Lisää julkisia sähköauton latauspisteitä Kajaaniin

Report this content

Loiste ja Osuuskauppa Maakunta ovat avanneet kaksi uutta sähkö- ja hybridiauton latauspistettä. Toinen sijaitsee Kajaanin Prisman parkkihallissa ja toinen Lohtajan ABC-asemalla. Myös Break Sokos Hotel Vuokatin parkkipaikalle on tulossa latauspiste.

- Meille kainuulaisena energiayhtiönä on tärkeää, että investoimme yhdessä maakunnallisten yritysten kanssa eri paikallisiin palveluihin, jotka kiinnostavat asiakkaitamme ja Kainuussa matkailevia. Sähköautojen ja ladattavien hydridiautojen määrä on voimakkaassa kasvussa, sanoo Loiste-konsernin toimitusjohtaja Reino Huusko.

- Haluamme tarjota asiakkaillemme uuden palvelun polttonestetankkauksen rinnalle. Latauspisteet ovat uusi askel lisääntyvään ympäristöystävällisen energian käyttöön, kertoo Osuuskauppa Maakunnan kiinteistöpäällikkö Keijo Tuikka ja viittaa jo aiemmin tänä syksynä Prismaan rakennettuun aurinkosähköjärjestelmään.

Tervetuloa tutustumaan latauspisteeseen Kajaanin Lohtajan ABC-asemalle keskiviikkona 10.10 klo 18-20.

Loiste viettää Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa viikolla 41, jolloin kampanjoimme järkevän energiankäytön puolesta. Tänä vuonna kohdistamme kampanjan erityisesti taloyhtiöiden omistajille ja asukkaille Kajaanin Pietarin kanssa. Sähköautoilun yleistyminen on saanut monet taloyhtiöt pohtimaan latauspisteiden asentamista. Elokuusta lähtien taloyhtiöille on ollut tarjolla myös julkista tukea latausjärjestelmien hankintaan.

Sähköautoja on tällä hetkellä Trafin mukaan yli 11 000, kun vielä vuodenvaihteessa niitä oli noin 7 000. Trafin heinäkuussa julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan 16 prosenttia suomalaisista suunnittelee siirtyvänsä seuraavan viiden vuoden aikana vaihtoehtoisen käyttövoiman henkilöautoon, joista selvästi suosituin vaihtoehto on ladattava hybridiauto.

Lisätietoja

Loiste-konserni, toimitusjohtaja Reino Huusko, puh. 050 570 3427

Osuuskauppa Maakunta, kiinteistöpäällikkö Keijo Tuikka, puh. 010 76 36014

www.plugit.fi

Avainsanat:

Tilaa

Pikafaktat

Hybridi- ja sähköautoilu on voimakkaassa kasvussa.
Tweettaa