Helsingissä syytä varautua ruuhkiin tiistaina 23.9.

Report this content

Helsingissä  ja pääkaupunkiseudulla on syytä varautua ruuhkiin ja vivästyksiin liikenteessä tiistaina 23.9. kun raitio- ja metroliikenne pysähtyvät yhdeksi päiväksi työnseisauksen vuoksi. Työnseisauksen arvioidaan vaikuttavan jopa 200 000 ihmisen liikkumiseen.

Helsingin raitio- ja metroliikenne pysähtyvät tiistaina yhden päivän ajaksi, mikä ruuhkauttaa pääkaupunkiseudun liikennettä. Lähijunat kulkevat kuitenkin normaalisti ja tiistaiaamuna varmistuu, kuinka paljon bussiliikennettä korvaavia lisävuoroja on käytettävissä.

"Helsingin pääväylät tulevat ruuhkautumaan merkittävästi, siihen on jokaisen hyvä varautua”, kertoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikennevirastosta.

Pahiten ruuhkautuvia väyliä ovat Itäväylä, Sörnäisten rantatie, Hämeentie, Mäkelänkatu, Koskelantie, Kustaa Vaasan tie, Lahdenväylä ja Tuusulanväylä. Ruuhkat tulisivat vaikuttamaan merkittävästi myös satama-alueiden ja kantakaupungin tieliikenteeseen.

Mahdolliset korvaavat reitit ja bussivuorot

HSL järjestää metroa korvaavaa lisävuoroja bussiliikenteeseen mahdollisuuksien mukaan Itä-Helsingin ja keskustan välillä. Raitioliikennettä korvaavia busseja ei ajeta. Lisätietoa korvaavista vuoroista löydät HSL:n sivuilta: https://www.hsl.fi/lakko.

Lisätietoa

Liikennevirasto, liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen, p. 029 534 3649
Liikennevirasto, viestintäpäällikkö Rauha Kiljunen-Ruotsalainen, p 040 5117903

www.liikennevirasto.fi
www.facebook.com/liikenneverkossa
www.twitter.com/liikennevirasto

Fiksut väylät ja älykäs liikenne - sinua varten.

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Helsingin raitio- ja metroliikenne pysähtyvät tiistaina yhden päivän ajaksi, mikä ruuhkauttaa pääkaupunkiseudun liikennettä.
Tweettaa