Neuvokeskuksesta tukea eroperheille

Ensimmäinen eroperheille keskitetysti palveluja tarjoava Neuvokeskus on avannut ovensa Helsingin Länsi-Pasilassa. Saman katon alta löytyy monipuolista tukea niin lapsille ja nuorille kuin erokriisiä eläville aikuisille, eron jälkeistä vanhemmuutta harjoitteleville ja uusperhettä perustaville.

Arviolta 30 000 lasta kokee vuosittain vanhempiensa eron. Pääkaupunkiseudulla erotaan useammin kuin muualla maassa. Eroperhettä tukevia palveluja on harvassa eikä niitä osata myöskään hakea.

 – Esimerkiksi lakisääteistä perheasioiden sovittelupalvelua käyttää Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen mukaan vain joka 10. perhe, vaikka siitä hyötyisivät lähes kaikki eroperheet, kertoo Neuvokeskuksen johtaja Heikki Koiso-Kanttila Lastensuojelun Keskusliitosta.

Toimivan yhteistyösuhteen rakentaminen ex-kumppaniin on vaativa tehtävä erokriisiä läpikäyvälle vanhemmalle ja liian usein päädytään lasta vahingoittavaan riitelyyn.

– Varhainen apu erotilanteessa tukee sekä lapsen että vanhemman sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen, painottaa Koiso-Kanttila.

Lapsille ja nuorille omia ryhmiä

Neuvokeskuksessa monipuoliset palvelut eroperheiden kaikille jäsenille löytyvät saman katon alta, eikä asiakkaan tarvitse tuntea palveluja etukäteen ottaessaan keskukseen yhteyttä.

Aikuisille on tarjolla infotilaisuuksia erosta, eroseminaareja sekä eron jälkeistä vanhemmuutta ja uusperheellisyyttä tukevia vertaisryhmiä, joita vetävät koulutetut ammattilaiset. Neuvokeskus järjestää myös asiantuntijaluentoja ja keskustelutilaisuuksia eron teemoista sekä kehittää vapaaehtoistoimintaa.

Eroperheiden lapset ja nuoret saavat tukea vanhempien eroon liittyvissä kysymyksissä vertaistukiryhmissä. 

– Ammattilaisten ohjaamissa ryhmissä nuoret voivat puhua vanhempiensa erosta turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä.

Neuvokeskus edistää myös yhteistoimintaa järjestöjen, viranomaistahojen, tutkimus- ja koulutuslaitosten sekä poliittisten päättäjien välillä lapsiperheen eropalveluiden ja sosiaaliturvan kehittämiseksi. 

– Lisäksi tarjoamme koulutusta sekä konsultaatiota järjestöjen ja kuntien työntekijöille ennaltaehkäisevän työotteen levittämiseksi ympäri maata, Koiso-Kanttila kertoo.

Lisätietoja Neuvokeskuksen toiminnasta ja palveluista löytyy keskuksen nettisivuilta www.neuvokeskus.fi . Neuvokeskuksen tapahtumia voi seurata myös Facebookissa ja Twitterissä.

Neuvokeskuksessa järjestetään avoimet ovet torstaina 30.9. klo 17–20 kaikille asiasta kiinnostuneille osoitteessa Palkkatilankatu 3 K (sisäänkäynti Palkkatilantorin puolella). Paikalla on Neuvokeskuksen henkilökunta sekä keskuksessa palveluitaan toteuttavien järjestöjen edustajia.

Neuvokeskusta ylläpitää Lastensuojelun Keskusliitto Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Keskusliiton kumppaneina Neuvokeskuksessa palveluita ovat tuottamassa Suomen Kasvatus- ja Perheneuvontaliitto, Suomen Uusperheellisten Liitto, Suomen Lastenhoitoyhdistys ja Kalliolan kansalaisopisto.

 

Lisätietoja:

Projektijohtaja Heikki Koiso-Kanttila
Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus
Palkkatilankatu 3K (käynti Palkkatilantorin puolelta)
00240 Helsinki
puh. 040 589 4441
heikki.koiso-kanttila@lskl.fi

Lastensuojelun Keskusliitto on vuonna 1937 perustettu lastensuojelualan kattojärjestö, joka ajaa lapsen etua, vaikuttaa yhdessä jäseniensä kanssa lapsia koskevaan päätöksentekoon ja yhdistää eri tahojen asiantuntemuksen.  Liiton jäseninä on 94 järjestöä ja 36 kuntaa tai kuntayhtymää. Lisätietoja www.lskl.fi

Yrityksestä

Lastensuojelun Keskusliitto toimii yhteiskuntapoliittisena vaikuttajana lapsia koskevassa päätöksenteossa. Lastensuojelun Keskusliitto luotaa yhteiskuntaa lapsen ja lastensuojelun näkökulmasta ja on lastensuojelun vastuullinen kehittäjä.

Tilaa

Liitteet & linkit