Palkat jopa 10% yli TES:in, vanhemmille perhepakkaus – Lidl-faktat yhdistetään Supercelliin ja Pekkaniskaan

Mikä työpaikka jakaa treenirahaa koko työporukalle ja maksaa veronsa kiltisti Suomeen? Näihin ja seitsemään muuhun työnantajakysymykseen on voinut törmätä metrossa ja bussipysäkeillä kuluneen reilun viikon aikana. Osa on arvannut oikein – kyseessä on Lidl, mutta Lidlin työnantajafaktat koettiin sopivan myös esimerkiksi Supercelliin, Finnairiin tai Pekkaniskaan.

Lidl Suomen työnantajafaktat ovat yllättäneet monet. Lidl kampanjoi parhaillaan katukuvassa ja verkossa ilmoituksilla, joissa arvuutellaan, mihin työpaikkaan faktat, kuten ”palkat jopa 10% yli TES:n” ja ”työsuhde-etuna perhepakkaus tuoreille vanhemmille” liittyvät.

Ilmoituksissa ei paljasteta oikeaa vastausta, vaan oman arvauksen on voinut käydä jättämässä arvaatyopaikka.fi -sivustolla.

Lidlin ja viestintätoimisto Drumin yhteistyönä toteutetussa kampanjassa on haluttu selvittää, osaako suuri yleisö yhdistää näitä työnantajatekoja ja ominaisuuksia Lidliin. Samalla Lidl haluaa myös kertoa millainen työnantaja se on.

  Halusimme kampanjan avulla selvittää, miten hyvin meidät tunnistetaan yhdeksän anonyymin työnantajafaktan perusteella ja nostaa esiin asioita, joista olemme ylpeitä. Harva esimerkiksi tietää, että lähes 70 prosenttia toimihenkilöistämme on edennyt urallaan tai että satsaamme henkilökuntamme koulutukseen reilut pari miljoonaa euroa vuodessa, Lidlin henkilöstöjohtaja Maria Hekkala sanoo.

Kampanjan Facebook-kommentoinnin perusteella moni on tunnistanut Lidlin yhdeksän erilaisen anonyymin työnantajaväittämän perusteella. (Tulokseen on toki saattanut osittain vaikuttaa se, että tieto oikeasta vastauksesta on alkanut levitä sosiaalisessa mediassa.)

Toisaalta Lidliä koskevat työnantajafaktat liitettiin myös esimerkiksi peliyhtiö Rovioon, Finnairiin, ja Supercelliin. Eniten mainintoja sai kuitenkin nosturifirma Pekkaniska.

  Tulokset ovat ilahduttavia ja toisaalta on imartelevaa, että Lidliä koskevat faktat mielletään sopiviksi myös esimerkiksi mainetutkimuksissa hyvin menestyneisiin Supercelliin ja Pekkaniskaan, Hekkala jatkaa.

Lidlin työnantajakampanjasivustolla arvaatyopaikka.fi on jätetty jo lähes 2000 arvausta.

 Lue lisää: arvaatyopaikka.fi

Lisätietoja: Viestintäasiantuntija Linda Pukka, (09) 23456400, media@lidl.fi


Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 173 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia