Annika Hedin on Lindexin uusi taiteellinen johtaja

Annika Hedin on valittu Lindexin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Annikalla on pitkä työkokemus muodin parissa, ja hän on työskennellyt Lindexillä vuodesta 1997 useassa eri tehtävässä, viimeisimmäksi Lindexin naistenmalliston konseptisuunnittelijana.

”Olemme erittäin iloisia voidessamme toivottaa Annikan tervetulleeksi strategisesti erittäin tärkeään taiteellisen johtajan rooliin. Annikalla on pitkä kokemus kaikilta suunnittelun osa-alueilta. Hänellä on vahva tahto kehittää muotivalikoimaamme, ja hän tulee jatkamaan Lindexin menestyksekästä suunnittelutyötä kohti maailmanluokan muotielämystä”, sanoo Malin Lindgren, Lindexin Design and Purchasing Director.

Annika Hedin aloittaa uudessa tehtävässään taiteellisena johtajana 1. joulukuuta.

Onneksi olkoon, Annika! Miltä nyt tuntuu?

- Kiitos, tuntuu todella hauskalta ja jännittävältä. Odotan jo, että pääsen aloittamaan uudessa tehtävässäni. Muoti ja design ovat suuria intohimojani, ja odotan innolla pääseväni johtamaan Lindexin upeaa designtiimiä.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi?

-Meillä on Lindexillä hyvin toimiva suunnitteluprosessi ja erittäin luovia ja sitoutuneita suunnittelijoita. Tärkeintä uudessa tehtävässäni on jatkaa visiomme, maailmanluokan muotielämyksen toteutumista huolella valittujen tuotteiden kautta ja keskittyä ydinkonseptiemme kohdalla kokonaisajatteluun. Kestävä kehitys on myös yksi tärkeä osa-alue, joka on eri tavoin mukana suunnitteluprosessissa ja tärkeä asia minulle.

Taiteellisen johtajan tehtävä sijoittuu Lindexin sisäänosto-osastolle, joka koostuu noin 200 työntekijästä, johon kuuluu muun muassa suunnittelijoita, sisäänostajia, kontrollereita ja tuotekehittäjiä mainittaessa vain muutama niistä tiimeistä, jotka tekevät muotia yrityksen yli 490 myymälään 18 maahan.

Lisätiedot:

Miriam Tjernström
Press Relations Manager
Lindex Phone: 46 (0)31 739 50 60
E-mail: miriam.tjernstrom@lindex.com

Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on yli 490 myymälää 18 markkinalla. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Lindex on osa pörssissä noteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on noin 480 myymälää 18 markkinalla.Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Yli puolet Lindexin valikoimasta on valmistettu kestävää kehitystä tukevista materiaaleista, ja tavoitteena on nostaa luku 80 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. 'We Make Fashion Feel Good ' on Lindexin viestintäkonsepti, joka kertoo selkeästi Lindexin brändistä ja siitä, mitä se edustaa. Lindex on osa suomalaista pörssinoteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit