Lexus-palveluverkosto laajenee Suomessa

Report this content

Premium-automerkki Lexuksen palveluverkosto vahvistuu Suomessa. Jatkossa Vantaan Kaivokselassa sijaitsevan Lexus-liikkeen lisäksi asiakkaita palvellaan laadukkaasti myös Jyväskylässä, Oulussa, Raisiossa, Tampereella ja Vaasassa.

Lexus on tunnettu laadukkaan designin ja edistyksellisten automalliensa ohella ainutlaatuisesta asiakaspalvelutasostaan. Esimerkiksi Merkkien Merkki -tutkimuksen seitsemästi voittanut Lexuksen valtuutettu jälleenmyyjä Lexus Kaivoksela saa nyt tuekseen viisi uutta palvelupistettä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Huippuluokan ammattitaitoa

Lähes yksinomaan hybridiautoista koostuva Lexus-mallisto on nauttinut asiakkaiden kasvavasta suosiosta niin Euroopassa kuin Suomessakin. Viime vuosina vahvasti laajentunut mallisto tarjoaa vaihtoehtoja yhä laajemmalle asiakaskunnalle.

Lexus-autoilijoita on jo paljon pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja kysyntä on lisääntynyt merkittävästi myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ja siksi Lexus Kaivokselan ohella jatkossa myös Jyväskylässä, Oulussa, Raisiossa, Tampereella ja Vaasassa on valtuutetut Lexus-huoltokorjaamot. Ne palvelevat tunnetulla Lexus-tasolla asiakkaitaan.

Myös myynti laajenee

Lexus myynti on ollut vahvassa nosteessa Euroopassa viime vuosina. Vuonna 2015 saavutettu myyntiennätys 63.000 autoa on lähes 50 % kasvu verrattuna vuoteen 2013. Myös pohjoismaissa kehitys on ollut erittäin suotuisaa, ylittäen jopa Euroopan kasvuvauhdin. Nyt tehtävällä laajentumisella tavoitellaan tämän kasvuvauhdin tukemista ja riittävän maantieteellisen kattavuuden varmistamista.

Huolto- ja varaosapalveluiden lisäksi uusilta Lexus-paikkakunnilta löytyvät jatkossa myös myyntipalvelut sekä uusien että käytettyjen Lexus-autojen osalta.  

Uudet palvelupisteet aloittavat toimintansa syksyllä 2016.

Lisätietoja:

Heikki Laukkanen

Head of Lexus Finland

heikki.laukkanen@lexus.fi

+ 358 (0)50 535 3619

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia