Haku Lidlin palkalliseen korkeakoulutukseen on alkanut

Report this content

Lidl hakee jo kolmatta kertaa suomalaisnuoria Saksassa ja Suomessa toteutettavaan Duales Studium -koulutusohjelmaan. Ohjelmasta valmistuvat saavat kansainvälisen korkeakoulututkinnon ja heille maksetaan kuukausipalkkaa koko opintojen ajan. Haku lokakuussa 2016 käynnistyvään ohjelmaan on nyt käynnissä ja päättyy 21.2.

Duales Studium -koulutusohjelmassa opiskelija suorittaa kolmen vuoden opiskelun aikana korkeakoulutasoisen loppututkinnon Bachelor of Arts (BA). Lidl maksaa opiskelusta porrastetusti nousevaa palkkaa. Valmistumisen jälkeen opiskelijalla on valmiudet työskennellä Lidl Suomen asiantuntija- tai esimiestehtävissä.

Ohjelmaan haetaan tämän kevään abiturientteja, ylioppilaaksi valmistuneita sekä muuten korkeakoulukelpoisuuden saavuttaneita suomalaisnuoria. Ohjelman monipuolisuus, kansainvälisyys ja mahdollisuus opiskella kandidaatiksi kuukausipalkalla ovat herättäneet suurta kiinnostusta. Hakijamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja olemme saaneet loistavia nuoria Suomesta opiskelijoiksi koulutusohjelmaan. Odotamme myös tänä vuonna runsaasti hyviä hakemuksia, kertoo Lidl Suomen henkilöstöpäällikkö Maria Hekkala.

Opinnot toteutetaan Saksassa ja Suomessa. Ensimmäiset kaksi opintovuotta sisältävät teoriaopintoja saksalaisessa ammattikorkeakoulussa ja työssäoppimisjaksoja Lidl-myymälöissä Saksassa. Kolmantena opiskeluvuotena teoriaopintojen suorittaminen jatkuu ja työskennellään eri tehtävissä Suomen Lidlissä.

Opinnot suoritetaan saksan kielellä, joten sujuva kielitaito on välttämätön. Lisäksi ulkomailla asuminen vaatii opiskelijoilta itsenäistä ja ulospäin suuntautunutta asennetta. Opintojen aikana opiskelijat työskentelevät erilaisissa tehtävissä, aina myyjästä aluepäällikköön saakka, Hekkala sanoo.

Koulutusohjelmasta valmistuneet saavat pätevyyden työskennellä Lidlin lisäksi muissakin yrityksissä, sillä opintojen sisältö ja Bachelor of Arts -tutkinto ovat yleisesti kaupan alalle kouluttavia.

Suomalaiset Duales Studium -opiskelijat kannustavat hakemaan

Duales Studium -koulutusohjelmassa opiskelee jo neljä suomalaista nuorta. Viime lokakuussa opinnot aloittaneet Elsa Rottluff ja Jonathan Pritzlaff ovat molemmat tyytyväisiä opintoihin.

Opintojen avulla opimme ymmärtämään kaupallista alaa ja pääsemme näkemään yrityksen toiminnan kaikilta eri tasoilta. Valmistumisen jälkeen voimme työskennellä esimerkiksi aluepäällikön tehtävissä. Silloin täytyy tietää, miten yritys toimii, eikä vain puhua teoriaa, Pritzlaff sanoo.

Ulkomaille muuttaminen on kelle tahansa iso askel. Sekä Rottluff ja Pritzlaff kuitenkin suosittelevat koulutukseen hakemista.

Alkujännityksestä huolimatta olen tosi iloinen, että uskalsin lähteä. Ihmiset ovat ihania ja koulun puolesta odotukseni ovat jopa ylittyneet: oppimisympäristö on todella hieno ja professorit ovat hyvin ammattitaitoisia, Rottluff kertoo.

Luokallamme on opiskelijoita ympäri Eurooppaa ja meillä on alusta asti ollut hyvä luokkahenki. Olemme saaneet Lidliltä paljon tukea ja kaikesta saa kysyä. Myös paikalliset ovat todella vastaanottavaisia ja lämminhenkisiä, Pritzlaff täydentää.

Korkeakoulututkinto kuukausipalkalla: Duales Studium -ohjelma

  • Opiskelija suorittaa kolmen vuoden opiskelun aikana kansainvälisesti arvostetun korkeakoulutasoisen loppututkinnon Bachelor of Arts (BA). Opintojen päättyessä opiskelijalla on valmiudet työskennellä päivittäistavarakaupan asiantuntija- tai esimiestehtävissä.
  • Suuntautumisalueeksi voi valita kulutustavarakaupan tai kansainvälisen kaupan. Painopiste opiskelussa on kauppatieteissä sekä monikulttuurisessa yhteistyössä tarvittavien taitojen kehittämisessä.
  • Teoriajaksot järjestetään Saksan Heilbronnissa tai Mosbachissa Baden-Württembergin osavaltion ammattikorkeakoulussa (Duale Hochschule Baden-Württemberg - DHBW).
  • Työskentelyjaksot järjestetään kahden ensimmäisen vuoden aikana Lidl-myymälöissä Saksassa, jolloin opiskelija tutustuu kaikkiin myymälän tehtäviin aina tuotteiden hyllyttämisestä ja kassatyöstä myymälän itsenäiseen johtamiseen. Jokaisessa koulutusvaiheessa opiskelija saa asteittain enemmän vastuuta. Kolmantena vuonna opiskelija kouluttautuu aluepäälliköksi Suomen Lidlissä ja suorittaa teoriaopintoja Saksassa.
  • Opinnoista maksettu kuukausipalkka nousee porrastetusti opintojen edetessä. Lidl maksaa opiskelijoille koko koulutusajalta kuukausipalkkaa: 1. vuonna 1400 €/kk, 2. vuonna 1600 €/kk, 3. vuonna 1800 €/kk (tiedot vuodelta 2015). Lidl korvaa opiskelijalle myös majoituskulut Saksan työskentelyjaksojen ajalta.

Lisätietoja
Lisätietoja ohjelmasta ja hakuohjeet löydät täältä.
Lisätietoja medialle antaa Lidl Suomen viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen, puh. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Multimedia

Multimedia