Bruce Oreckille Löylynhenki-palkinto / julkaisuvapaa 14.6.

Suomen Saunaseura ry on myöntänyt tämän vuoden Löylynhenki -palkinnon Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreckille. 

Saunaseura myöntää vuosittain Löylynhenki-palkinnon ansiokkaasti saunan hyväksi toimineelle henkilölle tai yhteisölle. Palkinto jaetaan Suomalaisen saunan päivänä, kesäkuun toisena lauantaina.

Bruce Oreck sai palkinnon ansioistaan aktiivisena ja esimerkillisenä saunojana, suomalaisen löylynautinnon ja sen tuoman rentoutumisen oivaltajana sekä saunan puolestapuhujana. Hän on tehnyt suomalaista saunaa tutuksi muun muassa lukuisille kansainvälisille vierailleen tuomalla heidät saunomaan Saunaseuran saunatalolle Helsingin Vaskinimeen.

Bruce Oreckin innostus suomalaiseen saunaan tiedetään kansainvälisestikin. Suurta huomiota herätti Oreckin viime vuoden joulukortti, joka oli kuvattu saunassa. Kortin näki facebookissa ja Yhdysvaltain suositussa tv-ohjelmassa useat miljoonat ihmiset.

– Suomalainen savusauna on ainutlaatuinen kokemus. Aivan kuin astuisi ajassa taaksepäin, Bruce Oreck toteaa.

Hän on yhtä innokas saunoja vuodenajoista riippumatta.

– Talvi on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, kun löylyistä pääsee pulahtamaan avantoon. Monet vieraistani ovat olleet ensin kauhuissaan, mutta rohkeasti kokeiltuaan aivan innoissaan.

Löylynhenki-palkinto on jaettu vuodesta 1988. Viime vuonna palkinnon sai Rajaportin sauna Tampereella ja vuonna 2012 arkkitehti Pekka Tommila.

Lisätietoja

Suomen Saunaseura

Varapuheenjohtaja Heini Noronen-Juhola, 0400 611 563, heini.noronen-juhola@finavia.fi

Toiminnanjohtaja Katariina Styrman, 010 439 5600, tj@sauna.fi

www.sauna.fi

Suomen Saunaseura ry on perustettu 1937. Seuran tarkoituksena on muun muassa suomalaisten saunaperinteen vaaliminen, saunan tuntemuksen syventäminen sekä tutkimus- ja julkaisutoiminta.

Saunaseuran Saunatalo sijaitsee Helsingissä, Lauttasaaren Vaskiniemessä. Seuralla on noin 4 200 jäsentä. Suomen Saunaseura on kansainvälisen saunaliiton, International Sauna Association ISA:n jäsen.

Saunaseura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Sauna-lehteä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia