Talvinopeudet poistumassa - huomio kelin tunnistamiseen

Korjattu versio.

Talvi- ja pimeän ajan alennetut nopeusrajoitukset poistetaan tänä vuonna koko maassa yhdenmukaisesti viikon 14 aikana. Tarkoituksena on, että kaikkialla Suomessa on siirrytty kesänopeuksiin huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Suurin sallittu nopeus käy ilmi tiellä olevasta nopeusrajoitusmerkistä.

Nopeusrajoitusmerkit on tarkoitus vaihtaa keskiviikon ja torstain (2.–3.4.2014) aikana. Jos sää- ja keliolosuhteiden ennustetaan pysyvän huonoina tai muuttuvan sellaisiksi, kesäisiin nopeusrajoituksiin siirtymistä voidaan paikallisesti myöhentää. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset on poistettava koko maassa viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.

Myös tien kunto otetaan huomioon nopeusrajoituksien vaihtamisessa. Tarvittaessa alennetut rajoitukset jätetään voimaan sellaisissa tienkohdissa, joissa liikennemerkein varoitetaan huonokuntoisesta päällysteestä ja päällysteen kunto sitä edellyttää.

Tieosilla, joilla on vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit, kesäisiä nopeuksia on voitu käyttää valoisaan aikaan ja hyvissä keliolosuhteissa maaliskuun alusta alkaen.

Pääteillä talven ajaksi 80 kilometriin tunnissa alennetut nopeusrajoitukset palautetaan 100 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan 120 kilometriin tunnissa lukuun ottamatta tieosuuksia, joilla on pysyvästi alempi rajoitus.

Ajonopeus olosuhteiden mukaan

Ajokelit tiestöllä saattavat vaihdella vielä paljonkin tienkohdittain ja vuorokaudenajoittain. Vaikka alennetut nopeusrajoitukset poistuvatkin, on autoilijoiden syytä tarkkailla kelejä ja sovittaa ajonopeutensa muuttuvien olosuhteiden mukaisiksi. Esimerkiksi yöpakkaset tai lumi- ja räntäsateet saattavat heikentää ajo-olosuhteita huomattavasti. Turvallinen ajo saattaa edellyttää huomattavasti alempaa nopeutta, mitä liikennemerkki sallii.

Suurinta sallittua nopeutta säätelevät liikennemerkkien ohella myös muut liikennesäännöt. Tieliikennelaki velvoittaa kuljettajaa ottamaan huomioon muun muassa tien kunnon, sään, kelin, näkyvyyden ja liikenneolosuhteet. Ajonopeus tulee pitää sellaisena, että ajoneuvo voidaan pysäyttää näkyvissä olevalla ajoradan osalla kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.

Kevät tuo myös lisää erilaisia liikkujia maanteille. Kävelijät, pyöräilijät ja mopoilijat on syytä ottaa huomioon. Autoilijan velvollisuutena on jättää heille riittävä tila kohdattaessa tai ohitettaessa sekä välttää lian ja soran roiskuttamista. Keväällä olosuhteet tien reunassa voivat olla pitkään huonommat kuin itse ajoradalla.

LISÄTIETOJA

Liikenteen ohjauksen asiantuntija, Tuomas Österman, Liikennevirasto
p. 029 534 3630 ,
tuomas.osterman@liikennevirasto.fi

Liikenneturvallisuuspäällikkö, Auli Forsberg, Liikennevirasto
p. 02
9 534 3903,
auli.forsberg@liikennevirasto.fi

Vinterhastigheterna tas ur bruk - ge akt på väglaget

I år tas de sänkta hastighetsbegränsningarna som gäller under vintern och den mörka perioden samtidigt ur bruk i hela landet. Detta sker vecka 14. Avsikten är att man har övergått till sommarhastigheter första veckan i april i hela landet. Den högsta tillåtna hastigheten framgår av hastighetsmärkena vid vägen.

Hastighetsmärkena börjar ändras under onsdagen och torsdagen (2-3.4.2014). Om väder- och väglagsförhållandena förväntas bli dåliga, kan övergången till sommarhastigheter skjutas fram lokalt. De sänkta hastighetsbegränsningarna som gäller under vintern och den mörka perioden bör ändå ha tagits ur bruk i hela landet senast i slutet av april.

Också vägens skick beaktas då hastighetsbegränsningarna ändras. Vid behov kvarstår de sänkta hastighetsbegränsningarna på vägsträckor där det varnas för dålig beläggning med trafikmärken och där beläggningens skick så kräver.

På vägsträckor med omställbara hastighetsmärken har övergången till sommarhastigheter kunnat ske redan från och med början av mars, men bara under den ljusa tiden och i goda väglagsförhållanden.

Hastighetsbegränsningarna som under vintern sänktes till 80 km/h på huvudvägarna ändras tillbaka till 100 km/h. På motorvägarna höjs hastighetsbegränsningen till 120 km/h utom på vägsträckor med permanent lägre begränsning.

Anpassa hastigheten efter förhållandena

Väglagsförhållandena kan variera ännu mycket beroende på platsen och vilken tid på dygnet som det är fråga om. Även om de sänkta hastighetsbegränsningarna nu försvinner är det skäl för bilisterna att ge akt på föret och anpassa körhastigheten efter förhållandena. Till exempel nattfrost eller snöfall och slask kan försämra körförhållandena betydligt. En säker trafik kan förutsätta betydligt lägre hastigheter än vad trafikmärkena tillåter.

Den högsta tillåtna hastigheten bestäms förutom av trafikmärkena också av trafikreglerna. Vägtrafiklagen förpliktar bilisterna att beakta bland annat vägens skick, vädret, föret, sikten och trafikförhållandena samt att hålla hastigheten sådan att fordonet kan stannas på den del av den framförvarande körbanan som föraren kan överblicka och i alla situationer som kan förutses.

Våren innebär också att antalet fotgängare, cyklister och mopedister ökar på landsvägarna. Det gäller att se upp för dem och ge dem tillräckligt med rum vid möte eller omkörning samt undvika att stänka ner dem. På våren kan förhållandena på vägkanten länge vara sämre än på själva körbanan.

YTTERLIGARE INFORMATION

Trafikstyrningsexpert, Tuomas Österman, Trafikverket
tfn 029 534 3630 , tuomas.osterman@trafikverket.fi

Trafiksäkerhetschef, Auli Forsberg, Trafikverket
tfn 029 534 3903, auli.forsberg@liikennevirasto.fi

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. www.liikennevirasto.fi

Trafikverket möjliggör fungerande, effektiva och trygga resor och transporter. www.trafikverket.fi   

www.facebook.com/liikenneverkossa

www.twitter.com/liikennevirasto

Avainsanat:

Yrityksestä

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Edistämme toiminnallamme koko liikennejärjestelmän toimivuutta, liikenteen turvallisuutta ja alueiden tasapainoista kehitystä.

Tilaa