Moottoritie Pyhtäältä Heinlahteen avataan tänään liikenteelle etuajassa

Report this content

Moottoritie Koskenkylästä ja Kotkaan valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2014. Tänään iltapäivällä avataan moottoritienä liikenteelle Pyhtään ja Heinlahden välinen tieosuus. Seuraavaksi liikenteelle avataan Loviisan ja Ahvenkosken välinen tieosuus. Viimeiseksi valmistuu Ruotsinpyhtään ja Ahvenkosken välinen tieosuus, jonka jälkeen uusi moottoritie kulkee Koskenkylästä Kotkaan.

Yhteensä lähes 53 kilometriä pitkän Koskenkylä–Kotka-moottoritien rakentaminen on jaettu 6 tieosuuteen, joista Pyhtään ja Heinlahden välinen tieosuus avataan liikenteelle tänään 12.8.2014.

”Työt tieosalla ovat edenneet hieman suunniteltua aikataulua nopeammin”, kertoo projektinjohtaja Jukka Hietaniemi Liikennevirastosta.

Pyhtään ja Heinlahden välille rakennettiin kokonaan uusi 14 kilometriä pitkä moottoritie maastoon. Merkittävimmät rakennuskohteet osuudella ovat Siltakylän ja Heinlahden eritasoliittymät.

”Liikenteeseen vaikuttavia töitä ei ole enää jäljellä, mutta esimerkiksi liikennetelematiikan asennustyöt jatkuvat. Telematiikka otetaan käyttöön Porvoon ja Kotkan välillä syksyllä 2014, kun uusi moottoritie Koskenkylästä Kotkaan avataan kokonaisuudessaan liikenteelle”, Hietaniemi kertoo.

Seuraavaksi liikenteelle avataan Loviisan ja Ahvenkosken välinen tieosuus. Viimeiseksi valmistuu Ruotsinpyhtään ja Ahvenkosken välinen tieosuus, jonka jälkeen uusi moottoritie kulkee Koskenkylästä Kotkaan.

Pyhtää–Heinlahti-tieosuus pähkinänkuoressa

  • 14 kilometriä uutta tietä
  • 20 siltaa
  • 5 vesistösiltaa
  • 9 risteyssiltaa
  • 4 kevyen liikenteen alikulkua
  • 2 vihersiltaa
  • kevyen liikenteen väylät noin 8,3 kilometriä
  • 5,5 kilometriä melusuojausta
  • Merkittävimmät rakennuskohteet osuudella ovat Siltakylän ja Heinlahden eritasoliittymät.

Rakentamisen luvut Pyhtää–Heinlahti-tieosuus

  • Maanleikkaus: 1 000 000 m3ktr
  • Kallioleikkaus: 1 260 000 m3ktr
  • Massanvaihto: 1 050 000 m3ktr        
  • Stabilointi: 160 000 m      
  • Telematiikka: 32 000 m         
  •  Paalulaatat: 32 000 m2tr           
  • Päällysteet: 580 000 m2     

Katso myös video Pyhtää–Heinlahti-tieosuuden rakentamisesta.

Lisätietoja

projektinjohtaja Jukka Hietaniemi
Liikennevirasto
puh. 0400 422 251
jukka.hietaniemi@liikennevirasto.fi

työmaainsinööri Noora Linnasalo-Aho
TYL Pulteri
puh. 050 4062527
noora.linnasalo-aho@destia.fi

E18 Koskenkylä–Kotka -hankkeessa valtatie 7 (E18) rakennetaan moottoritieksi Loviisan Koskenkylän ja Kotkan Kyminlinnan välillä. Tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Moottoritie on avattu liikenteelle osittain jo vuonna 2013 ja otetaan käyttöön kokonaisuudessaan vuonna 2014. Muut tiejärjestelyt ovat valmiita vuoden 2015 lopussa. Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen palveluntuottaja on Tieyhtiö Valtatie 7 Oy, ja urakoitsijana YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. www.liikennevirasto.fi/e18

Avainsanat: