Kaksi jyväskyläläistä grillauksen SM-finaaliin

Report this content

Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 16. kesäkuuta käydyn grillauksen SM-osakilpailun voittoon nousi Sofia Åhman. Sofia lähti kisaan, sillä halusi haastaa siskonsa, joka sijoittui viime vuonna SM-pronssille. Tuomari Hans Välimäki käytti kovatasoisessa kisassa villin kortin ja valitsi SM-finaaliin myös toisen grillaajan, paikallisen Vesa Lensun.

Jyväskylästä kotoisin oleva Sofia Åhman valmistui vuosi sitten kokiksi ja lähti nyt ensimmäistä kertaa kisaan seurattuaan viime vuonna siskonsa Maria Åhmanin suoritusta. Tuomarit Hans Välimäki ja Master Chef 2018 Marjut Koiranen kehuivat vuolaasti Sofian annoksia. Voittolautasella oli timjami-valkosipuli-marinoitu naudan flank steak, hollandaise-kastiketta, voissa paahdettua parsaa ja kukkakaalta sekä yrtti-nacho-crumble.

Sofian lisäksi Jyväskylä saa SM-finaaliin myös toisen edustajan, villillä kortilla valitun Vesa Lensun. Lakimiehenä työskentelevä Vesa oli myöskin ensimmäistä kertaa mukana kilpailuissa. 

Grillauksen viralliset SM-kilpailut käydään seitsemän paikkakunnan kiertueena halki Suomen. Joka kaupungin kovin grillaaja lunastaa paikan SM-finaaliin, joka järjestetään Helsingissä 1.7.2018. Voittajaa odottaa 10 000 euron potti sekä titteli ”grillauksen virallinen Suomen mestari”.

Lisätietoja:
Kesäreportteri Lotta Kivekäs, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit