LIQUI MOLY matkalla kohti ennätysvuotta

Report this content

Marraskuu oli yrityksen historian vahvin kuukausi

Joulukuu 2016 – Kauppa käy. Saksalainen öljyjen ja lisäaineiden valmistaja LIQUI MOLY saavutti marraskuussa historiansa korkeimman kuukausittaisen liikevaihdon. Viime kuun liikevaihto oli 45,5 miljoonaa euroa. Ja se merkitsee sitä, että vuoden yhdentoista ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 453 miljoonaa, eli edellisvuoden tulos on ylitetty jo nyt selvästi.

Vuosi 2016 on ollut kaikin tavoin menestyksekäs, ja tämä tulos vain vahvistaa sitä. Jo maaliskuussa ja huhtikuussa saavutettiin uudet kuukausiennätykset. Marraskuussa tehtiin siis jo vuoden kolmas liikevaihtoennätys. 45,5 miljoonan euron liikevaihto merkitsee 20 prosentin kasvua edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Tämän vuoden tähänastinen liikevaihto 453 miljoonaa euroa on kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavan ajanjakson tulosta korkeampi ja jo nyt korkeampi kuin koko vuoden 2015 liikevaihto.

”Onnistuminen ja epäonnistuminen eivät riipu pelkästään onnesta ja epäonnesta, vaan kyse on ihmisten asenteesta. Kyky tehdä yhteistyötä tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeää. Marraskuussa me osoitimme tämän, aivan kuten aiempinakin kuukausina”, LIQUI MOLYn johtaja Ernst Prost sanoo. ”Tammikuusta lähtien kaikki 800 työntekijää ovat painaneet jatkuvasti täyttä höyryä eteenpäin. Ja jatkuvasti korkeasta kierrosnopeudesta huolimatta löysimme vuoden lopussa vielä yhden vaihteen lisää”, Ernst Prost sanoo. ”Yritys kasvaa ja kukoistaa.”

Tämä vaikuttaa myös työntekijöiden määrään. Saksan toimipaikoissa syntyi lähes 50 uutta työpaikkaa. Yhdysvalloissa tiimi lähes kaksinkertaistui kuluvan vuoden aikana. Ja suurimmilla vientimarkkinoilla Venäjällä liikevaihto pysyi vakaana Ukrainan kriisistä ja Ruplan arvon heikentymisestä huolimatta. Brexitistä huolimatta kasvu vaikuttaa jatkuvan Isossa-Britanniassa. Myös siellä palkattiin lisää väkeä.

Prostin mukaan menestykseen on vaikuttanut myös tuotevalikoiman laajentaminen muihin kuin autotuotteisiin. Yritys astuu järjestelmällisesti rinnakkaisille liiketoiminta-alueille. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten yritys alkoi kehittää voimakkaasti moottoripyörätuotteiden valikoimaa, ja venevalikoima tuli mukaan tänä vuonna. Rakennuslaitteille on paljon uusia tuotteita. Niin museoajoneuvoille kuin lentokoneille on omat tuotevalikoimansa. Tietojenvaihto toimii hyvin, sillä perustavanlaatuiset tekniset vaatimukset muistuttavat eri aloilla huomattavan paljon toisiaan. Polttomoottorit, voitelu, kerrostumien poistaminen, huolto ja suojaaminen kulumiselta.

Ernst Prost: ”Meillä on myös ollut onnea liiketoimintamallimme kanssa. Polttomoottoreita on ympäri maailman – ja ne kaikki vaativat voitelua. Henkilö- ja kuorma-autojen määrä jatkaa nopeaa kasvuaan. Ei ihmekään, että me voimme tehdä kauppaa ympäri maailman. Meille on hyötyä varmasti myös siitä, että kotimaamme Saksa on tunnettu autonvalmistusmaa. Tämä vahvistaa merkkimme jo ennestäänkin positiivista kuvaa. Markkinointitiimimme pitää ”vain” enää huolehtia siitä, että moottoreihin ei maailmalla enää lisätä Shell-, BP- tai Castrol-öljyjä, vaan LIQUI MOLY -öljyjä.”

Suomessa LIQUI MOLY -tuotteita markkinoivat Atoy Automotive Oy, Koivunen Oy ja Kaha Oy.

Peter Szarafinski
Leiter Öffentlichkeitsarbeit Ausland
Head of Media Relations International
 
Phone:   +49 731 1420-189
Mobil:   +49 151 16207701
Fax:   +49 731 1420-82
Peter.Szarafinski@liqui-moly.de

LIQUI MOLY GmbH
Jerg-Wieland-Straße 4 | 89081 Ulm | GERMANY

Tietoja LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLYn maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen kattavaan valikoimaan kuuluu noin 4000 kemiallista tuotetta – niin moottoriöljyjä, lisäaineita, rasvoja tahnoja, suihkeita, autonhoitotuotteita, liimoja kuin tiivisteaineita. Vuonna 1957 perustettu LIQUI MOLY kehittää ja valmistaa tuotteensa yksinomaan Saksassa. Kotimarkkinoillaan yritys on lisäaineiden kiistaton markkinajohtaja, ja se valitaan toistuvasti parhaaksi öljymerkiksi. Omistaja Ernst Prostin johtama yritys markkinoi tuotteitaan yli 120 maassa, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 441 miljoonaa euroa.

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Yritys kasvaa ja kukoistaa.
Ernst Prost