Suikkilantien urakalla lisätään liikenteen sujuvuutta

Report this content

Turussa on käynnistynyt tieurakka, jossa Suikkilantie muutetaan välillä Pansiontie – valtatie 8 nelikaistaiseksi maantieksi. Tavoitteena on ohjata sataman raskas liikenne käyttämään tätä väylää Markulantien ja kaupungin keskustan asemasta. Suikkilantiestä tulee aiempaa sujuvampi ja turvallisempi väylä, jonka suunnittelussa on huomioitu myös joukkoliikenteen käyttäjät, kevyen liikenteen toimivuus ja asuntoalueiden melu- ja pölysuojaukset. 

- Urakan toteutusaika on 2012-2013, mutta valtaosa töistä tehdään ensimmäisenä vuonna, kertoo hankkeen projektipäällikkö Juha Sillanpää.

Suikkilantien kapasiteetti lisääntyy merkittävästi. Sille on tarvetta, sillä liikenteen on arvioitu lisääntyvän Pansiontien ja valtatie 8:n välillä jopa 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Omat ruuhkahuippunsa alueelle tuovat Messukeskuksen ja Turkuhallin tilaisuudet.

Pansiontien ja valtatie 8:n välille tulevan maantien risteykset ovat joko valo-ohjattuja tai eritasoliittymiä. Ramppeja parannetaan ja lisätään, muun muassa sataman suunnasta tultaessa valtatielle 8 rakennetaan uusi silmukkaramppi.

Kevyen liikenteen väyliä parannetaan. Naantalintien yli rakennetaan uusi silta ja valtatielle 8 uusi alikulkukäytävä sen eteläpuolelle. Jyrkkälänkadun ja Härkämäen Vaulopolun alikulkukäytävät uusitaan.

Työt pyritään tekemään ympäristöä huomioiden ja erityisesti kevyen liikenteen sujuvuutta ajatellen.

Hanke lukuina

- Maantietä                   2,4 km
- Ramppeja 1,6 km
- Katuja 1,5 km
- Kevyen liikenteen väyliä   1,8 km
- Purettavia siltoja                 2 kpl
- Korjattavia siltoja 2 kpl
- Uusia siltoja 4 kpl
- Liikennevaloliittymiä 9 kpl
- Meluntorjunta-aitaa 1,4 km

TURUN SATAMAYHTEYS, SUIKKILANTIE -HANKKEEN TOTEUTTAJAT

Tilaaja: Liikennevirasto ja Turun Kiinteistöliikelaitos

Pääurakoitsija: Työyhteenliittymä (TYL) Satama, (osapuolina VR Track Oy ja Graniittirakennus Kallio Oy)

Valvoja: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy

Viestintä: Viestintätoimisto AC-Sanafor

LISÄTIETOJA

www.liikennevirasto.fi/suikkilantie

PYYNNÖT TIEDOTEJAKELUSTA: suikkilantie@acsanafor.fi

Liikennevirasto, projektipäällikkö Juha Sillanpää

p. 020 637 3608, juha.sillanpaa@liikennevirasto.fi

TYL Satama, projektipäällikkö Janne Ilmonen

p. 0500 956 278, janne.ilmonen@grk.fi

Turun kaupunki, projektipäällikkö Janne Laine

p. (02) 262 4669, janne.laine@turku.fi

Suikkilantie, Turun satamaliikenteelle tärkeä väylä, rakennetaan nelikaistaiseksi välillä Pansiontie - valtatie 8 vuosina 2012–2013. Hankkeen tavoitteena on siirtää sataman liikenne Suikkilantielle ja näin vähentää raskaan liikenteen aiheuttamia haittoja etenkin Turun keskustassa. Suikkilantien liikennejärjestelyt muuttuvat sujuvimmiksi ja turvallisemmiksi. Hankkeen yhteydessä Suikkilantie muuttuu kaupunkikadusta maantieksi. Hanke toteutetaan Turun Kiinteistöliikelaitoksen ja Liikenneviraston yhteishankkeena. Urakoitsijana toimii VR Track Oy:n ja Graniittirakennus Kallio Oy:n muodostama Työyhteenliittymä (TYL) Satama.

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit