Näin suomalainen joulupöytä eroaa alueittain

Joulupöydässä on eri puolella Suomea selkeitä alueellisia eroja, selviää Lidlin teettämästä jouluruokatutkimuksesta. Mätiä ja äyriäisiä kuluu Etelä-Suomessa ja Uudellamaalla muuta maata enemmän, kun taas Pohjois-Suomessa joulupöydästä löytyy riistakäristystä ja Länsi-Suomessa lipeäkalaa. Itä-Suomessa jouluna nautitaan karjalanpaistia.

Joulukinkku, lanttulaatikko, joulutortut, porkkanalaatikko, joulupiparit ja rosolli olivat suosikkeja suomalaisessa joulupöydässä jo kymmenen vuotta sitten. Lista on kärkipään osalta pysynyt lähes samanlaisena tähän päivään saakka, ja nykyään noin kolme neljästä suomalaisesta joulupöydästä sisältää näitä ruokia – ainoastaan riisipuuro ja joulukonvehdit ovat ohittaneet rosollin. Jouluruokien suosiossa on Suomessa kuitenkin selkeitä eroja alueittain.

– Etelä-Suomessa keskimääräistä suositumpia jouluruokia ovat kylmä- ja lämminsavustettu lohi, silli, rosolli, peruna- ja bataattilaatikot, pähkinät sekä suklaakakku. 18–28-vuotiaista jopa lähes 60 prosenttia syö jouluna kylmäsavustettua lohta. Uudellamaalla maistuvat näiden ohella muuta maata yleisemmin erityisesti graavikala, mäti, kalkkuna, äyriäiset sekä ankka, Lidlin Helsingin seudun myyntipäällikkö Timo Tervo kertoo.

– Länsi-Suomessa taas keskimääräistä suositumpia jouluruokia ovat lipeäkala, perunalaatikko, maksalaatikko, joululimppu, juustot ja luumukiisseli. Jopa 80 prosenttia länsisuomalaisista vastaajista kertoi joululimpun kuuluneen jouluperinteeseen 10 vuotta sitten. Nykyäänkin se on alueella muuta maata noin 10 prosenttia suositumpaa, vaikka joululimpun suosio on Länsi-Suomessakin laskenut 67 prosenttiin, Lidlin Lahden alueen myyntipäällikkö Mikko Laanniemi sanoo.

Itä- ja Pohjois-Suomessa suositaan kotimaisuutta

Jouluna syödään enimmäkseen kotimaisista tuotteista ja raaka-aineista valmistettua ruokaa, mutta joulupöydästä löytyy myös ulkomaista alkuperää olevia tuotteita. Noin neljännekselle (24 %) suomalaisista joulupöytään kelpaa vain kotimainen ruoka.

– Pohjois- ja Itä-Suomesta löytyy muualla Suomessa asuviin verrattuna eniten heitä, jotka syövät jouluna ainoastaan kotimaista ruokaa. Lidlin valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: perinteisiä kotimaisia jouluruokia ja kansainvälisiä herkkuja, kertoo Pohjois-Suomen myyntipäällikkö Jussi Salla.

– Pohjois-Suomessa keskimääräistä suositumpia jouluruokia ovat graavikala, riista- tai poronkäristys, maksalaatikko, hernemuhennos, joulutortut, joulupiparit, joululimppu sekä rieska. Myös porkkana- ja lanttulaatikot maistuvat erityisesti pohjoissuomalaisille muuta maata yleisemmin. Pohjois-Suomessa jopa 43 prosenttia vastaajista kertoo tarjoavansa joulupöydässä rieskaa, kun muualla maassa näin tekee keskimäärin vain 15 prosenttia vastaajista, Salla jatkaa.

– Täällä Itä-Suomessa taas keskimääräistä suositumpia jouluruokia ovat karjalanpaisti, kylmäsavustettu lohi, karjalanpiirakat, punajuuriaurajuustovuoka ja riisipuuro sekä lipeäkala. Perinteet näyttävät siis pitävän täällä päin pintansa, mutta toisaalta tutkimuksen mukaan Itä-Suomesta löytyy myös muuta Suomea enemmän vaihtelua ja erikoisuuksia kaipaavia, sanoo Lidlin Joensuun aluepäällikkö Anne Pyykkö.

Länsi-Suomessa muita alueita suositummat jouluruoat:

  • perunalaatikko: 76 % (ka Suomi 68 %)
  • joululimppu: 68 % (ka Suomi 58 %)
  • juustot: 65 % (ka Suomi 62 %)
  • luumukiisseli: 42 % (ka Suomi 39 %)
  • maksalaatikko: 41 % (ka Suomi 29 %)
  • lipeä kala: 16 % (ka Suomi 13 %)

Itä-Suomessa muita alueita suositummat jouluruoat:

  • Joulukinkku: 92 % (ka Suomi 85 %)
  • riisipuuro: 86 % (ka Suomi 74 %)
  • karjalanpiirakat: 63 % (ka Suomi 25 %)
  • kylmäsavustettu lohi: 53 % (ka Suomi 53 %)
  • karjalanpaisti: 47 % (ka Suomi 18 %)
  • hedelmä-/ taatelikakku: 47 % (ka Suomi 37 %)
  • lipeä kala: 16 % (ka Suomi 13 %)
  • punajuuriaurajuustovuoka: 17 % (ka Suomi 11 %)

Pohjois-Suomessa muita alueita suositummat jouluruoat:

  • graavikala: 79 % (ka Suomi 66 %)
  • joulutortut: 88 % (ka Suomi 80 %)
  • joulupiparit: 85 % (ka Suomi 78 %)
  • joululimppu: 71 % (ka Suomi 58 %)
  • rieska: 44 % (ka Suomi 15 %)
  • maksalaatikko: 35 % (ka Suomi 29 %)
  • riista-/poronkäristys: 14 % (ka Suomi 5 %)
  • hernemuhennos: 7 % (ka Suomi 3 %)

Etelä-Suomessa muita alueita suositummat jouluruoat:

  • rosolli: 77 % (ka Suomi 72 %)
  • perunalaatikko: 75 % (ka Suomi 68 %)
  • kylmä- (61 %) ja lämminsavustettu lohi (47 %) (ka Suomi 54 %, 39 %)
  • silli: 60 % (ka Suomi 53 %)
  • pähkinät: 41 % (ka Suomi 37 %)
  • suklaakakku (tms. makea kakku): 27 % (ka Suomi 21 %)
  • bataattilaatikko: 23 % (ka Suomi 20 %)

Uudellamaalla muita alueita suositummat jouluruoat:

  • perunalaatikko: 76 % (ka Suomi 68 %)
  • graavikala: 71 % (ka Suomi 66 %)
  • mäti: 48 % (ka Suomi 32 %)
  • lämminsavustettu lohi: 43 % (ka Suomi 39 %)
  • pähkinät: 42 % (ka Suomi 37 %)
  • kalkkuna: 21 % (ka Suomi 17 %)
  • äyriäiset: 12 % (ka Suomi 8 %)
  • ankka: 5 % (ka Suomi 4 %)

Tutkimustiedot perustuvat Lidlin tilaamaan jouluruokatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kampanjatutkimus toteutettiin lokakuussa 2016 ja siihen vastasi 1242 joulua viettävää 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 173 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Lidlin valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin: perinteisiä kotimaisia jouluruokia ja kansainvälisiä herkkuja.
Jussi Salla, myyntipäällikkö