Joulun juhlavat kalaruuat

Report this content

Runsas kalapöytä aloittaa aattoaterian. Maustepaahdettu lohi, haukiterriini, muikkusapakset ja muut kalaherkut vievät kielen mennessään ja tuovat joulun.

”Graavikalat ja sillit kuuluvat monien jouluperinteeseen, mutta välillä on hauska tuoda joulupöytään jokin täysin uusi kalaherkku tai tuunata hieman vanhaa”, kannustaa kehityspäällikkö Katja Pethman Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.  

Alkupaloista tulee kiinnostava kokonaisuus, kun tarjoat eri tavoin kypsennettyä ja maustettua kalaa. Muutama erilainen kylmä kalaruoka riittää hyvin alkupalaksi. Varaa alkupalakaloja noin 100 grammaa ruokailijaa kohden. Jos tarjoat kalaa pääruokana, varaa sitä noin 150–200 grammaa henkeä kohden. 

”Joulupäivällinen on usein todella runsas, joten kylmät kalaruuat voi hyvin tarjota myös aaton tai joulupäivän lounaana. Tarjoa lisäksi esimerkiksi salaattia, hyvää leipää ja perunoita”, Pethman vinkkaa.

Säilytä oikein

  • Säädä jääkaappi ennen kauppareissua riittävän kylmäksi ja vältä oven turhaa aukomista.
  • Tuoreet ja tyhjiöpakatut kalat sekä mäti tulisi säilyttää alle kolmessa asteessa.
  • Laita kalaruuat jääkaapin kylmimmälle hyllylle. Kalan ja mädin alle voi laittaa muutaman kylmäpatterin pakkasesta.
  • Avatut kalatuotteet tulee käyttää mahdollisimman pian, esimerkiksi sulatettu mäti säilyy jääkaapissa alle vuorokauden.
  • Suunnittele määrät syöjien mukaan ja nosta joulupöytään vain se määrä kalaruokaa, joka tulee sillä aterialla varmasti syödyksi.

Kuvapyynnöt

Tiedotteen ruokaohjeet ja kuvat ovat vapaasti median käytettävissä. Painokelpoiset kuvat saa pyydettäessä osoitteesta silja.varjonen@maajakotitalousnaiset.fi. Kuvien lähde mainittava: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus / Timo Viljakainen.

Lisätietoja

Katja Pethman
kehityspäällikkö, ruoka ja ravitsemus
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
puh. 040 526 4619
katja.pethman@maajakotitalousnaiset.fi

Silja Varjonen
vs. viestintäpäällikkö
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
puh. 040 526 8475
silja.varjonen@maajakotitalousnaiset.fi

Ruokaohjeet

Ohjeet: Marika Köngäs ja Kati Laszka (lohipastrami)
Ruokakuvaus: Timo Viljakainen
Kuvausjärjestelyt : Kati Laszka

 

Lohen pintaan hierotaan jouluiset maut, kanelia ja neilikkaa.

Maustepaahdettua lohta

10 annosta alkupalana

600 g lohi- tai kirjolohifileetä palana

1 dl suolaa

1 dl sokeria

Mausteseos:

1 tl maustepippuria

1 tl kanelia

 ½ tl neilikkaa

Rypsiöljyä paahtamiseen

  1. Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se noin 5 senttiä leveiksi tangoiksi pituussuuntaan.
  2. Sekoita sokeri ja suola keskenään ja hiero koko määrä kauttaaltaan lohifileen pintaan.
  3. Anna lohen suolaantua jääkaapissa 4–5 tuntia. Kun kala on suolaantunut, huuhtele ja kuivaa kalan pinta.
  4. Sekoita mausteet ja hiero seos lohitankojen pintaan.
  5. Paahda tangot nopeasti pienessä määrässä rypsiöljyä erittäin kuumalla pannulla niin, että tangon kaikki sivut paahtuvat.
  6. Kiedo paahdetut lohitangot tuorekelmuun ja anna niiden jäähtyä tunnin ajan jääkaapissa.
  7. Leikkaa tangot ohuiksi annospaloiksi ja tarjoile esimerkiksi karkealla sinapilla maustetun majoneesin ja tuoreen tillin kera mallasleivän päällä.

 

 

Tarjoa haukiterriini perunoiden kanssa tai saaristolaisleivän päällä.

Haukiterriini

4–6 annosta

500 g haukifileetä

n. 1,5 tl suolaa

2 kananmunaa

3 dl kuohu- tai vispikermaa

1/3 tl valkopippuria

2 rkl sitruunan mehua

1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna

2 rkl siian mätiä

rypsiöljyä vuoan voiteluun

Koristeluun
2–3 rkl siian mätiä
tuoretta tilliä
1 dl kermaa

  1. Paloittele haukifilee kuutioiksi ja aja kalapalat suolan kanssa monitoimikoneen leikkuuterällä hienoksi.
  2. Lisää kananmunat koneen käydessä sekä kerma ohuena norona. Mausta valkopippurilla, sitruunan mehulla ja tillillä. Voit halutessasi kypsentää pienen nokareen massaa ja tarkistaa maun.
  3. Lisää mäti varovasti sekoitellen.
  4. Voitele 1,5 litran vetoinen vuoka rypsiöljyllä. Lusikoi massa vuokaan.
  5. Nosta terriinivuoka hiukan sitä suurempaan uuninkestävään astiaan ja kaada uloimpaan vuokaan kiehuvaa vettä niin, että se ylettyy terriinivuoan puoliväliin.
  6. Nosta vesihaude uuniin ja kypsennä 150 asteisen uunin alatasolla noin tunti.
  7. Kumoa haukiterriini jäähtyneenä. Koristele kermavaahdolla, tillillä ja mädillä.

 

Espanjalaiset tapakset ovat suomalaisittain sapaksia! Tarjoa pienet makupalat alkupalana tai glögin kanssa.

Savumuikkusapakset kahdella tapaa

2 prk (à n. 200 g) pieniä savumuikkuja

maustamattomia ruissipsejä tai -lastuja

1 annos sieni-omenasalaattia tai punajuurisalaattia.

  1. Nostele salaattia ruissipsien päälle.
  2. Asettele jokaisen salaattikeon päälle savumuikku.

 

VINKKI: Jos käytät hyvin kovia ruisnappeja, täytä ne hyvissä ajoin, jolloin ne pehmenevät hieman.

 

Täyte 1: Savumuikkua ja punajuurisalaattia

2 punajuurta

1 hapokas omena

1 sipuli

4 rkl maustamatonta jugurttia                          

0,5 dl tuoretta lehtipersiljaa 

1 rkl sitruunan mehua

suolaa

mustapippuria

 

  1. Raasta punajuuret ja omena. Valuta neste pois ja sekoita raasteet keskenään.
  2. Kuori ja hienonna sipuli pieneksi. Huuhdo ja hienonna lehtipersilja. Jätä kokonaisia pieniä lehtiä koristeeksi. Sekoita raasteen joukkoon jugurtti, sipulisilppu, persilja ja sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Koristele sapakset persiljalla.

 

Täyte 2: Sieni-omenasalaatti

3 dl suolattuja metsäsieniä

1 punasipuli

1 hapokas omena

pieni nippu ruohosipulia

2 dl kermaviiliä

1 rkl sitruunan mehua

mustapippuria

 

  1. Liota suolasienet yön yli kylmässä vedessä sopivan suolaisiksi.
  2. Kuori punasipuli ja hienonna se sekä sienet. Kuutioi omena pieniksi kuutioiksi. Huuhdo ja silppua ruohosipuli.
  3. Mausta kermaviili sitruunan mehulla, pippurilla ja ruohosipulilla. Yhdistä ainekset.

 

Maa- ja kotitalousnaiset on ruuan, maiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö sekä maaseutuhenkisten ihmisten suuri ja aktiivinen verkosto. Maa- ja kotitalousnaisten 70 asiantuntijaa työskentelee 11 piirikeskuksessa yhteistyössä ProAgria Keskusten kanssa. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on järjestön valtakunnallinen keskusjärjestö.

Maa- ja kotitalousnaiset – juuret maalla

www.maajakotitalousnaiset.fi
www.facebook.com/maajakotitalousnaiset

Instagram: @maajakotitalousnaiset
Twitter: @maajakotitalous
Pinterest: @ruokaneuvot 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia