Lidlin ryppyvoiteet vietiin käsistä

Report this content

Menestys tanskalaisessa kuluttajatestissä ja aiheen uutisointi Suomessa johtivat Lidlin kasvovoiteen väliaikaiseen loppumiseen kauppojen hyllyistä.

Suomessa on viikon aikana uutisoitu tanskalaisesta kuluttajatestistä, jossa Lidlin oman Cien-brändin kasvovoide todettiin monien kalliimpien merkkien voiteita paremmaksi. Suomessa Cien Anti-wrinkle Day Cream Q10 ‑päivävoiteen myynti lähti jyrkkään nousuun. Se myytiin viikonlopun ja alkuviikon aikana loppuun monista Etelä-Suomen Lidleistä. Myös Keski- ja Pohjois-Suomen myymälöissä myynti on kolminkertaistunut edellisiin viikkoihin verrattuna.

-          Cien-päivävoiteen myynti ampaisi ylös viikonloppuna. Testitulosta koskevaa uutisointia jaettiin myös sosiaalisessa mediassa ahkerasti ja ilmeisesti se sai ihmiset liikkeelle. Tänään saimme toimitettua lähes kaikkiin Etelä-Suomenkin myymälöihin lisää voidetta, kertoo Lidl Suomen ostojohtaja Timo Hansio.

-          Pyrimme omien brändiemme kehittämisessä tarjoamaan asiakkaille tuotteita parhaalla mahdollisella hinta-laatusuhteella. Pärjääminen testissä merkitsee meille sitä, että olemme tässä onnistuneet, Hansio iloitsee.

Testin teki tanskalainen kuluttajajärjestö Tænk. Lidlin Cien-brändin kasvovoide ohitti kalliimmat merkit ja tuli testissä toiseksi yhden pisteen erolla voittajaan. Tænkin elokuun lehdessään julkaisemassa testissä selvitettiin muun muassa voiteiden vaikutusta ryppyjen syvyyteen ja pituuteen, käyttökokemusta ja pakkausmerkintöjen oikeellisuutta ja riittävyyttä. Cien Anti-wrinkle Day Cream pärjäsi erinomaisesti myös kosteuttavuutta mittaavassa kategoriassa.

Cienin Q10-päivävoide on myynnissä kaikissa Suomen Lidleissä ja myös useissa muissa Euroopan maissa. Voidetta on pakkauksessa 50 millilitraa ja tuotteen hinta on Suomessa 3,49 euroa.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Pyrimme omien brändiemme kehittämisessä tarjoamaan asiakkaille tuotteita parhaalla mahdollisella hinta-laatusuhteella. Pärjääminen testissä merkitsee meille sitä, että olemme tässä onnistuneet.
Timo Hansio, ostojohtaja