Lidl kouluttaa ja työllistää työttömiä

Report this content

Lidl järjestää tänä syksynä Asiakaspalvelun RekryKoulutuksen, jonka tavoitteena on kouluttaa ja työllistää työttömiä Lidlin myymälöihin. Lidlin seitsemättä kertaa järjestämästä koulutuksesta on erinomaisia kokemuksia sekä työnantajalle että työntekijöille.  RekryKoulutus on nostanut suosiotaan joka puolella Suomea erityisesti tämän vuoden aikana.

Lidl järjestää Turussa yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Amiedun ja TE-toimiston kanssa tänä syksynä Asiakaspalvelun RekryKoulutuksen, jossa noin 20 henkilöä koulutetaan kaupan alan ja asiakaspalvelun tehtäviin ja heillä on mahdollisuus työllistyä koulutuksen jälkeen Lidliin vakituisesti. Koulutukseen tervetulleita ovat kaiken ikäiset työtä kaipaavat.

-          Koulutus on tarkoitettu peruskoulun tai ylioppilastutkinnon suorittaneille aikuisille, jotka haluavat toimia myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä. Aikaisempi kaupan alan koulutus tai työkokemus on eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Tärkeintä on, että hakija on kiinnostunut myynti- ja asiakaspalvelutöistä ja haluaa töihin Lidliin, kertoo Lidlin HRD-asiantuntija Sari Grönberg.

Hyviä kokemuksia sekä työnantajalle että työntekijöille jo vuodesta 2010

Nyt Turussa alkava koulutus on seitsemäs Asiakaspalvelun RekryKoulutus, jossa Lidl on kumppanina. Ensimmäinen vastaava koulutus järjestettiin vuonna 2010 Helsingissä. Tämän jälkeen se on järjestetty vuosittain pääkaupunkiseudulla ja vuonna 2014 myös Tampereella. Koulutus on osa merkonomin koulutusta, jonka Lidliin työhön valitut voivat suorittaa. Näin teki espoolainen, vuoden 2012 koulutukseen osallistunut Kätrin George, joka työskentelee nykyisin Leppävaaran myymälän vuoropäällikkönä.

-          Olin aikoinaan käynyt lukion ja tehnyt töitä ravintolassa, mutta minulla ei ollut lainkaan työkokemusta tai koulutusta kaupan alalta. RekryKoulutus oli mainio mahdollisuus kouluttautua ja saada samalla vakituinen työ, kertoo George.

Yhteensä kuusi kuukautta kestävän koulutuksen aikana opiskelijat suorittavat teoriaopintoja ja työssäoppimisjaksoja myymälöissä. Georgen mukaan tekemällä oppiminen oli koulutuksen parasta antia.

-          Teen tällä hetkellä osittain samoja töitä, joita tein jo koulutuksen harjoittelujaksoilla. Näin opin tekemään käytännön töitä, emmekä vaan kuunnelleet, miten asiat pitäisi tehdä. Tärkeää oli myös, että koulutuksen aikana sain palautetta, eikä minun tarvinnut olla heti täydellinen.

Nykyisessä työssään hyvin viihtyvä George ajatteli ennen, ettei kaupan ala ole häntä varten.

-          Muistan sanoneeni, etten varmasti mene mihinkään kauppaan töihin, koska luulin sen olevan pelkästään kassalla istumista. Onneksi hain, koska olen viihtynyt Lidlissä tosi hyvin. Täällä joustetaan elämäntilanteen mukaan ja etenemismahdollisuuksia löytyy, jos vaan itse on kiinnostunut. Olen myös tyytyväinen myymälään, missä työskentelen. Täältä en helposti lähde, George nauraa.

Sari Grönbergin mukaan RekryKoulutuksen hyödyt on huomattu myös työnantajan näkökulmasta ja koulutuksen laajentamista myös muihin kaupunkeihin suunnitellaan.

-          RekryKoulutus on mahdollisuus saada motivoituneita työntekijöitä, jotka haluavat sitoutua meihin. Lisäksi koulutus antaa meille mahdollisuuden kantaa yhteiskunnallista vastuutamme työllistäjänä, Grönberg summaa.

RekryKoulutus on nostanut suosiotaan erityisesti tämän vuoden aikana

Yritykset hakevat nykyään yhä useammin työntekijöitä RekryKoulutuksen avulla. Varsinkin tänä vuonna koulutukset ovat lisääntyneet.

-          Yritykset haluavat täsmäkouluttaa työhön jo valmiiksi. Yritykset panostavat koulutukseen sekä aikaa että rahaa, ja ovat siksi tosissaan liikkeellä, kertoo Varsinais-Suomen TE-toimiston koulutuspalveluiden asiantuntija Kristiina Ruohonen.

Yleistynyt RekryKoulutus onkin sekä hakijalle että työntekijälle hyvä vaihtoehto.

-          RekryKoulutuksissa on aina positiivinen sävy, koska se tähtää työpaikkaan. Työnantajan näkökulmasta on hyvä, että työnantaja voi harkita rauhassa, sopiiko hakija työhön. Hakijoiden puolesta koulutuksessa kiinnostaa erityisesti työpaikan ja koulutuksen yhdistelmä: vaikka koulutuksesta ei työllistyisi juuri siihen työpaikkaan, saa hakija tutkintotodistuksen, joka voi avata ovia muihin työpaikkoihin, Ruohonen sanoo.

Asiakaspalvelun RekryKoulutuksen eteneminen

Tänä syksynä koulutus järjestetään ensimmäistä kertaa Turussa yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, TE-toimiston ja Amiedun kanssa. Haku Turun koulutukseen päättyy 29.9.2015.

  • Haun päättyessä TE-toimiston, Lidlin ja kouluttajan edustajat käyvät hakemukset läpi ja valitsevat noin 30 hakijaa kartoitusjaksolle.
  • Kymmenen päivän kartoitusjakson aikana hakijat saavat kattavan tietopaketin asiakaspalvelun perusteista. Jaksolta valitaan noin 20 koulutukseen. Kartoitusjaksolla karsiutuneille annetaan vinkkejä työnhakuun ja autetaan jatkosuunnitelman rakentamisessa.
  • Koulutukseen valitut suorittavat 34 teoriaopintopäivää kouluttajalla ja 76 työssäoppimispäivää Lidlin myymälässä.
  • Koulutuksen jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus työllistyä Lidliin ja suorittaa merkonomin tutkinto oppisopimuskoulutuksena.
  • Lidl maksaa koulutuksen kustannuksista 30 prosenttia ja ELY-keskus 70 prosenttia.

Lisätietoja:
Pilvi-Sisko Riikonen, viestintäpäällikkö Lidl Suomi Ky, 09 2345 6400, media@lidl.fi


Multimedia

Multimedia