Jyväskylän Seppälän Lidl-myymälä avautui jälleen

Report this content

Seppälän Lidl-myymälä on avattu tuliterässä rakennuksessa Jyväskylässä. Lähes vuoden kestäneiden rakennustöiden aikana vuodesta 2002 palvellut myymälärakennus purettiin ja tilalle rakennettiin täysin uusi myymälä uusimman Lidl-ilmeen mukaisesti. Lähialueen asukkaille avajaisten aattona järjestetty naapuri-ilta houkutteli paikalle noin 300 ihmistä.

Seppälän uusi Lidl-myymälä sijaitsee tutulla paikalla Vasarakadulla. Uuden myymälän värimaailma on Palokan myymälän tapaan tyylikkään harmaa ja tuotteet on sijoiteltu suomalaisten asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Uuden myymälän myyntipinta-ala on noin 1200 m² eli se on pysynyt samana kuin vanhassa rakennuksessa, mutta varastoon ja henkilökunnan sosiaalitiloihin on saatu lisäneliöitä toiseen kerrokseen.

Suomen Lidl-myymälöillä on energiatehokkuuden ISO 50001 -sertifikaatti, joten myös Seppälän myymälän sähkön-, lämmön- ja vedenkulutusta seurataan yksityiskohtaisesti ja poikkeamiin puututaan herkästi. Esimerkkejä energiatehokkaista ratkaisuista ovat LED-valaistus sekä kannelliset ja ovelliset pakastealtaat ja -kaapit.

Paremmat puitteet tehdä ostoksia ja työtä

Lidl uudistaa myymäläverkostoaan säännöllisesti. Seppälän myymälän kohdalla vanha myymälä purettiin ja samalle paikalle rakennettiin kokonaan uusi myymälä. Ratkaisuun päädyttiin, jotta halutut uudistukset saatiin toteutettua. Vanhan rakennuksen materiaalit kierrätetään ja jatkokäytetään, joten purku oli järkevää myös ympäristön näkökulmasta.

– Seppälän myymälän sijanti on ollut erittäin hyvä, mutta itse rakennus kaipasi uudistusta. Haluamme tarjota parhaan mahdollisen ostokokemuksen asiakkaillemme ja omille työntekijöillemme loistavat puitteet työskennellä. Olen erittäin ylpeä uudesta myymälästä, iloitsee myyntipäällikkö Janne Korhonen.

Seppälän Lidl työllistää noin 20 kaupan alan ammattilaista, ja myymäläpäällikkönä toimii Susanna Rautiainen. Myymälä palvelee asiakkaita arkisin ja lauantaisin klo 8–21 sekä sunnuntaisin klo 11–21.

Vuonna 2017 Lidl suunnittelee avaavansa Suomeen yli 10 uutta myymälää. Myös nykyisten myymäläkiinteistöjen uudistamista jatketaan eri puolilla Suomea.

Avajaisviikolla naapuri-ilta lähialueen asiakkaille – ohjelmaa lapsille lauantaina 23.9.

Toivottaakseen vanhat ja uudet asiakkaansa tervetulleiksi ostoksille Seppälään Lidl järjesti keskiviikkona 13.9. kutsuvierastilaisuutena naapuri-illan, johon oli kutsuttu lähialueen asukkaita. Illan aikana asiakkaat pääsivät tutustumaan uuteen myymälään jo ennen avajaispäivää. Naapuri-illassa nautittiin muun muassa tuotemaistiaisia sekä Roope Rehbinderin valmistamaa kalakeittoa.

– Tunnelma oli iloinen ja lämminhenkinen. Ihmiset olivat odottaneet myymälän avautumista ja kehuivat tätä valoisaksi ja avaraksi. Noin 300 kutsuvierasta tuli katsomaan uutta myymäläämme, Janne Korhonen kertoo.

Uudessa myymälässä vietetään Lastenlauantaita 23.9. klo 10–17. Lidlin oma maskotti Lido Lohikäärme on tavattavissa tasatunnein ja lapsille on luvassa palkintoja Mestarimyymäläetsivä-aarteenetsinnässä. Tapahtumassa on tarjolla tuotemaistiaisia sekä kahvia. Lisäksi lapsikävijöille jaetaan siirtokuvatatuointeja ja ilmapalloja.

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Multimedia

Multimedia