Kampin Lidl-myymälä uudistetaan – kiinni viisi päivää

Report this content

Suomen Lidl-myymälöissä alkoi lokakuun 2017 lopulla systemaattinen uudistusprojekti, jossa myymälöiden kalusteet, värimaailma sekä tuotejärjestys uudistetaan. Nyt uudistusvuorossa on Kampin kauppakeskuksen myymälä.

Lidl aloitti lokakuussa 2017 myymälöidensä systemaattisen uudistamisen, jonka yhteydessä myymälöiden värimaailmasta tulee valko-harmaa, osastojen järjestys muuttuu ja kalusteita uusitaan sekä opasteita parannetaan. Hedelmät ja vihannekset tuodaan myyntiin sisäänkäynnin viereen, kylmähylly siirretään alkamaan jo ensimmäiseltä käytävältä ja pakasteet siirtyvät myyntiin myymälän seinustalle pakkaskaappeihin. Myymälän kuivatavaroiden järjestys sekä painotukset muuttuvat myös. Ratkaisut tuovat tehokkuutta tilankäyttöön.

– Tutkimme asiakkaidemme kaupassa käyntiä, esimerkiksi missä järjestyksessä myymälää tyypillisesti kierretään ja mitkä ovat suosituimpia hyllyjä. Yhdistimme tämän datan asiakkaiden toiveisiin. Näin saimme suunniteltua järjestyksen, joka palvelee parhaalla mahdollisella tavalla asiakasta, mutta myös parantaa osaavan henkilöstömme työergonomiaa ja tehokkuutta, kertoo Lidl Suomen operatiivinen johtaja Nicholas Pennanen.

Uudistettavissa Lidl-myymälöissä vaihdetaan lisäksi kaikki valaisimet led-valaisimiin, jotka kuluttavat sähköä noin 30 % vanhoihin valaisimiin verrattuna. Tämän ansiosta jokaisessa uudistettavassa myymälässä säästyy energiaa huikeat 37 450 kilowattituntia vuodessa. Määrä vastaa kahden sähkölämmitteisen, 120 neliömetrin omakotitalon energiantarvetta.

Kampin myymälä kiinni viideksi päiväksi

Kampin kauppakeskuksen Lidl-myymälä on kiinni uudisremontin vuoksi 5.–9.11.

– Viiden päivän uudistusremontin aikana Kampin kauppakeskuksessa sijaitseva myymälä saa uuden raikkaan ilmeen ja on taas valmis palvelemaan asiakkaita entistä paremmin, iloitsee myyntipäällikkö Esa Turunen

Kampin myymälän uudisremontin aikana Graniittitalon ja Citycenterin myymälät palvelevat normaalisti.

 Lidlin myymälöiden uudistus:

  • Kampin Lidl-myymälä on kiinni 5.–9.11.
  • Uudistuksessa myymälöihin tulee valko-harmaa värimaailma, järjestys muuttuu, opasteita parannetaan ja vastuullisuusteemat saadaan paremmin näkyville.
  • Myymälöistä tulee entistä energiatehokkaampia.
  • Esimerkiksi Graniittitalon ja Citycenterin Lidl-myymälät edustaa uusintavat Lidl-ilmettä.
  • Tilikauden 2018 aikana on uudistettu jo 40 myymälää ympäri Suomen.

Lisätietoja:
Katja Kuikka, Lidl Suomi Ky, viestintä, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.

Avainsanat: