Nyt se alkaa! Ahora comienza!

Kesän kovimmat festivaalit ovat käsillä! Kuopio Wine Festival starttaa perjantaina 26. kesäkuuta. Ensimmäisenä lavan valtaa aurinkoinen, oman televisio-ohjelmankin saanut Elastinen. Kimmo Laihon jälkeen lauteilla rokkaa suomalaisten kestosuosikki Popeda. Myös muina iltoina bailataan kahden kotimaisen kaavalla, viimeisenä iltana kolmen.

Tänä vuonna Kuopio Wine Festivalien teemana on espanjan kieli, minkä mukaan tapahtuma on saanut nimensä Festival del Vino. Uutuutena Kuopion satamassa on Ruokatu, espanjalaisittain Comida callejera, jossa on tarjolla tapaksia, juustoja, paellaa, erilaisia makkaroita sekä muita herkkuja. Viinijuhlien ruokia voi ostaa ensimmäistä kertaa myös alueen ruokakaupoista heinäkuun loppuun saakka. Ruokia on ostettavissa Kuopion, Iisalmen ja Varkauden Prismoista sekä Kuopion keskustan ja Siilinjärven S-markettien palvelutiskeistä.

Perjantai 26.6.

klo 19.15         Elastinen

klo 22.30         Popeda

Lauantai 27.6.

klo 19.15         Juha Tapio

klo 22.30         Haloo Helsinki!

Maanantai 29.6.

klo 19.15         SANNI

klo 22.30         Kaija Koo

Tiistai 30.6.

klo 19.15         Stig

klo 22.30         Paula Koivuniemi

Keskiviikko 1.7.

klo 19.15         Samuli Edelmann

klo 22.30         Apulanta

Torstai 2.7.

klo 19.15         Arttu Wiskari

klo 22.30         Yö

Perjantai 3.7.

klo 19.15         Tuure Kilpeläinen

klo 22.30         Jenni Vartiainen

Lauantai 4.7.

klo 19.00         Egotrippi

klo 20.30         Janna

klo 22.45         Jukka Poika & Sound Explosion Band

Esiintymisajat ovat noin-aikoja ja aikataulumuutokset mahdollisia. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Ravintolateltta

Impromptu Trio (latin- ja jazzmusiikkia)

• joka ilta klo 18–19 ja 21–22

Viinibaari

Bassus Band (menevää funk-, soul- ja latinmusiikkia)

• joka ilta klo 18–19 ja 21–22

Ruokakatu

• Freestyleräppiä ja tanssiesityksiä bändien taukojen aikana

Vain elämää -sarjan tähtiä

Erityisen hyvin edustettuina ovat viime syksyn Vain elämää -sarjan tähdet. Kolmannelta kaudelta mukana ovat Elastinen eli Kimmo Laiho, Paula Koivuniemi, Samuli Edelmann, Jenni Vartiainen ja Apulannan Toni Wirtanen. Maltatko odottaa, että kuulet Nauravan kulkurin? Entä kumpi esittää Anna mulle piiskaa -biisin, Jenni Vartiainen vai Apulanta?

Listahittejä uusilta tulokkailta

Uusia tulokkaita ovat SANNI, Stig, Arttu Wiskari ja Janna, joiden hitit ovat soineet listoilla pitkään. Esimerkiksi Jannan Sä et ole hullu -biisiä on kuunneltu YouTubessa 3,5 miljoonaa kertaa ja Stigin Roy Orbison on kerännyt katsojia 2,5 miljoonaa. Uusia hittejä ovat SANNIn 2080-luvulla sekä Arttu Wiskarin Kahvimaito ja Kun me discossa suudeltiin.

Tuttuja nimiä viime vuosilta

Festivaaleilla ei unohdeta kestosuosikkeja! Kuopio Wine Festivalin lavan valtaavat viime vuodeltakin tutut Haloo Helsinki!, Popeda, , Tuure Kilpeläinen, Juha Tapio, Kaija Koo sekä Jukka Poika & Sound Explosion Band. Näiden lisäksi lavalla nähdään jo 90-luvulta tuttu bändi Egotrippi, joka julkaisi uuden Vuosi Nolla -albuminsa maaliskuussa.

Liput

Ennakosta 23 €, portilta 26 €. Ennakkoliput ovat myynnissä Lippupalvelussa, jossa hintaan lisätään palvelumaksu alkaen 2,50 €. Ennakkolippuja myyvät ilman palvelumaksua Kuopion, Varkauden ja Iisalmen Prismat, Siilinjärven S-Market sekä Kuopion Sokos.

Buenas tardes Kuopio! Hyvää iltaa Kuopio!

Kuopio Wine Festival 26.6.–4.7.2015

Uusi vuosi, uudet kujeet – Año nuevo, vida nueva. Kesällä 2015 Kuopiossa juhlitaan espanjankielisissä tunnelmissa. Kuopio Wine Festival kantaa tänä vuonna teemakielen mukaista nimeä Festival del Vino, suomennettuna viinijuhlat.

Espanjan kieli kuulostaa äärettömän kauniilta, mutta temperamenttiselta. Siihen liittyy kiinteästi mañana-asenne. Elämä on rentoa, asiat voi aina siirtää huomiselle. Iloitaan hyvistä asioista, eikä turhaan murehdita asioita, joille ei voida mitään. Elämä on huoletonta, elämä on mañana.

Täyteläinen punaviinikulttuuri

Kuopio Wine Festivaleilla nautitaan viineistä, jotka tulevat espanjankielisistä maista Espanjasta, Argentiinasta, Chilestä ja Uruguaysta. Mailla on hyvin omanlaisia viinejä, mutta yhteistä niille ovat tuhdit ja täyteläiset punaviinit.

Espanja on yksi merkittävimpiä ja vanhimpia viinimaita. Sen viinit ovat voimakkaita, kypsiä sekä usein makean vaniljaisia. Espanjassa erilaisia viljeltäviä lajikkeita on yli 400, mutta suurin osa viljelijöistä keskittyy pariinkymmeneen rypälelajiin.

Argentiinalla ja Chilellä on hyvin samankaltainen historia: kummassakin maassa viininvalmistus on aloitettu 1500-luvulla. Argentiinassa viininvalmistus painottui alussa määrään, ei niinkään laatuun. 1990-luvulla viinien taso kuitenkin nousi ja vauhditti myös viinien vientiä.
Argentiinalaiset punaviinit ovat tuhteja ja voimakkaita, melko tanniinisia ja sävyltään paksuja. Ne sopivat ihanteellisesti nautittaviksi grillilihan kanssa.

Chileläiset punaviinit ovat mehukkaita ja valkoviinit raikkaita. Chile on noussut arvostetuksi viinintuottajamaaksi vasta viime vuosikymmeninä erinomaisten viljelyolosuhteiden ja modernin teknologian ansiosta.

Uruguay on melko nuori viinimaa. Maassa on tuotettu viinejä yli 250 vuotta, mutta Chileen ja Argentiinaan verrattuna kaksisataa vuotta vähemmän. Uruguayn viineissä keskeisessä roolissa on Tannat, vankka ja tanniininen rypäle.

Tärkeimmät viinitalot

Kesän 2015 Kuopio Wine Festivalin tärkeimmät viinitalot ovat Murviedro, Hispano+Suizas, Cava Jaume Serra, Zuccardi ja Santa Julia.

Murviedro, Hispano+Suizas ja Cava Jaume Serra ovat espanjalaisia viinitaloja. Murviedro on moderni viinitalo Valenciassa, joka yhdistää viininvalmistuksessaan uuden teknologian sekä perinteiset rypälelajit.

Hispano+Suizas tuottaa huippuviinejä perinteisillä viininviljelystekniikoilla ja innovatiivisella kellarityöskentelyllä. Kaikki vaiheet tehdään käsin rypäleitä kunnioittaen.

Cava Jaume Serran omistaa José García Carrión, joka on yksi maailman suurimmista viinitaloista. Intohimo viiniin on kulkenut suvussa isoisältä isälle ja pojalle.

Myös Zuccardi on perheyritys, kunnioitettavasti jo kolmannessa polvessa. Argentiinassa sijaitseva Zuccardi tuottaa huippuviinejä. Sen tuoteperheeseen kuuluvat myös Santa Julian viinit.

Samppanja kruunaa juhlan

Festivaaleilla nautitaan viinien ja muiden virvokkeiden lisäksi Taittingerin huippusamppanjaa. Taittinger on yksi harvoista vielä yksityisomistuksessa olevasta samppanjan tuottajista. Taittinger-samppanjat ovat korkealuokkaisia, eloisia, hohdokkaita ja herkullisia – ne yksinkertaisesti viimeistelevät ikimuistettavan juhlan.

Tanssiesityksiä ja livemusiikkia

Ruuasta, viinistä ja muista virvokkeista nautitaan Kuopio Wine Festivaleilla kotimaisten huippuartistien siivittämänä. Luvassa on myös paljon muuta livemusiikkia sekä tanssiesityksiä. Erityisen kiinnostava esiintyjä on Wappaat Tyylit, joka esittää improvisoitua freestyleräppiä, johon yleisökin pääsee vaikuttamaan. Tanssiryhmä Femme tempaa mukaansa naisellisella female vibella. Kummatkin esiintyvät Ruokakadulla bändien taukojen aikana.

Myös Ravintolateltassa ja Viinibaarissa on livebändejä joka ilta. Ravintolateltassa esiintyy Impromptu Trio klo 18–19 ja 21–22. Yhtye soittaa latin- ja jazzmusiikkia. Viinibaarissa menevästä funk-, soul- ja latinmusiikista vastaa Bassus Band klo 18–19 ja 21–22.

Tervetuloa viinijuhlille Kuopioon! Bienvenidos al festival del vino de Kuopio!

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Jorma Iivanainen

Puh. 010 762 9711, jorma.iivanainen@sok.fi

Festivaalitunnus ja kuvamateriaalia viinikylästä on ladattavissa lehdistökäyttöön osoitteessa www.kuopiowinefestival.fi

Kuopio Wine Festival on tutustuttanut suomalaisia eri maiden viineihin, ruokiin ja kulttuureihin jo 18 vuotta. Viinijuhlissa vierailee vuosittain noin 35 000 kävijää. Viime vuonna festivaaleja juhlittiin turkooseissa tunnelmissa, kun teemamaina olivat Kroatia ja Slovenia. Aiemmin teemoina ovat olleet luomuviinit, Itävalta, Unkari, Italia, Kalifornia, Espanja, Kreikka, Etelä-Afrikka, Ranska, Chile, Australia, Portugali, Argentiina, Saksa, Välimeren saaret Sisilia, Kreeta, Mallorca ja Korsika, Brasilia sekä Espanjan Katalonia.