Kohti kesää - tutorit Kovasen uusien kuljettajien apuna


Kesäkuu on alkanut ja sen myötä suurin osa Kovanen Student Education -ohjelman kautta rekrytoiduista uusista taksinkuljettajista on aloittamassa työnsä. Uusi työ tuo eteen haasteita, joita taksinkuljettajan tehtävässä ovat mm. laitteiden hallinta, auton toiminnallisuudet, reittivalinnat sekä laadukas asiakaspalvelu, joka on erityisen tärkeä ominaisuus Kovasen kuljettajalla. Uuden kuljettajan perehdytykseen onkin perustettu Kovasen oma tutor-ohjelma, jossa kokenut kuljettaja opastaa uuden työntekijän yrityksen toimintatapoihin.

Tutoroinnin tavoitteena on madaltaa kynnystä aloittaa uudella alalla ja nopeuttaa uuden kuljettajan sopeutumista.” kertoo Kovasen taksiryhmäpäällikkö Matti Heikkilä.

Tutor on mukana koko ensimmäisen työpäivän uuden työntekijän kanssa. Tutoreiksi valitaan kokeneita kuljettajia, joille Kovasen brändi ja yrityksen toimintatavat ovat tuttuja pidemmältä ajalta. Pitkän ajotaustan ja vankan kokemuksen myötä pystyy tutor opettamaan uudelle kuljettajalle taksialan käytäntöjen lisäksi useita yritykseen liittyviä erityistaitoja. Näitä ovat esimerkiksi Kovasen oman tilauskeskuksen tilaukset, ULA-radioliikenne, ajopäiväkirjan täyttö ja auton siivous. Kovasella autot pestään ja siivotaan jokaisessa vuorossa.

Tutor-vuoro aloitetaan tutustumalla Kovasen työtiloihin ja pesupaikkoihin. Työtiloista siirrytään autoon, jossa tutustaan rauhassa laitteistoon ja auton erilaisiin toiminnallisuuksiin. Tutor tutustuttaa uuden kuljettajan päivän aikana myös pääkaupunkiseudun tärkeimpiin nouto- ja vientiosoitteisiin ja on apuna taksilaitteiden ja kuljettajatabletin käytössä. Kaikki opetus tapahtuu asiakkaiden ollessa kyydissä, mikä auttaa uutta kuljettajaa sopeutumaan oikeisiin asiakaspalvelutilanteisiin.

Vaikka tutorin opetusosuus painottuu vahvasti uuden kuljettajan ensimmäiseen työpäivään, ulottuu tutorointi myös sen jälkeiselle ajalle.

Tutor on uuden kuljettajan tukena myös varsinaisen tutoroinnin jälkeen – hänelle voi tarvittaessa soittaa ongelmatilanteessa myös myöhemmin.” Heikkilä jatkaa.

Lisätiedot:
Jukka Iivonen, kuljetuspalvelujohtaja

jukka.iivonen@kovanen.com
puh. 040 540 3409

YRITYSTIEDOT

Kovanen Yhtiöt Oy on vuonna 1978 perustettu kuljetusalan perheyritysryhmä, jonka omistaa Heikki Kovanen perheineen. Konsernin liiketoiminta jakautuu henkilökuljetuksiin ja tavaraliikenteeseen. Konsernin liikevaihto oli 32,88 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja yrityksen palveluksessa työskentelee n. 600 työntekijää. Henkilökuljetustoiminnassa Kovanen on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Kovasen taksi- ja tilausajopalveluihin keskittynyt henkilökuljetustoiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Suomen alueelle. Kovanen Logistics on pakaste-, kylmä- ja kuivatuotteiden jakeluun ja terminaalilogistiikkaan erikoistunut yritys. Asiakkaita palvellaan pitkittäisväliseinäisillä kaksilämpötila-autoilla, jolloin vastaanottaja saa samalla kerralla pakasteiden lisäksi kylmä- ja kuivaelintarvikkeet. Modernit varasto- ja terminaalikäyttöön hyväksytyt terminaalit sijaitsevat Helsingin seudulla Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Kovanen Yhtiöt Oy on ISO 14001 -ympäristösertifikaatin sekä Suomalainen perheyritys ja Mercedes-Benz FleetPartner -merkkien haltija. 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Tutoroinnin tavoitteena on madaltaa kynnystä aloittaa uudella alalla ja nopeuttaa uuden kuljettajan sopeutumista.
Matti Heikkilä, taksiryhmäpäällikkö