Kovanen keskittyy henkilöliikenteeseen – Kovanen Logistics Oy siirtyy LTP Group Oy:n omistukseen

Report this content

LTP Group Oy on ostanut perheyrityskonserni Kovanen Yhtiöt Oy:hyn kuuluvan elintarvikelogistiikkayhtiö Kovanen Logistics Oy:n koko osakekannan. Kovanen Yhtiöt Oy keskittyy jatkossa henkilöliikenteen palveluihin ja Kovanen-brändin kehitykseen.

”Kovanen Yhtiöiden molemmat liiketoiminnot, niin henkilöliikenne kuin elintarvikelogistiikka-ala, elivät muutoksessa ja näimme kasvutarvetta molemmissa toiminnoissa. Perheyhtiönä päätimme keskittää kaikki voimavaramme henkilöliikennetoimintaan, kun Kovanen Logistics Oy:lle löytyi sopiva jatkaja.” kertoo Kovanen Yhtiöiden toimitusjohtaja Heikki Kovanen.

Kovanen Logistics Oy:stä tulee yritysjärjestelyjen myötä LTP Groupin omistama tytäryhtiö. ”Olemme todella tyytyväisiä löydettyämme omannäköisemme ostajan Kovanen Logisticsille”, Heikki Kovanen jatkaa. ”LTP jakaa yrityksemme arvot ja korkean laatutavoitteen. Yhdessä yrityksillä on kilpailukykyinen logistiikan volyymi, jonka avulla saavutetaan erinomainen palvelutaso. Perheyhtiönä meille oli tärkeää saada tekemällemme työlle jatkuvuutta huomioiden henkilöstö ja pitkäaikaiset asiakassuhteet.”

Kauppa koskee Kovanen Logistics Oy:n liiketoimintaa. Kovanen Logisticsin nykyiset työntekijät jatkavat LTP Groupin tytäryhtiön palveluksessa lukuun ottamatta toimitusjohtaja Panu Ahlstedtia. Perheyrityksessä pitkään palvellut Ahlstedt siirtyy kaupan myötä Kovanen Yhtiöt Oy:n henkilöliiketoiminnan palvelukseen varatoimitusjohtajaksi. Kovanen Yhtiöt Oy säilyttää omistuksessaan terminaalit, joita LTP Group Oy vuokraa pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla.

Kovanen Yhtiöt Oy keskittyy jatkossa henkilökuljetuspalveluiden ja Kovanen-brändin kehittämiseen. Kovanen Logisticsin brändi ei siirry uuteen yritykseen vaan Kovanen Logisticsin ja LTP:n yhdistyttyä jatkaa uusi yritys LTP:n brändillä. Kovanen-nimi jää Kovanen Yhtiöt Oy:lle ainoastaan henkilöliikenteen käyttöön.

”Alalla tapahtuvien muutosten vuoksi koemme erityisen tärkeäksi sen, että keskitämme resursseja ja kasvatamme valmiuttamme toimia entistäkin laaja-alaisemmin ja laadukkaammin henkilökuljetuskentällä.” kertoo Kovasen myyntijohtaja ja osakas Eeva Kovanen. ”Meillä on käynnissä useita IT-, kalusto- ja kehityshankkeita sekä kansainvälisen tason laatujärjestelmäprojekti, joilla vahvistamme sisäisiä prosessejamme ja asiakaspalvelumme tasoa.”

Parhaillaan käynnissä olevassa asiakastyytyväisyyskyselyssä ovat Kovasen henkilöliikenteen palvelut saaneet erinomaisia tuloksia useilta sadoilta asiakkailta. ”Vahvat tulokset tukevat strategista päätöstä keskittyä henkilöliikenteeseen. Yhtiötä on tärkeää pitää jatkuvasti liikkeessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivotamme onnea ja menestystä Kovanen Logisticsin ja LTP:n yhdistyville liiketoiminnoille”, toivottaa Heikki Kovanen.

LTP Group Oy:n tiedote on luettavissa Kovanen Logisticsin verkkosivuilla osoitteessa www.kovanenlogistics.fi.

Lisätiedot:
Heikki Kovanen, toimitusjohtaja

heikki.kovanen@kovanen.com
puh. 0400 400 700

Kovanen Yhtiöt Oy on vuonna 1978 perustettu perheyritys, jonka omistaa Heikki Kovanen perheineen. Yrityksen toiminnan ohjenuorina ovat asiakaslähtöisyys, laatu, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys. Brändiä vaalitaan tiukoilla laatuvaatimuksilla, laadun tarkkailulla, sisäisillä brändikoulutuksilla sekä jatkuvalla kehittämisellä. Lisätietoja: www.kovanen.com.

Avainsanat:

Lainaukset

Alalla tapahtuvien muutosten vuoksi koemme erityisen tärkeäksi sen, että keskitämme resursseja ja kasvatamme valmiuttamme toimia entistäkin laaja-alaisemmin ja laadukkaammin henkilökuljetuskentällä.
Eeva Kovanen, myyntijohtaja ja osakas