Lidlin vegetuotteiden myynti kasvaa – vegaanipizzat viedään käsistä

Kasvipohjaisen ruoan lisääminen arkiruokaan näkyy myynnissä. Vuoden aikana esimerkiksi Milbona-merkin luomukaurajuoman ja erilaisten kasviproteiinien myynti Lidlissä on tuplaantunut. Suuria suosikkeja ovat myös hummus ja vegaaniset pizzat. Useimmiten vegetuote poimitaan ostoskoriin Helsingissä ja Tampereen ja Turun keskustamyymälöissä.

Kasvisbuumi, fleksaaminen, vegaanihaaste – lihan ja maitotuotteiden korvaaminen kasviproteiineilla ja kasvimaidoilla on nyt kaikkien huulilla. Käynnissä on asennemuutos, joka vaikuttaa myös ihmisten valintoihin kaupassa. Lidlissä muutos näkyy asiakaspalautteissa, jatkuvasti laajentuvana kasvipohjaisten tuotteiden valikoimana ja jo myynnissä olevien tuotteiden kysynnän kasvuna.

Tofun, nyhtökauran ja quornin kaltaisten kasviproteiinien yhteenlaskettu myynti yli kaksinkertaistui vuoden 2017 aikana. Myös luomuna myytävän kaurajuoman myynti tuplaantui.

– Vaikka suomalaisten lihankulutus ei ole lähtenyt laskuun, pienetkin arjen valinnat ja kulutuksen muutokset näkyvät kaupan kassalla. Yksikin lihaton päivä viikossa vaikuttaa, Lidl Suomen osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs kertoo.

Kaurajuoman kohdalla kasvaneeseen kysyntään vaikuttaa kasvisbuumin lisäksi se, että se sopii monelle allergiselle. Moni asiakas valitsee lehmänmaidon sijaan myös soija-, manteli- tai kookosjuomaa.

Suusta suuhun kiirii tieto Lidlin hummuksen erinomaisesta laadusta. Sen kappalemääräinen myynti onkin yli kolminkertaistunut kahdessa vuodessa. Ylivoimaisesti eniten hummusta myydään Helsingin, Tampereen ja Turun keskustamyymälöissä.

– Sama ilmiö on nähtävissä hummuksen lisäksi kasviproteiinien ja kasvimaitojen kohdalla. Niitä poimivat ostoskärryihinsä selvästi muita useammin kaupunkilaiset ja eteläsuomalaiset. Näitä kaikkia tuotteita on kuitenkin tarjolla kaikissa Suomen Lidleissä, Heinrichs kertoo.

Vegaaniset pizzat ovat kuumaa tavaraa – kysyntä yllätti positiivisesti 

Vegaaniset kiviuunissa paistetut Pizza Verdura ja Bruschetta-pizza tulivat Lidlin myymälöihin tammikuun alussa. Asiakkaat ovat löytäneet ne nopeasti ja suuren kysynnän vuoksi kyseiset pizzat on ajoittain myyty loppuun eri puolilla Suomea.

– Olimme varautuneet uusien pizzojen kysyntään ja tuotetta on tilattu myymälöihin runsaasti. Silti kysyntä yllätti meidät positiivisesti ja pizzat ovat valitettavasti osittain päässeet loppumaan, Heinrichs kertoo.

Täydennystä hyllyihin saadaan lähiviikkojen aikana, mutta tuotepuutteita voi esiintyä vielä helmikuun alkupuolella.

Aiemmin Lidlin valikoimassa oli vegaaninen Marinara-kiviuunipizza, joka nousi somessa kulttimaineeseen keväällä 2016 ja oli myös paikoitellen hyvin kysytty. Nyt Marinara on poistunut valikoimasta, mutta tilalle ovat tulleet Verdura ja Bruschetta.

– Pizza Verduraa myydään muuten Saksassa fanipizzana, sillä Saksan Lidlin Facebook-tykkääjät valitsivat sen täytteet, Heinrichs kertoo.

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 177 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Vaikka suomalaisten lihankulutus ei ole lähtenyt laskuun, pienetkin arjen valinnat ja kulutuksen muutokset näkyvät kaupan kassalla.
Thomas Heinrichs, osto-osaston johtaja
Kasvimaitoja ja -proteiineja poimivat ostoskärryihinsä selvästi muita useammin kaupunkilaiset ja eteläsuomalaiset.
Thomas Heinrichs, osto-osaston johtaja