Pisararadan ratasuunnittelu alkaa Vauhtitieltä

Report this content

Pisararadan suunnittelussa käynnistyy marraskuun 19. päivänä suunnittelukilpailu, joka koskee Vauhtitien ylitse rakennettavaa siltaa ja sen lähialuetta. Mukaan on kutsuttu neljä eri suunnitteluryhmää. Voittaja julkistetaan kesäkuussa.

Pisararata on Liikenneviraston ja Helsingin kaupungin hanke, jossa suunnitellaan lähijunien kaupunkiratalenkkiä sujuvoittamaan koko Suomen junaliikennettä. Radan yleissuunnitelma hyväksyttiin tämän vuoden helmikuussa. Nyt on meneillään tarkemman suunnittelun ja asemakaavoituksen vaihe. Suunnittelua tehdään seuraavat neljä vuotta.

Pisararata alkaa Pasilasta ja on noin 7,8 kilometriä pitkä. Alppipuiston länsilaidalla ja Eläintarhan kohdalla rata sukeltaa tunneliin, jossa se kiertää kuuden kilometrin lenkin. Asemia ovat Hakaniemi, Töölö ja Keskusta.

Kilpailutyöt yleisön nähtäväksi

– Pisararataa suunnitellaan maisemallisesti arvokkaaseen ympäristöön. Vauhtitien ylittävä silta on radan näkyvimpiä kohtia ja siksi on kiinnostavaa nähdä, millaista näkemystä sen suunnittelusta alan parhailla osaajilla on, toteaa hankkeen projektipäällikkö Jussi Lindberg Liikennevirastosta.

Ratasillan ja sen aiheuttamien muutosten sovittamisella ympäristöön on suunnittelukilpailussa erityinen painoarvo. Kilpailutyöt tulee jättää 8. maaliskuuta mennessä. Tämän jälkeen työt tulevat myös yleisön nähtäville Helsingin kaupungin Laituri-näyttelytilaan vanhalle linja-autoasemalle.

Pisararata parantaa lähiliikenteen täsmällisyyttä

Pasilan ja päärautatieaseman välille ei ruuhka-aikaan juuri mahdu uusia junavuoroja. Pisararata tekee raiteistosta lähiliikenteelle nykyistä helpomman, jolloin kulku on sujuvampaa. Helsingissä ilmenevät ongelmat laajentuvat usein valtakunnallisiksi, sillä ne vaikuttavat myös kaukojunaliikenteeseen.

Rautatieverkkoa on kehitettävä, jotta Helsingin seudun liikenneyhteydet toimivat tulevaisuudessa. Uudet rautatieasemat muodostavat metroyhteyksien kanssa tehokkaan palvelukokonaisuuden. Kulkemisen helpottuminen auttaa alueen asukkaita, yrityksiä ja muualta Suomesta matkustavia.

LISÄTIETOA

www.liikennevirasto.fi/pisara, kuvia Flickr-kuvapankista tai pisara@acsanafor.fi

Ratasuunnitelma: Projektipäällikkö Jussi Lindberg, p. 020 6373820 tai jussi.lindberg@liikennevirasto.fi

Asemakaavoitus: Projektipäällikkö Jukka Tarkkala, p. 09 310 37302 tai jukka.tarkkala@hel.fi

Viistoilmakuva Vauhtitielle ja Eläintarhan alueelle pohjoisesta. Suunnittelukilpailun alue ja likimääräinen sillan paikka merkitty. Kesä 2011. (c) Kaupunkimittausosasto, Helsinki.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit