Kierrätys mielessä pääsiäisen ja vapun viettoon

Tänä vuonna pääsiäinen ja vappu osuvat hyvin lähekkäin. Sillä aikaa, kun rairuoho kasvaa ja vappusima tekeytyy, on hyvä hetki kerrata, miten keväisten juhlien jätteet tulisi kierrättää.

Pääsiäisen kukat ja lahjat on yleensä kääritty paperiin, jossa on niin runsaasti painoväriä, etteivät käärepaperit sovellu paperinkeräykseen vaan ne kuuluvat energiajakeen joukkoon. Jätteen synnyn ehkäisemiseksi kannattaa mieluiten välttää turhaa pakkaamista kokonaan ja käyttää uudelleen esimerkiksi lahjapaperit ja koristeet. Lahjapaperien lisäksi kannattaa säästää pääsiäiskortit, joita voi hyödyntää vaikkapa askartelussa.

- Monet pääsiäiskukat kestävät hyvin viileää ja näin kevään korvalla ne voi antaa lahjaksi jopa ilman kääreitä, Lassila & Tikanojan ympäristönhuollon asiantuntija Mirva Väisänen neuvoo.

Kuihduttuaan kukat ja rairuoho kuuluvat biojätteeseen tai kompostoriin. Pajunkissat sen sijaan säilyvät hyvin seuraavaan pääsiäiseen. Myös ruukkunarsissien ja -esikoiden elinkaarta voi pidentää istuttamalla jo kukkineet kasvit ilmojen lämmettyä puutarhaan. Jos muovisille kukkaruukuille ei keksi uutta käyttöä, ne lajitellaan energiajakeen joukkoon.

Kananmunankuorten paikka on biojätteen joukossa tai kompostorissa. Niiden kompostoitumista voi nopeuttaa murskaamalla ne. Kennot sopivat kuivikeaineeksi kompostoriin tai biojätteeseen tai ne voi lajitella keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon.

- Maito- ja kermatölkit, mämmipakkaukset, keksipaketit, paperipussit ja suklaarasiat ovat kaikki kuitupakkauksia, joten ne viedään tyhjinä ja huuhdeltuina keräyskartongille tarkoitettuihin keräysastioihin. Likaisina ne kuuluvat energiajakeeseen. Suklaamunien kääreet taas ovat pienmetallia, Väisänen opastaa.

Tavoitteena siisti ympäristö vapun jälkeenkin

Kadut ja puistot täyttyvät vappuna väestä. Vappupiknikillä kierrätysmahdollisuudet ovat rajalliset ja puistojen jäteastiat pieniä. Eväät kannattaakin pakata vain kevyesti ja käyttää mahdollisimman vähän kertakäyttöastioita.

- Roskat on parasta viedä pois mennessään, etteivät ne jää puistojen roska-astioihin houkuttelemaan lintuja, ja kuohuviinipullot toimitetaan tietenkin pullonpalautukseen, Väisänen muistuttaa.

Kotona taas pitää muistaa, ettei munkin paistorasvaa saa kaataa viemäriin, jossa se hyytyy ja pahimmillaan tukkii putket. Paistorasvan voi kompostoida tai laittaa sekajätteeseen esimerkiksi maitotölkkiin tai muuhun purkkiin pakattuna.

Lahjapaperien tapaan vappuserpentiinikin on vahvasti värjättyä, ja se pitää laittaa energiajakeeseen. Sinne kuuluvat myös vappuhuiskat ja tavalliset ilmapallot. Foliopallojen paikka sen sijaan on sekajätteessä. Naamarit ja muut koristeet kannattaa ensisijaisesti laittaa talteen seuraavaa vuotta varten.

- Parhaiten kaatopaikalle tai jätteen massapolttoon päätyvien jätteiden määrää vähennetään, kun jätteiden syntyä vältetään ja syntyvät jätteet lajitellaan huolella, toteaa ympäristönhuollon asiantuntija Mirva Väisänen.

Lisätiedot: ympäristönhuollon asiantuntija Mirva Väisänen, L&T, puh. 050 385 8953

Oheen on koottu yleisiä lajitteluohjeita. Lajittelu- ja hyötykäyttömahdollisuudet vaihtelevat jonkin verran paikkakunnittain.

Rairuoho ja pääsiäiskukat
Paperiset siemenpussit kuuluvat tyhjinä keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon. Pääsiäisen jälkeen kuihtunut rairuoho kasvualustoineen lajitellaan kiinteistön kompostoriin tai biojätteen joukkoon.

