Huiman tasaista taistoa ja kuuma kinkkuvinkki – Grillauksen Suomen mestaruuskiertue Oulussa

Report this content

Sunnuntaina Oulun Kauppatorilla grillattiin SM-kiertueen tähän mennessä tiukin taisto. Voittolautaselleen Jouni Talvinen ehti pyöräyttää grillissä pieniä leipäsiä ja raikasta korianteri-ananas-tomaattisalsaa sekä paahdettua kukkakaalia – unohtamatta lampaan ulkofilettä sekä raakamakkarapihviä tilli-kermaviilikastikkeella. Kaikki tämä 45 minuutissa!

Kahden kärki sai Oulun finaalissa tasapisteet, joten voitto ratkaistiin lopulta koko päivän aikana nähtyjen suoritusten perusteella. Tuomarikokit Janne Pekkala ja Joonas Hämäläinen kruunasivat lopulta ykköseksi sekä alkuerissä että finaalissa upeita makuja loihtineen Jouni Talvisen, 41.

Voittoannoksen lisäksi tuomareita ihastutti tällä kertaa halkaistu ja kauniisti grillipintaa ottanut fenkoli, joka tarjoiltiin pihvin lisäkkeenä. Myös pekoniin käärittyä grillibanaania ylistettiin oivana makuyhdistelmänä. Joka osakilpailussa grillaajien on taiottava annokset tuomariston eteen kuudesta valmiiksi määritetystä pääraaka-aineesta 30-45 minuutissa, joten luovuutta on löydyttävä.

Joulukinkku grillissä – miksi ei?

Päivän ehkä erikoisin kokkausvinkki kuultiin paikallistuomari Hämäläisen suusta. Mies vinkkasi kokemuksesta, että jopa joulukinkun voi kypsentää grillissä. Viiden kilon kinkku valmistuu kuulemma 100 asteessa epäsuorassa lämmössä noin 10 tunnissa. Kinkkuhaasteeseen ei tässä kellotetussa kisassa sentään kukaan lähtenyt.

Kohti 10 000 euron pottia

Päivän ykkössijan napannut Jouni Talvinen on kruunattu vuonna 2013 valtakunnan Grillimaisteriksi. Titteliä ”grillauksen Suomen mestari” on kiertueella jaettu kuitenkin vasta vuodesta 2015, joten Talvinen lähti nyt uudestaan kisaan tavoittelemaan kyseistä arvonimeä. Heinäkuussa nähdään, miten miehen käy, kun kaikki osakilpailuvoittajat kohtaavat Helsingin finaalissa. Silloin jaossa on 10 000 euron voittopotti.

Tuleviin osakilpailuihin voi vielä hakea osoitteessa grillimaisteri.fi. Kilpailun järjestää Lidl Suomi.

Tulevat osakilpailut ja finaali:

Lauantai 1.7. klo 11–16 Jyväskylä, Aren aukio, tuomarina Roope Rehbinder
Sunnuntai 2.7. klo 12–17 Lahti, Kauppatori, tuomarina Meri-Tuuli Lindström
Lauantai 8.7. klo 11–17 Helsinki, Narinkkatori, tuomareina Roope Rehbinder ja Janne Pekkala

Sunnuntai 9.7. klo 12–20 FINAALI, Helsinki, Narinkkatori.
Tuomareina Roope Rehbinder, Janne Pekkala, Meri-Tuuli Lindström, Hans Välimäki sekä Sara La Fountain. Päivän aikana ilmaiskeikoilla Jenni Vartiainen, Anna Puu, Pete Parkkonen ja Pariisin kevät.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Lotta Kivekäs, kesäreportteri Lidl Suomi Ky, 09 2345 6400, media@lidl.fi


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit