Lidl julkaisi ensimmäisen oman musiikkivideonsa Finnkinon elokuvateattereissa – viikossa yli 53 000 katsojaa

Lidlin kesämainoksista tutun Lidl Stingyn ja vaihto-oppilas Mandyn herkullinen rakkaustarina on nyt valkokankaalla. Kesä on kreisi -musiikkivideo sai maailman ensi-iltansa Finnkinon elokuvateattereissa 3.5.2018 ja sen on nähnyt nyt jo yli 53 000 katsojaa.

Lidl Suomi avasi kreisikesän julkaisemalla pop-tähti Alexian 90-luvulla superhitiksi nousseen kesäbiisin The Summer is crazy suomeksi sovitettuna. Kesäklassikko muuntautui Lidl Stingin käsittelyssä kuumaksi räpiksi, joka kertoo mistäpä muusta kuin kesärakkaudesta.

Lidlin mainospäällikkö Christian Saukkola sanoo, ettei legendaarisen kesäbiisin muokkaaminen hirvittänyt.

– Melkein jokaisella on jokin tähän Alexian biisiin liittyvä muisto nuoruudesta. Nyt kappale on nostettu tälle vuosikymmenelle, jos mahdollista, vieläkin tarttuvammalla biitillä.

Kappaleen ympärille on tuotettu myös maailmanluokan musiikkivideo, jota esitetään parhaillaan yksinoikeudella Finnkinon elokuvateattereissa ympäri Suomea. Pääosassa valkokankaalla nähdään Lidl Stingy, jonka pään on sekoittanut perheeseen muuttanut vaihto-oppilas Mandy. Musiikkivideo keräsi jo ensimmäisellä esitysviikollaan yli 53 000 katsojaa.

– Musiikkivideo on humoristinen kuvaus rakkauden ja grillauksen täyteisestä kesästä. Lidl Stingy on tavannut elämänsä rakkauden Mandyn, ja haavekuvitelmissaan luulee tunteen olevan molemminpuolinen. Halusimme imitoida musiikkivideoista tuttua genreä, mutta tuoda mukaan aimo annoksen vanhaa kunnon puujalkahuumoria, sanoo kesäkampanjan Lidlille suunnitelleen mainostoimisto Folkin asiakkuusjohtaja Pia Dahlman.

Musiikkivideo on nähtävissä 14.5.2018 alkaen Lidlin sosiaalisen median kanavissa. Kesä on kreisi –kappale on kuunneltavissa myös Spotifyssa.

Lisätietoja: Viestintäasiantuntija Linda Pukka, (09) 23456400, media@lidl.fi


Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 177 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia