedot ja tarjoukset tilausajoista:

Kovanen myyntipalvelu

p. 0200 6161 (ma-pe klo 9-16, 1,25€/min + pvm)

myynti@kovanen.com

 

 

 

Lisätiedot:
Sara Terho, markkinointi- ja viestintäpäällikkö

sara.terho@kovanen.com
puh. 0400 430 900

YRITYSTIEDOT

Kovanen Yhtiöt Oy on vuonna 1978 perustettu kuljetusalan perheyritysryhmä, jonka omistaa Heikki Kovanen perheineen. Konsernin liiketoiminta jakautuu henkilökuljetuksiin ja tavaraliikenteeseen. Konsernin liikevaihto oli  n. 33 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja yrityksen palveluksessa työskentelee n. 600 työntekijää. Henkilökuljetustoiminnassa Kovanen on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Kovasen taksi- ja tilausajopalveluihin keskittynyt henkilökuljetustoiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Suomen alueelle. Kovanen Logistics on pakaste-, kylmä- ja kuivatuotteiden jakeluun ja terminaalilogistiikkaan erikoistunut yritys. Asiakkaita palvellaan pitkittäisväliseinäisillä kaksilämpötila-autoilla, jolloin vastaanottaja saa samalla kerralla pakasteiden lisäksi kylmä- ja kuivaelintarvikkeet. Modernit varasto- ja terminaalikäyttöön hyväksytyt terminaalit sijaitsevat Helsingin seudulla Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Kovanen Yhtiöt Oy on ISO 14001 -ympäristösertifikaatin sekä Suomalainen perheyritys ja Mercedes-Benz FleetPartner -merkkien haltija. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia