Lidl avasi viidennen myymälänsä Ouluun

Lidl avasi uuden myymälän Oulun Pateniemeen torstaina 4.6.2015. Pateniemen myymälä on jo viides Lidl-myymälä Oulussa ja 145. myymälä koko Suomessa. Pateniemen myymälä työllistää noin 20 henkilöä.

Lidlillä on Oulussa ennestään neljä myymälää, joiden asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti jo usean vuoden ajan. Viides myymälä tulee tarpeeseen.

-       Meidät on otettu hyvin vastaan Oulussa ja asiakkaita riittää. Viidennen myymälän ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin, kertoo myyntipäällikkö Jussi Salla.

Pateniemen myymälä on valoisa ja asiakasystävällinen. Lidl-konseptin selkeän pohjaratkaisun ansiosta asiointi on helppoa ja vaivatonta. Myymälän myyntipinta-ala on noin 1300 m². Myymälä on noin 20 henkilön työpaikka. Myymäläpäällikkönä toimii Arto Kuha.

Naapurit tutustuivat Pateniemen myymälään naapuri-illassa

Avajaisia edeltävänä iltana Pateniemen myymälää esiteltiin kutsuvierastilaisuudessa lähialueen asukkaille. Tilaisuudessa naapureilla oli mahdollisuus tutustua upouuden myymälän lisäksi myös henkilökuntaan sekä maistella uutuustuotteita ja huippukokki Roope Rehbinderin reseptin mukaan valmistettua kalasoppaa. Myymäläpäällikkö Arto Kuha on tilaisuuteen tyytyväinen:

-       Kahden tunnin aikana meillä kävi yli 500 vierasta. Ihmiset olivat iloisella mielellä ja toivottivat meidät tervetulleiksi. Tästä on hyvä jatkaa, Kuha summaa.

Avajaisohjelma jatkuu lauantaina 6.6., jolloin myymälässä vietetään lasten lauantaita. Ohjelmassa on makkaranpaistoa sekä ohjelmaa perheen pienimmille.

Lidl etsii jatkuvasti uusia kauppapaikkoja

Lidl etsii jatkuvasti uusia kauppapaikkoja ja investoi uusien myymälöiden lisäksi myös olemassa olevan myymäläverkoston päivittämiseen. Viime viikolla avattiin Pieksämäen uusi myymälä. Ensi viikolla avajaisia vietetään myös Helsingin Tukkutorilla.

-       Investoimme modernisoinneilla, laajennuksilla ja muilla kehitystoimilla myös olemassa olevaan myymäläverkostoon ja pyrimme joka puolella Suomea tekemään asiakkaille miellyttävät olosuhteet ostosten tekoon, kertoo toimitusjohtaja Lauri Sipponen.

Oulun Pateniemen myymälän osoite on Väliahontie 49, 90800 Oulu. Myymälä on auki arkisin klo 9–21, lauantaisin 9–18 ja sunnuntaisin 12–18.

Lisätietoja
Lidl Suomi Ky, viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen, puh. 09 2345 6400, media@lidl.fi

Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 173 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia