LIQUI MOLY teki uuden ennätyksen

Report this content

Ennätys elokuussa: öljy- ja lisäaineasiantuntija yltää ensimmäistä kertaa 50 miljoonan euron kuukausiliikevaihtoon

Syyskuu 2017 – Kesä, aurinko ja huipputulokset. Heinäkuussa Saksassa tehtiin lämpöennätys, ja elokuussa LIQUI MOLY teki liikevaihtoennätyksen: 50 miljoonaa euroa. Se ylittää kaikki saksalaisen öljy- ja lisäaineasiantuntijan 60-vuotisen historian aiemmat kuukausitulokset. ”Erinomaiseen tulokseen yltäminen mätäkuussa on uskomatonta”, LIQUI MOLYn toimitusjohtaja Ernst Prost sanoo.

Maaliskuussa yritys oli lähellä 50 miljoonan euron kuukausiliikevaihtoa. Silloin siitä jäi puuttumaan vain 800 000 euroa. Kyse oli kuitenkin ennätyksestä. Nyt ennätys on tehty uusiksi. Tulos itsessään on jo jotakin erityistä, mutta olosuhteet tekevät siitä LIQUI MOLYn johtajan mielestä suorastaan ainutlaatuisen. Hän odotti huipputulosta alan perinteisesti vahvoina vuodenaikoina eli keväällä ja syksyllä, mutta ei tavallisesti rauhallisempaan kesäaikaan. Noin 800 työntekijästä lähes neljäsosa oli lomalla. ”Tässä ei ole kyse vain suuremmasta liikevaihdosta, vaan huomattavasti suuremmasta työmäärästä. Ylimääräiset toimeksiannot ja lisätilaukset oli nimittäin käsiteltävä, valmistettava, lähetettävä ja pakattava.”

LIQUI MOLY on kasvanut jo vuosien ajan. Viimeisten kahdeksan vuoden aikana liikevaihto on yli kaksinkertaistunut. Kehitystä on helppo pitää itsestään selvänä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Ernst Prost: ”Yritämme jatkuvasti ylittää tekemämme ennätykset. Elokuussa, joka on saksalaisten suosituin lomakuukausi, onnistuimme siinä tähän asti vaikuttavimmalla tavalla.” Lähes 10 miljoonaa euroa suurempi liikevaihto edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja 20 prosentin kasvu. Ernst Prost pitää huipputulosta erinomaisena asiana ja kiittää kaikkia mukana olleita. Vertailun vuoksi: Tämän vuoden elokuun liikevaihto on suurempi kuin LIQUI MOLYn vuotuinen liikevaihto 25 vuotta sitten. Nyt kaikki odottavat innolla syksyä.

Peter Szarafinski
Leiter Öffentlichkeitsarbeit Ausland
Head of Media Relations International
 
Phone:   +49 731 1420-189
Mobil:   +49 151 16207701
Fax:   +49 731 1420-82
Peter.Szarafinski@liqui-moly.de

LIQUI MOLY GmbH
Jerg-Wieland-Straße 4 | 89081 Ulm | GERMANY

Tietoja LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLYn maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen kattavaan valikoimaan kuuluu noin 4000 kemiallista tuotetta – niin moottoriöljyjä, lisäaineita, rasvoja, tahnoja, suihkeita, autonhoitotuotteita, liimoja kuin tiivisteaineita. Vuonna 1957 perustettu LIQUI MOLY kehittää ja valmistaa tuotteensa yksinomaan Saksassa. Kotimarkkinoillaan yritys on lisäaineiden kiistaton markkinajohtaja, ja se valitaan toistuvasti parhaaksi öljymerkiksi. Omistaja Ernst Prostin johtama yritys markkinoi tuotteitaan yli 120 maassa, ja sen liikevaihto oli 489 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Multimedia

Multimedia