Suosikkisarja Pelkokerroin palaa päivitettynä ruutuihin tiistaina

MTV (Music Television) on päivittänyt legendaarisen Pelkokertoimen (Fear Factor) tähän päivään, ja sarjan uutuuskausi alkaa Suomessa huomenna tiistaina 3.10. kello 21.55. Uudistettua Pelkokerrointa luotsaa räppäri ja näyttelijä Ludacris, ja ohjelman uusi kausi on ollut Yhdysvalloissa supersuosittu. 

Vuosina 2001–2006 näytetyssä Pelkokertoimessa ihmiset haastettiin tekemään rahapalkintojen eteen karmeita ja ällöttäviä stuntteja, jotka menivät monien mielestä jo liian pitkälle. MTV:n päivittämässä sarjan uudessa versiossa nuoret kilpailijat joutuvat matojen syönnin sijaan suorittamaan nykyaikaisempia haasteita, jotka ammentavat muun muassa urbaanilegendoista, kauhuelokuvista ja netin viraalivideoista. Uutta on myös se, että kilpailijat joutuvat suoriutumaan haasteista ja ylittämään pelkonsa pareina.

Sarjasta tehtiin myös suosittu suomalaisversio Suomen Pelkokerroin vuosina 2008 ja 2009. Ohjelmaa juonsi  Aleksi Valavuori , lukuunottamatta viimeistä jaksoa.

Pelkokertoimen uuden kauden ensimmäinen jakso MTV:llä tiistaina 3.10. klo 21.55.

Katso ensimmäisen jakson traileri tästä:  http://www.musictelevision.fi/news/110284-check-out-the-crazy-trailer-for-the-brand-new-season-of-fear-factor  

Lisätietoja : Karolina Moberg, Nordic PR Manager, Viacom International Media Networks Northern Europe, +46 73 83 73 424,  karolina.moberg@vimn.com

MTV

MTV on maailmanlaajuinen mediabrändi, joka on saanut inspiraationsa musiikin luovasta hengestä sekä nuorten vapaudesta ja intohimosta. Lisätietoja verkkosivuilta:  http://www.mtvpress.com  . MTV on osa Viacom Inc. -yhtiötä. (NASDAQ: VIAB, VIA).

Tilaa

Multimedia

Multimedia