Kuorikate suojaa kuravelliltä ja rikkaruohoilta

Kovat kesäsateet tekevät hallaa istutuksille ja pihoille, koska ne saavat maa-aineksen pehmenemään ja liikehtimään. Hyvää ei tee myöskään paahtava auringonpaiste haihduttaessaan maaperästä kosteutta.

Kuorikate on ekologinen tapa suojata puiden, pensaiden ja muiden istutusten alla oleva maa molemmilta ääriolosuhteilta.

- Usein ajatellaan, että kuorikate on vain esteettinen asia ja sitä hankitaan puutarhan yleisilmettä siistimään, mutta sen käytöstä on monenlaista hyötyä, kertoo L&T Biowatin myyntipäällikkö Mikko Heiskanen.

Kuorikatteen päätehtävä on rikkaruohojen kasvun estäminen istutusten ympärillä. Mullan peittäminen kuorikatteella estää rikkaruohoja kasvamasta, koska rikkaruohot eivät saa kasvuun tarvitsemaansa valoa. Sopiva katekerros on lähes kymmensenttinen, mutta se on peittävyydestään huolimatta ilmava.

Kate sopii hyvin kotipihaan ja sitä käytetään paljon myös puistoissa ja taloyhtiöiden pihoissa.

- Määrällisesti eniten kuorikatetta kuluu teiden varsilla olevien istutusten juurella, koska alueet saattavat olla satojen metrien mittaisia. Niin isojen alueiden rikkaruohojen kitkeminen olisi työlästä ja kuluttaisi paljon torjunta-aineita, joten kuorikate auttaa pitämään maiseman kauniina, sanoo Heiskanen

Maa on pidettävä kuumallakin kosteana

Kuorikate toimii sääolojen pehmentäjänä. Sateella se imee kosteutta itseensä, jotta sade ei vetistä multaa ja saa sitä valumaan. Kuorikate hengittää hyvin. Silti se eristää myös toiseen suuntaan: se ei päästä kuumallakaan ilmalla kosteutta haihtumaan eikä multa istutusten ympärillä kuivu.

Poluilla ja maatiloilla kuorikatteen tärkeä tehtävä on juuri kuivikkeena toimiminen.

- Myös festareilla ja yleisötapahtumissa kate on hyväksi havaittu kuravellin ehkäisijä, koska se ei pölyä kuivalla ilmalla toisin kuin yleisesti kuivikkeena käytetty sora, kertoo Heiskanen.

Katteen valinta on makuasia

Kuorikatteita on monentyyppisiä ja usein on lähinnä makuasia, minkä laadun valitsee omille istutuksilleen. Ulkonäköön vaikuttaa paljon se, onko kate tuoretta vai jo muutaman vuoden ikäistä ja hieman maatunutta.

- Tuore kate kestää pisimpään, mutta käyttöaika on muutenkin pitkä, useampia vuosia. Vanhan katteen voi antaa maatua suoraan istutukselle tai sen voi kompostoida, Heiskanen sanoo.

Valitsipa hienon ja tiiviin tai kevyemmin murskatun, tuoreen tai varastoidun katteen, valinta on aina ekologinen. Kuorikatetta syntyy puuteollisuuden sivutuotteena, kun tukit käsitellään sahoilla. Kun tukki on kuorittu, kuori murskataan ja seulotaan ja tarvittaessa välivarastoidaan. Kuorikatetta on saatavilla tarvittaessa läpi vuoden. Suurin menekki osuu perinteisesti alkukesälle, jolloin ihmiset laittavat pihojaan kesää varten.

Lisätiedot: myyntipäällikkö Mikko Heiskanen, L&T Biowatti, p. 050 305 0275

 

Lassila & Tikanoja on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin ja on merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2010 oli 598 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 9400 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

--------------
L&T:n mediayhteydet:
viestintäpäällikkö Mikko Saariaho, p. 010 636 2751

Avainsanat:

Yrityksestä

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pienennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen käyttöikää, ohjaamme materiaalit hyötykäyttöön sekä vähennämme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa ja säästämään ympäristöä. Yhdessä luomme hyvinvointia ja työpaikkoja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2013 oli 668,2 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 8 000 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Tilaa

Liitteet & linkit