LEHTO GROUPIN LISTAUTUMISANTI TOTEUTUI MENESTYKSEKKÄÄSTI - LOPULLINEN MERKINTÄHINTA 5,10 EUROA OSAKKEELTA

Report this content

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA, YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA

LEHTO GROUPIN LISTAUTUMISANTI TOTEUTUI MENESTYKSEKKÄÄSTI - LOPULLINEN MERKINTÄHINTA 5,10 EUROA OSAKKEELTA

Lehto Group Oyj:n ("Lehto Group" tai "Yhtiö") listautumisanti ("Listautumisanti", kuten jäljempänä on tarkemmin määritelty) on päättynyt onnistuneesti. Yhtiön hallitus ja Myyjät (määritelty jäljempänä) ovat tänään tehneet päätöksen Listautumisannin toteuttamisesta. Osakkeiden lopulliseksi merkintähinnaksi Yleisöannissa ja Instituutioannissa (kumpikin määritelty jäljempänä) on asetettu 5,10 euroa osakkeelta, minkä perusteella Lehto Groupin markkina-arvoksi muodostuu noin 297 miljoonaa euroa välittömästi Listautumisannin jälkeen.

Listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Kokonaiskysyntä oli yli kuusinkertainen olettaen, että Lisäosakeoptio (määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti. Listautumisanti koostui osakeannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti ("Instituutioanti"), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti") sekä Yhtiön työntekijöille Suomessa ("Henkilöstöanti", ja yhdessä Instituutioannin ja Yleisöannin kanssa "Osakeanti"). Yhtiö laskee liikkeeseen Osakeannissa yhteensä 11.874.705 osaketta. Tietyt Yhtiön osakkeenomistajat ("Myyjät") myyvät lisäksi yhteensä 1.732.340 osaketta ("Osakemyynti", yhdessä Osakeannin kanssa "Listautumisanti").

Instituutioanti oli merkitty lähes kymmenkertaisesti (olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti) pois lukien ankkurisijoittajien osuus merkinnöistä ja Instituutioannissa allokoitavista osakkeista. Kansainvälisten sijoittajien osuus instituutiokysynnästä oli noin 50 % (pois lukien ankkurisijoittajat). Yhtiö ja Myyjät päättivät allokoida Instituutioannissa ja Osakemyynnissä 12.147.340 osaketta institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti.

Yleisöannissa lasketaan liikkeeseen 1.349.705 osaketta. Yleisöanti oli yli nelinkertaisesti merkitty noin 4.425 Yleisöantiin osallistuneen Listautumisannin ehtojen mukaisen sitoumuksen antaneen sijoittajan toimesta. Yhtiö hyväksyi Yleisöannin merkintäsitoumukset kokonaan 334 osakkeeseen saakka ja ylijääneet 2.313 osaketta allokoitiin tätä suuremman merkinnän tehneiden kesken merkintöjen mukaisessa suuruusjärjestyksessä.

Henkilöstöannissa lasketaan liikkeeseen 110.000 osaketta ja lopullinen osakekohtainen merkintähinta on 10 % alhaisempi kuin Yleisöannin lopullinen merkintähinta, eli 4,59 euroa osakkeelta. Yhtiön hallitus hyväksyi Henkilöstöannissa tehdyt merkintäsitoumukset kokonaan 800 osakkeeseen saakka, ja tämän ylittävät merkinnät hyväksyttiin ylimerkinnän johdosta noin 82,0 % osalta merkintäsitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa.

Listautumisannin yhteydessä Osuuskunta PPO:lla on oman pääoman ehtoisen vaihtovelkakirjalainan ehtojen mukaisesti oikeus ja velvollisuus konvertoida vaihtovelkakirjalaina osakkeiksi Listautumisannin yhteydessä ("Konversio"). Konversiossa annetaan 1.065.643 uutta osaketta.

Yhtiö kerää Listautumisannissa yhteensä noin 60,5 miljoonaa euroa ennen listautumisesta ja Listautumisannista johtuvien palkkioiden ja kulujen vähentämistä. Myyjät saavat Osakemyynnistä yhteensä noin 14,8 miljoonan euron nettovarat (olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti). Listautumisannin seurauksena Yhtiö saa 4.589 uutta osakkeenomistajaa, joista noin 2,1 % on institutionaalisia sijoittajia, noin 96,4 % yksityishenkilöitä ja yhteisöjä Suomessa ja noin 1,4 % Yhtiön työntekijöitä Suomessa. Kansainvälisten sijoittajien omistusosuus Yhtiössä Listautumisannin ja Konversion jälkeen on noin 10,7 %.

Listautumisannin ja Konversion jälkeen Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 58.250.752 osakkeeseen. Osakeannissa ja Konversiossa liikkeeseen lasketut 12.940.348 uutta osaketta vastaavat noin 22,2 % ja Osakemyynnissä myydyt osakkeet vastaavat noin 3,0 % Yhtiön osakkeista ja äänistä Listautumisannin toteutumisen jälkeen.

Myyjät ovat antaneet OP Yrityspankki Oyj:lle lisäosakeoption ("Lisäosakeoptio") ostaa tai hankkia ostajia enintään 1.470.821 Yhtiön osakkeelle enintään lopulliseen merkintähintaan yksinomaan ylikysyntätilanteiden kattamiseksi 30 päivän kuluessa siitä, kun kaupankäynti Yhtiön osakkeilla on alkanut Nasdaq Helsinki Oy:ssä ("Helsingin Pörssi").

Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa merkintäsitoumuksen antaneille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje merkintäsitoumusten hyväksymisestä ja osakkeiden allokaatiosta niin pian kuin mahdollista. Hylättyjen sekä ylimerkintätilanteessa leikattujen merkintöjen merkintämaksut palautetaan merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille mahdollisimman pian, arviolta 2.5.2016 mennessä. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa annetut osakkeet kirjataan hyväksytyn merkintäsitoumuksen tehneiden sijoittajien arvo-osuustileille arviolta 28.4.2016. Instituutioannissa tarjottavat osakkeet ovat valmiina toimitettaviksi maksua vastaan arviolta 2.5.2016 Euroclear Finland Oy:n kautta. Kaupankäynnin Yhtiön osakkeilla Helsingin Pörssin prelistalla odotetaan alkavan 28.4.2016 ja pörssilistalla 2.5.2016 kaupankäyntitunnuksella "LEHTO".

Listautumisannin jälkeen OP Yrityspankki Oyj saattaa 30 päivän kuluessa osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Helsingin Pörssissä (arviolta 28.4.2016-27.5.2016 välisenä ajanjaksona) ensin Helsingin Pörssin prelistalla ja myöhemmin pörssilistalla suorittaa toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten vaikuttavat osakkeiden hintaan markkinoilla itsenäisesti määräytyviin tasoihin nähden tai estävät tai viivyttävät osakkeiden markkinahinnan laskua. Mahdollisissa vakauttamistoimenpiteissä noudatetaan komission asetusta (EY) N:o 2273/2003 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja rahoitusvälineiden vakauttamiselle myönnettävien poikkeuksien osalta. OP Yrityspankki Oyj:llä ei ole velvollisuutta toteuttaa näitä toimenpiteitä ja se voi keskeyttää nämä toimenpiteet milloin tahansa. OP Yrityspankki Oyj voi tehdä Lisäosakeoptioon ja vakauttamiseen liittyvän osakelainaussopimuksen Lehto Invest Oy:n kanssa.

Listautumisannin pääjärjestäjänä toimii OP Yrityspankki Oyj ja järjestäjänä Pareto Securities Oy (yhdessä "Järjestäjät"). Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Krogerus Oy. Järjestäjien oikeudellisena neuvonantajana toimii Roschier Asianajotoimisto Oy.

Lehto Group Oyj

Pertti Huuskonen, hallituksen puheenjohtaja

Hannu Lehto, toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Hannu Lehto, toimitusjohtaja puh. +358 50 028 0448

Veli-Pekka Paloranta, talousjohtaja puh. +358 400 944 074

Lehto Group lyhyesti

Lehto Group on talousohjattuun rakentamiseen keskittyvä suomalainen rakennus- ja kiinteistöalan konserni. Yhtiön missio on olla innovatiivinen rakennusalan uudistaja. Yhtiö on jakanut toimintansa neljään palvelualueeseen: Toimitilat, Asunnot, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Lehto Group toimii tällä hetkellä Suomessa ja se on maantieteellisesti keskittynyt kasvukeskuksiin, jotka muodostavat merkittävän osan rakentamisen volyymista. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yhtiön palveluksessa oli tilikauden 2015 päättyessä 423 henkilöä.

VASTUUNRAJOITUS

Tämä tiedote ei ole julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa, Yhdysvalloissa tai missään muussa maassa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lain vastaista. Tämän tiedotteen levittäminen saattaa olla lain mukaan rajoitettua joissakin maissa ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa viitattua informaatiota tai dokumentin tulisi huomioida ja olla tietoinen tällaisista mahdollisista rajoituksista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen saattaa rikkoa arvopaperilainsäädäntöä näissä maissa.

Tätä asiakirjaa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä asiakirja viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan Finanssivalvonnan hyväksymään esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain mukaisesti, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella Relevantissa jäsenvaltiossa tehtyjen Esitedirektiivin täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tämä asiakirja voi sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin liittyy riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tekijöitä, joista monet ovat Yhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ja jotka voivat aiheuttaa sen, että todelliset tulokset olennaisesti poikkeavat näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa ennakoiduista. Tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät lausumia koskien Yhtiön osinkopolitiikkaa, taloudellisia tavoitteita, suunnitelmia, tavoitteita, tulevaisuuden tapahtumia, suorituksia ja/tai muuta tietoa, joka ei ole historiallista tietoa. Yhtiö ei sitoudu julkisesti päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella, ellei laista muuta johdu.

Järjestäjät toimivat ainoastaan Yhtiön neuvonantajina suunnitellun listautumisen yhteydessä. Järjestäjät eivät pidä mitään muuta tahoa asiakkaanaan listautumisen yhteydessä eivätkä ole vastuussa millekään muulle taholle kuin Yhtiölle neuvonannosta listautumisen tai siihen liittyvien transaktioiden yhteydessä.

HUG#2007250

Tilaa

Liitteet & linkit