”Yhdessä voimme vaikuttaa”

Report this content

Lindex on asiakkaidensa kanssa kerännyt kaikilla markkina-alueillaan yhteensä miljoona euroa syöpätutkimukseen.

Lindex on ylpeänä mukana tukemassa Roosa nauha -kampanjaa, jossa asiakkaat ja työntekijät yhdessä antavat panoksensa hyvän asian puolesta. Lindex onkin osallistunut rintasyöpätietoisuuden levittämiseen ja syöpätutkimuksen tukemiseen jo vuodesta 2003 alkaen. Tänä vuonna Lindex on eri aktiviteettien kautta kerännyt kaikilla markkina-alueillaan yhteensä miljoona euroa syöpätutkimukseen. Pelkästään Suomessa kerättiin 60 000 euroa Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.

”Olen ylpeä kaikista työntekijöistämme ja asiakkaistamme, jotka ovat lokakuun aikana osoittaneet upeaa omistautumista. Yhdessä voimme vaikuttaa, ja haluamme tehdä voitavamme tässä tärkeässä asiassa”, sanoo Susanne Ehnbåge, Lindexin toimitusjohtaja.

Tänä vuonna Lindex on myynyt valikoituja asusteita, joiden myyntihinnasta 10 % lahjoitetaan syöpätutkimukseen. Lindex on myös suunnitellut erityisen rannekorun ja kangaskassin, joiden tuotot lahjoitetaan kokonaisuudessaan. Myös Roosa nauhoja on myyty ja muita paikallisia tapahtumia on järjestetty eri markkina-alueilla.

”Kiitämme Lindexiä pitkäaikaisesta yhteistyöstä, johon on kuulunut sekä Roosa nauhojen myyntiä, kannatustuotteita että tapahtumia. Pitkäaikainen yhteistyö mahdollistaa suunnitelmallisen tutkimustyön naisten syöpien voittamiseksi”, sanoo Tuuli Lahti, Syöpäsäätiön yritysyhteistyön päällikkö.

Lisätietoja Roosa nauha -kampanjasta ja syöpätutkimuksesta saat osoitteesta:

https://roosanauha.syopasaatio.fi/

Lisätietoja:

Kirsi Rauhala
Country Manager Finland & Baltic Countries
Puhelin: 0201 422 400
E-mail: kirsi.rauhala@lindex.com

Lindex on yksi Pohjois-Euroopan johtavista muotiketjuista. Lindexillä on n. 490 myymälää 18 markkinalla. Lindexin liikeidea on tarjota inspiroivaa ja hintansa arvoista muotia. Valikoimaan kuuluu useita eri kokonaisuuksia naisten alusvaatteita, naistenvaatteita ja lastenvaatteita. Yli puolet Lindexin valikoimasta on valmistettu kestävää kehitystä tukevista materiaaleista, ja tavoitteena on nostaa luku 80 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Lindex on osa suomalaista pörssinoteerattua Stockmann-konsernia. Lisää tietoa osoitteessa www.lindex.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia