Lidl tuo vastuullisen kalan jokaisen saataville

Report this content

Ylikalastus on maailmanlaajuinen ongelma, mutta oikein kalastettuna kalojen ja äyriäisten kannat on mahdollista pitää elinvoimaisina ja kasvavina. Lidl Suomi haluaa omilla valikoimapäätöksillään tukea kestävää kalataloutta. Seitsemän viime vuoden aikana MSC-merkittyjen kalatuotteiden myynti Suomen Lidl-myymälöissä on lähes kolminkertaistunut.

Ylikalastus on maailmanlaajuinen ongelma, ja uhkakuvat ovat synkkiä. 2010-luvulle tultaessa kalakannat ovat kutistuneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 1970-luvulla. Kauppojen hyllyiltä löytyy paljon kestäviäkin vaihtoehtoja, mutta vastuullisesta kalastuksesta kertovat merkit eivät ole läheskään kaikille tuttuja.

Lidl Suomen valikoimalinjausten tavoitteena on, että asiakas voi aina luottaa paitsi tuotteen hinta-laatusuhteeseen, myös raaka-aineiden vastuulliseen alkuperään. Lidlin tekemien valikoimapäätösten ansiosta asiakkaan on helppo tarttua vastuullisesti kalastettuun kalaan.

– Vastuullisesti pyydetystä ja kasvatetusta kalasta tulee valtavirtaa vain sitä kautta, että kauppa tuo sen valikoimiinsa sertifioimattomien tuotteiden tilalle, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Riikka Pöllänen toteaa.

Suomen Lidl-myymälöissä MSC-merkittyjen kalatuotteiden myynti on lähes kolminkertaistunut 2010-luvun aikana. Tämä selittyy ennen kaikkea sillä, että Lidl on systemaattisesti korvannut kalatuotteitaan MSC-sertifioiduilla kaloilla.

Kala on tärkeä ravinnonlähde – suomalaisten valinnat vaikuttavat kaukana maailman merillä

Kala on ratkaisevan tärkeä ravinnonlähde yli kolmelle miljardille ihmiselle, ja kalan merkitys ravinnonlähteenä vain kasvaa väestönkasvun myötä. Lisäksi yli kymmenen prosenttia maailman ihmisistä saa elantonsa kalastuksesta tai kalankasvatuksesta. Kestävämpien toimintatapojen edistämisellä olisi merkittävä myönteinen vaikutus myös heidän elinkeinoonsa.

– Ylikalastettujen kalakantojen elvyttäminen voisi kasvattaa saaliita jopa 16 miljoonalla tonnilla. Tällä määrällä tyydytettäisiin 800 miljoonan ihmisen kalantarve, kertoo WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska.

Myös Suomessa kalansyönti on lisääntynyt viime vuosina. Suurin osa Suomessa syödystä kalasta on tuontikalaa, ja siksi suomalaisten kala-aterioiden vaikutukset ulottuvat kauas maailman merille.

MSC-merkki auttaa löytämään vastuullisen vaihtoehdon

Lidlin kalavalikoimasta muun muassa kaikki pakastekalat ja säilykesillit ovat MSC-sertifioituja. MSC-sertifikaatin rinnalla Lidl suosii valikoimapäätöksissään ympäristöystävällisiä kotimaisia kalalajeja.

Suomessa Lidl asetti tavoitteekseen, että kaikki vakiovalikoimassa olevat Lidlin omien merkkien kalatuotteet ovat todennetusti vastuullisia vuoden 2020 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas löytää tuotteesta MSC-merkinnän tai vastuullisesta vesiviljelystä viestivän ASC-merkinnän. MSC- ja ASC-sertifikaattien rinnalla Lidl suosii ympäristöystävällisiä kotimaisia kalalajeja. Säilykkeiden osalta vähimmäisvaatimuksena on jo nyt kalastus ilman houkutinlaitteita (FAD-free).

Marine Stewardship Council (MSC) hallinnoi maailman johtavaa sertifiointiohjelmaa kestävälle kalastukselle ja merenelävien jäljitettävyydelle. Sinisen ja helposti tunnistettavan ympäristömerkin ansiosta kuluttajien on helppo valita vastuullisesti pyydetty kala- tai äyriäistuote. MSC-sertifioidut tuotteet ovat peräisin kestävistä kalakannoista ja kalastuksen negatiiviset ympäristövaikutukset on minimoitu.

Lisätietoa Lidlin kestävästä kalavalikoimasta: www.lidl.fi/vastuullinenkala

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Vastuullisesti pyydetystä ja kasvatetusta kalasta tulee valtavirtaa vain sitä kautta, että kauppa tuo sen valikoimiinsa sertifioimattomien tuotteiden tilalle.
Riikka Pöllänen, vastuullisuusasiantuntija