Lindex lanseeraa Pink Collection -malliston

Report this content

Lindex lanseeraa lokakuussa oman designmallistonsa osana rintasyövän vastaista taistelua. Malliston myynnistä lahjoitetaan 10 % Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.



Lindex on aiempina vuosina tehnyt yhteistyötä kansainvälisten suunnittelijoiden kanssa, kuten Missoni, Matthew Williamson ja Jean Paul Gaultier, mutta tänä vuonna Lindexin oma suunnittelutiimi on malliston takana, ja malliston nimi on Pink Collection.

“Me pyysimme omia suunnittelijoitamme luomaan tämän vuoden malliston, ja sen tuloksena syntyi Pink Collection – moderni, naisellinen ja vahvasti konseptuaalinen mallisto, jossa on huolella valittuja vaatteita ja asusteita mielenkiintoisissa väreissä. Tuntuu upealta olla tänä vuonna mukana tukemassa taistelua rintasyöpää vastaan omien suunnittelijoidemme mallistolla,” sanoo Annika Hedin, Lindexin Head of Design.

Pink Collection koostuu 19 vaatteesta ja asusteesta, joiden materiaalit ovat pehmeitä, neulottuja ja kudottuja. Väriskaala on syksyinen, syvästä burgundinpunaisesta haaleaan vaaleanpunaiseen. Mallistoon kuuluu myös Pink Bracelet, eli vaaleanpunainen rannekoru, jonka koko tuotto lahjoitetaan Roosa nauha -keräykseen. Rannekoru on valmistettu nahkasta ja metallista ja se on tehty Ruotsissa käyttäen ympäristöystävällistä parkitsemistekniikkaa.

Lindex on mukana taistelussa rintasyöpää vastaan neljättätoista vuotta peräkkäin, ja Suomessa kerätyt varat lahjoitetaan Suomen Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Lindexillä on kaikissa myymälöissään myynnissä Pink Collection -malliston lisäksi Syöpäsäätiön Roosa nauhoja.

Lindexin Pink Collection -mallisto lanseerataan Lindex-myymälöissä ja osoitteessa lindex.com lokakuun 6. päivä.

Kampanjakuvat ja malliston yksittäiset tuotekuvat löydät Lindexin Newsroomista, täältä.
 


Kampanjan tiedot
Creative Director: Mooks Hanifiah, Wednesday Agency
Valokuvaaja: Cuneyt Akeroglu
Mallit: Alek Wek, Ashley Graham, Toni Garrn, Candice Huffine, Cora Emmanuel
Stylisti: Caroline Newell
Hiukset: Angelo Seminara
Meikki: Gemma Smith-Edhouse

Lisätietoja:
Polhem PR
Puhelin: 09 2600 014

Aino-Marja Öster
Marketing & Communications Team Leader
Puhelin: 0201 422 494
E-mail: aino-marja.oster@lindex.com

Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on yli 490 myymälää 18 markkinalla. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Yli puolet Lindexin valikoimasta on valmistettu kestävää kehitystä tukevista materiaaleista, ja tavoitteena on nostaa luku 80 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. 'We Make Fashion Feel Good ' on Lindexin viestintäkonsepti, joka kertoo selkeästi Lindexin brändistä ja siitä, mitä se edustaa. Lindex on osa suomalaista pörssinoteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia