Kansainvälisyydellä kasvua

Report this content

Reguksen maailmanlaajuisen kyselyn mukaan kansainvälisesti toimivien yritysten liikevoiton kasvu on kolmanneksen todennäköisempää kuin kotimarkkinoilla toimivien yritysten 

Edelleen jatkuvassa epävakaassa taloustilanteessa kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset ovat tuloksia vertailtaessa selkeästi paremmassa asemassa kuin kotimarkkinoille keskittyvät yritykset.

50 % vientiyrityksistä on kasvattanut liikevoittoaan edellisten 12 kuukauden aikana, kun kotimarkkinoilla toimivista samaan on pystynyt vain 38 % yrityksistä.

Euron tulevaisuuteen liittyvästä epävarmuudesta huolimatta suurin osa ulkomaille laajentavista suomalaisyrityksistä suuntaa Eurooppaan, vaikkakin Kiina ja Pohjois-Amerikka ovat nousemassa yhä suositummiksi ja tuottoisemmiksi markkinoiksi.

Edellä mainitut asiat käyvät ilmi Reguksen, maailmanlaajuisesti toimivan toimitilaratkaisujen tarjoajan, tekemästä kyselystä. Toista kertaa tehtyyn maailmanlaajuiseen kyselyyn osallistui yli 20 000 ylemmän johdon edustajaa yli 90 maasta.

 ”Kyselyn tulokset osoittavat selkeästi, että ulkomaille laajentamisesta on hyötyä,” toteaa Olivier de Lavalette Country Manager, Regus. ”Ero on merkittävä sekä yritysten liikevaihdossa että liikevoitossa. Niin suurten kuin pienten pelkästään kotimarkkinoilla toimivien yritysten tulisi ehdottomasti lähteä uuteen vuoteen tavoitteenaan laajentaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Jokaisen yrityksen tulisi suunnata katseensa aiempaa kauemmas, olipa syynä sitten kotimarkkinoiden kysynnän hiljentyminen tai suotuisampi markkinatilanne ulkomailla.

”Maailmanlaajuisesti lähes puolet yrityksistä katsoo, että kotimarkkinoiden lisäksi Kiinan kasvava keskiluokka ja ansiotaso luovat laajentamiselle erinomaiset edellytykset. Euroopan markkinoiden katsotaan olevan seuraavaksi paras kohde, mikä on todennäköisesti olemassa olevien euroalueen sisäisten vientisiteiden ja vahvojen talouksien, kuten Saksan ja Iso-Britannian, ansiota.

”Vientiyritysten viesti on, että laajentamista uusille markkinoille ei pidä pelätä. Reguksen yrityskeskittymät ovat yksi esimerkki ratkaisuista paperitöiden ja kiinteistökustannusten asettamiin esteisiin. Niiden avulla yritykset voivat aloittaa toiminnan uusilla markkinoilla ilman ulkomaille laajentamiseen perinteisesti liitettyä taloudellista riskiä.”

Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ja tilastot

  • Kansainvälisesti toimivista yrityksistä 50 % ilmoitti kasvattaneensa liikevoittoaan edellisten 12 kuukauden aikana, kun taas kotimarkkinoilla toimivista yrityksistä samaan on pystynyt vain 38 %.
  • Samana ajanjaksona 59 % vientiyrityksistä ilmoitti liikevaihtonsa kasvaneen, kun taas kotimarkkinoilla toimivista yrityksistä samaan pystyi vain 37 %.
  • Suomalaisyrityksistä 67 % ilmoittaa, että Eurooppa on heille kannattavin markkina-alue. Seuraavaksi suosituimpia ovat Kiina (41 %) ja Pohjois-Amerikka (37 %) sekä Intia (27 %) ja Kaakkois-Aasia (24 %).

Viennin kannalta kannattavimmat alueet löytyvät kehittyviltä markkinoilta ja Euroopasta.

Regus on maailman johtava toimistoratkaisujen tarjoaja. Reguksen tuote- ja palveluvalikoima käsittää täysin varustellut toimisto- ja kokoustilat, business lounget ja maailman laajimman videoneuvottelustudioiden verkoston. Regus tarjoaa uuden tavan työskennellä kotoa, matkalta ja toimistolta käsin. Reguksen asiakkaita ovat mm. Google, GlaxoSmithKline, Nokia sekä tuhannet pienet ja keskisuuret kasvuyritykset, jotka hyötyvät toimitilojen ulkoistamisesta ja voivat näin keskittyä ydinliiketoimintansa kehittämiseen. Reguksen toimistoja hyödyntää yli 900 000 asiakasta päivittäin 1200 kohteessa 550 kaupungissa ja 89 maassa. Laaja kohdeverkosto sallii yritysten ja työntekijöiden toimia ja työskennellä

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia