Kehärata: Kivistön asema valmis

Report this content

Rakennustyöt Kehäradan varrella sijaitsevalla Kivistön asemalla on saatu valmiiksi. Kivistön valmistumisen myötä Kehäradan viidestä uudesta asemasta valmiita on nyt neljä. Liikennöinti radalla alkaa 1. heinäkuuta.

Juuri valmistunut Kivistön asema on rakenteeltaan betoninen tunneliasema, joka on katettu siltarakenteilla. Kun liikennöinti kehäradalla heinäkuun alussa alkaa, matkustajat kulkevat alas asemalaiturille kolmen sisäänkäyntipaviljongin kautta. Aseman tunnusväri on sinivihreä, joka toistuu esimerkiksi asemahallin seinän värikkäässä betonimosaiikissa.

Kuvia asemasta on tiedotteen liitteenä.

Aseman ympärille Kivistön kaupunginosaan rakentuu lähivuosina kokonainen uusi asuinalue palveluineen. Uudesta alueesta kasvaa kotikaupunki jopa 30 000 vantaalaiselle. Ensi kesänä alueella järjestetään myös vuoden 2015 asuntomessut.

Molemmat raiteet kiskotettu Vantaankoskelta Tikkurilaan

Menneellä viikolla valmistui myös kehäradan eteläisen raiteen yhtenäinen kiskotus Vantaankoskelta lentoaseman kautta Tikkurilaan. Kiskotustyöt on nyt saatu valmiiksi molemmilla raiteilla, sillä pohjoisen raiteen osalta urakka valmistui jo marraskuussa.

Lisätietoja: projektipäällikkö Juha Kansonen, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3633

Kehärata on 18 kilometriä pitkä, poikittainen raideyhteys, joka yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan Vantaan Hiekkaharjussa. Kehäradalle tulee ensimmäisessä vaiheessa viisi uutta asemaa: Lentoaseman ja Aviapoliksen tunneliasemat sekä Leinelän, Vehkalan ja Kivistön pinta-asemat. Asemavarauksia rakennetaan Petakseen, Viinikkalaan ja Ruskeasantaan. Liikennöinti kehäradalla aloitetaan heinäkuussa 2015. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke.

Multimedia

Multimedia