Nopeusrajoitukset talviaikaan

Talven ja pimeyden myötä lasketaan jälleen maanteiden nopeusrajoituksia kaikkiaan lähes 9000 kilometrillä. Näin halutaan vähentää onnettomuusriskiä, joka muuten kohoaisi pimeällä kaksinkertaiseksi ja liukkaalla kelillä moninkertaiseksi verrattuna päivänvalossa ja sulalla kelillä ajamiseen.

Nopeusrajoitukset alennetaan viikolla 43 porrastetusti pohjoisesta alkaen. Koko maahan talvirajoitusmerkit on vaihdettu viimeistään perjantaina 28. lokakuuta. Alennetut rajoitukset ovat voimassa kevääseen saakka, kunnes maalis-huhtikuussa siirrytään jälleen ajo-olojen parannuttua kesänopeusrajoituksiin.

Moottoriteillä korkein sallittu talvinopeus on 100 kilometriä tunnissa ja pääosalla muita maanteitä 80 kilometriä tunnissa. Sadan kilometrin nopeusrajoitus säilyy osalla Pohjois-Suomen vähäliikenteisistä teistä sekä esimerkiksi niillä Etelä- ja Keski-Suomen teillä, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella.

Nopeusrajoitus alenee 80 kilometriin runsaalla 8000 tiekilometrillä. Moottoriteiden sadan kilometrin talvinopeus koskee runsasta 400 tiekilometriä. Lisäksi runsaat 300 kilometriä sellaista 80 kilometrin nopeusrajoitusaluetta, jolla on runsaasti raskasta liikennettä ja tienvarsiasutusta, muuttuu talveksi 70 kilometrin rajoituksiksi. Sään ja kelin mukaan muuttuvia rajoituksia on käytössä 330 tiekilometrillä.

Talvirajoitusten ansiosta säästyy arviolta 15 ihmisen henki ja 50 jää loukkaantumatta. Alennetuista rajoituksista on muutakin hyötyä. Polttoaineenkulutus laskee ja päästöt vähenevät, rengasmelu pienenee ja päällyste kuluu hitaammin.

Huonoilla keleillä kannattaa ajaa talvirajoitustakin hitaammin

Hankalilla keleillä ajonopeutta on syytä alentaa jopa huomattavasti merkeillä osoitettua alemmaksi. Jo liikennesäännöt velvoittavat kuljettajaa ottamaan huomioon lukuisia sekä omaan että muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Nopeuden alentaminen antaa yllättävissä tilanteissa lisää aikaa reagointiin ja lyhentää pysähtymismatkaa vaikkapa hirven ilmestyttyä tielle.

Tienkäyttäjää auttavaa ajantasaista liikennetietoa, kuten keliennuste ja tietoja tiesäästä löytyy Liikenneviraston nettipalvelun etusivulta.

Lisätietoja:

liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman , p. 020 637 3630

liikenneturvallisuuspäällikkö Auli Forsberg , p. 020 637 3903

 

Hastighetsbegränsningarna vintertid

På grund av vintern och den mörka tiden sänks hastighetsbegränsningarna på totalt nästan 9000 kilometer landsväg. På detta sätt vill man minska risken för olyckor som annars skulle fördubblas under den mörka tiden och mångdubblas vid halka jämfört med läget i dagsljus på isfria vägar.

Hastighetsbegränsningarna sänks stegvis vecka 43 med start från norr. Vägmärkena med vinterbegränsningarna har bytts ut i hela landet senast fredagen den 28 oktober. De sänkta hastighetsbegränsningarna är i kraft till våren, tills man i mars–april återgår till sommarbegränsningar i och med att körförhållandena förbättras.

På motorvägarna är den högsta tillåtna vinterhastigheten 100 km/h och på största delen av de övriga landsvägarna 80 km/h. Begränsningen 100 km/h bibehålls på en del av Norra Finlands vägar med liten trafik och t.ex. sådana vägar i Södra och Mellersta Finland där körriktningarna avskilts t.ex. med ett mitträcke.

Hastighetsbegränsningen sänks till 80 km/h på drygt 8000 vägkilometer. Motorvägarnas vinterbegränsning 100 km/h berör drygt 400 vägkilometer. Begränsningen 80 km/h sänks därtill under vintern till 70 km/h på drygt 300 kilometer vägar med livlig tung trafik och bebyggelse vid vägkanten. Begränsningar som varierar enligt väder och väglag förekommer på 330 vägkilometer.

Tack vare vinterbegränsningarna räddas uppskattningsvis 15 människoliv och 50 personer undgår att skadas i trafiken. De sänkta begränsningarna har också andra fördelar. Bränsleförbrukningen och avgasutsläppen minskar. Samtidigt minskar också däckbullret och beläggningsslitaget.

Vid dåligt väglag lönar det sig att köra ännu saktare än vad som är tillåtet

Vid dåligt väglag är det skäl att sänka körhastigheten t.o.m. betydligt lägre än vad hastighetsbegränsningsmärkena visar. Trafikreglerna förpliktar föraren att beakta såväl den egna som andra trafikanters säkerhet. Lägre hastighet ger mera tid att reagera i överraskande situationer och kortare bromssträckor t.ex. då en älg springer ut på vägen.

Trafikantinformation i realtid, såsom väglagsprognoser och information om vägvädret, finns på ingångssidan till Trafikverkets webbtjänst.

Ytterligare information :

Trafikstyrningsexpert Tuomas Österman , tfn 020 637 3630

Trafiksäkerhetschef Auli Forsberg , tfn 020 637 3903

 

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi .

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Edistämme toiminnallamme koko liikennejärjestelmän toimivuutta, liikenteen turvallisuutta ja alueiden tasapainoista kehitystä.

Tilaa

Liitteet & linkit