Tapiolan verkkopankissa huoltokatko viikonloppuna - kortit toimivat normaalisti

Tapiola Pankin verkkopankki on kiinni huoltokatkon ajan sunnuntaina 5.12.2010. Katko alkaa sunnuntaina aamuyöllä kello 01.00 ja sen on arvioitu kestävän 24 tuntia. Huoltokatko voi mahdollisesti kestää maanantaihin 6.12. kello 01.00 asti.

”Pitkän huoltokatkon aikana pankin koneet uusitaan vastaamaan uusien toimintojen, kuten ensi vuonna käynnistyvän arvopaperivälityksen, tarpeita ja kapasiteettia”, kertoo Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti.

Katko ei vaikuta tilisiirtoihin

Huoltokatko ei vaikuta esimerkiksi asiakkaiden tilisiirtoihin, vaan verkkopankissa tehdyt tilisiirrot ennen ja jälkeen katkon siirtyvät vastaanottajalle kuten tavallisestikin viikonloppuna. Koska itsenäisyyspäivä 6.12. osuu maanantaille, perjantain jälkeen seuraava pankkipäivä on tiistaina 7.12. Esimerkiksi lauantaina verkkopankissa maksettu maksu siirtyy eteenpäin tiistaina.

Katko ei vaikuta esimerkiksi palkkojen tai eläkkeiden maksuun. Veronpalautukset ehtivät tulla tileille ennen huoltokatkoa perjantaina 3.12.

Kortit toimivat koko viikonlopun ajan. Rahaa voi nostaa automaateista ja korteilla voi maksaa normaalisti.

Pahoittelemme järjestelmäpäivityksen aiheuttamaa haittaa.

Lisätietoja:

Harri Lauslahti
toimitusjohtaja, Tapiola Pankki
040 8478790

Kaija Jokiharju
palvelujohtaja, Tapiola Pankki
040 3506914 

Yrityksestä

LähiTapiola-ryhmä tarjoaa vakuutus-, pankki-, säästö- ja sijoittajapalveluja. LähiTapiola on vakuutuksenottajien omistama keskinäinen yhtiöryhmä, johon kuuluvat valtakunnalliset yhtiöt LähiTapiola Vahinkovakuutus, LähiTapiola Henkiyhtiö, Tapiola Pankki, Tapiola Varainhoito ja LähiTapiola Kiinteistövarainhoito. Ryhmän työeläkeyhtiökumppanina toimii LähiTapiola Eläkeyhtiö. Valtakunnallisten yhtiöiden lisäksi LähiTapiola-ryhmään kuuluu 20 alueyhtiötä.

Tilaa