Cision listasi sateenkaariblogit

Medianäkyvyyden kansainvälinen asiantuntija Cision listasi kesäkuussa top 10 -sateenkaariblogit Pride-tapahtuman innoittamana. Suomessa ensimmäiselle sijalle ylsi Provokaatio-blogi.

Cision kerää kuukausittain top-listan samaan aihepiiriin keskittyvistä blogeista eri puolilla Eurooppaa. Cision listasi Helsinki Pride 2010 -viikolla sateenkaari- eli HLBT-blogit. Suomessa ykköseksi nousi Provokaatio-blogi, jossa turkulainen aviopari Miira ja Minna kirjoittavat elämästään sateenkaarilasien läpi. Blogissa pääpaino on kirjoittajia kiinnostavissa aiheissa: arjessa, kirjoissa, ruuassa sekä ajankohtaisissa asioissa ja tapahtumissa.

Cisionin listaamissa sateenkaariblogeissa tarkastellaan elämää laajasti – mukana on sekä sateenkaariperheen arkea että seksuaalipoliittisia kirjoituksia. Blogit käsittelevät kuitenkin ennen kaikkea kirjoittajien elämää henkilökohtaisella tasolla.

Myös sateenkaari-julkkikset käyttävät sosiaalista mediaa kertoakseen elämästään. Esimerkiksi Niko Saarisella on oma blogi ja lisäksi hän twiittaa ja on aktiivinen Facebookissa. Cisionin listaamissa top-blogeissa myös Helsinki Pride -viikko on esillä, kertoo Cision Finlandin sosiaalisen median palveluja johtava Susanna Tirkkonen.

Yhteistä Cisionin listaamille suomalaisille sateenkaariblogeille on se, etteivät niiden kirjoittajat paljasta nimiään. Muissa Pohjoismaissa kärkiblogien takana olevat kirjoittavat myös omilla nimillään.

Top 10 -sateenkaariblogit Suomessa kesäkuussa 2010 (Lähde: Cision Finland)

1. Provokaatio http://blog.tsirp.net/
2. Saavumme Helsinkiin http://saavummehelsinkiin.blogspot.com/
3. Totuus on tuolla ulkona http://tuollaulkona.blogspot.com/
4. Kasvukipuja http://kasvukipujaa.blogspot.com/
5. Asiasta ja sen vierestä http://sanonkosuoraan.blogspot.com/
6. Pinkki puutarhuri http://pinkkipuutarhuri.blogspot.com/
7. Just my (gay) life [K18] http://jannenblogi.wordpress.com/
8. Everybody wants to be somebody http://hauwerine.blogspot.com/
9. Saman peiton alla http://samanpeitonalla.blogspot.com/
10. Lentävät koirat http://lentavatkoirat.blogspot.com/

Sateenkaariblogit muissa Pohjoismaissa:

Ruotsissa Cisionin listaamien sateenkaariblogien ykköseksi nousi HBT-sossen-blogi, joka käsittelee hbt-kysymyksiä ja politiikkaa. Blogia kirjoittavat Ruotsin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja Tukholman HBT-sossarna -järjestöön kuuluvat Alexandra Einerstam ja Åsa Einerstam.

Norjassa sateenkaariblogien ykkössijan vei Lars Tangentin Gayblogg, joka sisältää kirjoittajansa mukaan terveellisen annoksen itseironiaa. Blogi käsittelee muun muassa Tangentin arkipäivää, juhlia ja ystäviä mutta myös filosofisempia kysymyksiä.

Tanskan ykköstä, Endelig Onsdag -blogia kirjoittaa toimittaja Randi Rehmeier. Hän käsittelee laajasti eri aiheita ja teemoja aina homoseksuaalisuudesta alkaen.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

Onko kyseessä blogi? Tähän kysymykseen on entistä vaikeampi vastata ”sosiaalisen webin” kehittyessä ja laajentuessa sosiaalisen median eri muotojen yhdistelmiksi. Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa.

Minkä maalainen blogi on? Cision pitää blogia sen maalaisena, missä maassa sen tekijän voidaan olettaa asuvan.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin asemaan vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa).
Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että saadaan tasapaino kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Eli arvioimme jokaisen vertailussa mukana olevan blogin sen hetkisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa (hakukonenäkyvyys). Lisäksi Top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys sekä päivitysten lukumäärä. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen – ja hyödylliseen – lopputulokseen.

Lisätiedot:
Oy Cision Finland Ab
Susanna Tirkkonen, Manager, Social Media Solutions
gsm 040 590 3393, sähköposti susanna.tirkkonen@cision.com

Cisionin yritysviestintään ja markkinoinnin ammattilaisille kehittämä CisionPoint-ohjelmisto tehostaa liiketoiminnan päätöksentekoa ja parantaa viestinnän tuloksia. CisionPoint voitti parhaana verkkouutispalveluna vuonna 2009 CODiE-palkinnon, jonka myöntää Software and Information Industry Association (SIIA). Yhtiön paikallisten asiantuntijoiden globaali verkosto tuottaa oleellista tietoa mediasta, kohdistettua tiedonjakelua, mediaseurantaa ja asiantuntevia media-analyysejä. Cisionilla on toimistoja Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa sekä 125 maan yhteistyökumppaniverkosto. Cision AB on noteerattu Pohjoismaisessa pörssissä ja sen liikevaihto vuonna 2009 oli 1,5 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoja www.cision.com

Avainsanat:

Yrityksestä

M-Brain-konserni ( www.m-brain.com ) on johtava mediaseurannan ja markkinatiedon asiantuntijayritys. Tarjoamme asiakkaillemme omaa teknologiaa sekä markkinoiden kattavinta lähdevalikoimaa hyödyntäen informaatio- ja analyysipalveluita 250 hengen voimin seitsemässä maassa.

Tilaa

Liitteet & linkit