Loisteen valvontaan lisää Taalerin tuulipuistoja

Report this content

Loiste Sähköverkko Oy ja Taaleri Oyj ovat sopineet uusien tuulipuistojen sähköverkon valvonnasta. Loisteen osuus on käytännössä tuulivoimalasta sähköasemalle tuleva sähköverkko sekä sähköasema, joita valvotaan Kajaanin käyttökeskuksesta käsin.

- Taaleri on ollut todella tyytyväinen Loisteen tarjoamaan palveluun minkä seurauksena yhteistyö on koko ajan laajentunut. Loisteen käyttökeskuksen valvonnassa on tällä hetkellä kuusi tuulipuistoa Kainuussa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla, sanoo Taalerin käyttöpäällikkö Tuomas Kupila.

- Meillä on vasta uudistettu käyttökeskus ja laadukasta osaamista tuulipuistojen valvonnasta. Taalerin kanssa yhteistyö on sujunut erittäin hyvin. Normaalin arkirutiinin lisäksi olemme yhdessä kehittäneet toimintaa entistäkin joustavammaksi, kertoo Loiste Sähköverkon käyttöpäällikkö Ismo Reinikka. 

Loisteen valvonnassa olevat Taalerin tuulipuistot ovat Kivivaara-Peuravaara (Hyrynsalmi-Suomussalmi), Kantti (Karvia), Limakko (Perho), Myllykangas (Kuivaniemi) ja Nyby (II).

Loiste on toiminut Taalerin yhteistyökumppanina tuulipuistojen sähköverkon valvonnan osalta vuodesta 2016 lähtien. 

Lisätietoja

Taaleri Oyj, käyttöpäällikkö Tuomas Kupila, puh. 040 167 7368

Loiste Sähköverkko Oy, käyttöpäällikkö Ismo Reinikka, puh. 050 589 2104

***

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy-konserni, Taaleri Sijoitus Oy-konserni, Taaleri Energia Oy-konserni sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, Ficolo Oy, joka kehittää datakeskuksia sekä Turun Toriparkki Oy ja Munkkiniemi Group Oy, jotka ovat kiinteistöhankeyhtiöitä. 

Taalerilla oli kesäkuun 2018 lopussa hallinnoitavia varoja 6,0 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 4 600. Taaleri Oyj:llä on noin 4 100 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Loiste lyhyesti

Loiste-konserniin kuuluu useita yhtiöitä. Loisteella on Suomessa 125 000 asiakasta ja sähköverkkoa Kainuussa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Yhtiöiden palveluksessa on yli 50 energia-alan osaajaa, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä laajan kumppaniverkoston kanssa. Vuonna 2017 Loiste-yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 120 miljoonaa euroa. Loiste Sähköverkko Oy:llä on 58 500 sähkönkäyttöpaikkaa ja se vastaa verkkoalueellaan sähkön siirrosta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen ostosta.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Suomussalmella sijaitseva Kivivaara-Peuravaara tuulipuisto on Loiste Energian ja Taalerin hallinnoima yhteishanke. Alueella on 30 voimalaa ja investoinnin arvo on noin 180 M€.
Tweettaa