Pääsiäisen leikkonarsissit ja -tulppaanit sekä koivunoksat kuuluvat kuihtuneena kompostoriin tai biojätteen joukkoon. Kukkineet ruukkunarsissit ja -esikot voi myös istuttaa kevätilmojen lämmettyä puutarhaan. Muoviset tyhjät kukkaruukut lajitellaan energiajakeen joukkoon, jos niille ei keksi uutta käyttöä. Pajunkissat koristeineen kannattaa kuivata ja säilyttää seuraavaa pääsiäistä varten.

Pääsiäiskortit
Sähköinen pääsiäiskortti on nopea ja ympäristöä säästävä pääsiäistervehdys. Pääsiäinen on yksi suosituimmista korttipäivistä. Viime vuonna pääsiäiskortteja lähetettiin noin 1,5 miljoonaa kappaletta – siksi niiden lajitteluun tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Edellisvuoden pääsiäiskortteja voi hyödyntää lasten kanssa askarrellessa. Ellei korteille ole uusiokäyttöä, ne lajitellaan keräyspaperin tai keräyskartongin joukkoon.

Lahjapaperit
Runsaan painovärimääränsä vuoksi lahjapapereita ei voi laittaa keräyspaperin joukkoon vaan ne kuuluvat energiajakeeseen. Keräysastiaan päätyvät lahjapaperit on hyvä pakata tiiviisti esimerkiksi taittelemalla ne paperikassiin. Lahjapapereita voi käyttää myös uudelleen.

Pääsiäismunat
Suklaamunien alumiinikääreet lajitellaan pienmetallin joukkoon. Puhtaat kartonkipakkaukset lajitellaan keräyskartonkiin ja likaiset energiajakeeseen.

Pääsiäismakeisten muovipakkaukset kuuluvat tyhjinä energiajakeen joukkoon ja kartonkipakkaukset keräyskartonkiin tai energiajakeeseen.

Kananmunakuoret lajitellaan biojätteeseen tai omaan kompostoriin samoin kuin kananmunan värjäämisessä käytettävät sipulinkuoret. Kananmunakuorien murskaaminen nopeuttaa niiden kompostoitumista. Kananmunakennot voi käyttää kompostorissa ja biojätteessä kuivikeaineena tai lajitella keräyskartongin tai energiajakeen joukkoon.

Ruokapakkaukset
Pakkauskartongista valmistetut pakkaukset kuten mämmi-, suklaa- ja keksirasiat sekä kermatölkit lajitellaan keräyskartonkiin tai energiajakeeseen. Suklaamunarasiat kuuluvat keräyskartonkiin tai energiajakeeseen.

Elintarvikepakkausmuovit kuten lammas-, broileri- ja nakkipakkaukset sekä hedelmä- ja vihannespussit lajitellaan tyhjinä energiajakeeseen. Energiajakeen eli polttokelpoisen jätteen joukkoon kuuluvat myös tyhjät rahka- ja pashapurkit. Monet valmissalaattien purkit voi pestä ja käyttää uudelleen säilytysrasiana. Mikäli lähistöllä ei ole energiajaeastiaa, pakkaukset viedään sekajäteastiaan.

Serpentiini
Serpentiini kuuluu runsaan painovärinsä takia energiajakeeseen.

Vappuhuiskat ja koristeet
Kerran käytetyille koristeille paras paikka on omassa varastossa, josta ne voi kaivaa esiin taas seuraavana keväänä. Käyttökelvottomiksi menneet huiskat ovat energiajaetta.

Ilmapallot
Perinteiset ilmapallot lajitellaan energiajakeeseen, mutta alumiinipäällysteiset foliopallot pitää muistaa viedä sekajätteeseen.

Munkin paistorasva
Kerää rasva jäähtyneenä tyhjään margariinirasiaan tai kahvipakettiin, sulje se ja laita sekajäteastiaan. Hyytyneen rasvan voit myös laittaa sellaisenaan biojäteastiaan. Älä kaada rasvaa viemäriin!

Sima- ja kuohuviinipullot
Pullot palautuvat uuteen käyttöön, kun ne viedään pullonpalautukseen. Jos lasipullo rikkoutuu, huolehdithan, ettei siitä jää sirpaleita puiston nurmikolle ja vie pullo lasinkeräykseen.

Lassila & Tikanoja on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin ja on merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2010 oli 598 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8700 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

--------------
L&T:n mediayhteydet:
viestintäpäällikkö Mikko Saariaho, p. 010 636 2751

Yrityksestä

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pienennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen käyttöikää, ohjaamme materiaalit hyötykäyttöön sekä vähennämme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa ja säästämään ympäristöä. Yhdessä luomme hyvinvointia ja työpaikkoja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2013 oli 668,2 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 000 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Tilaa