Luonnonmarjojen poimintamäärät laskivat

Report this content

Viime vuoden marjasato oli muutamia viikkoja myöhässä normaalista ja marjojen määrä jäi keskinkertaiseksi. Puolukkaa kerättiin luonnonmarjoista eniten, mutta senkin sato jäi alle puoleen edellisvuoden sadosta, noin 5 miljoonaan kiloon. Mustikkaa kerättiin 3,6 miljoonaa kiloa. Lakkaa kerättiin myyntiin runsaat 220 000 kiloa. Varsinkin Itä-Lapissa lakkasato oli runsas ja marjan laatu hyvä.

Mustikkaa vietiin huomattavasti vähemmän kuin kahtena aiempana vuonna. Valtaosa mustikasta vietiin Kiinaan ja Ruotsiin. Tuorepuolukkaa vietiin 63 000 kiloa, josta valtaosa Ruotsiin.

Luomukeruualueita on viime vuosina sertifioitu lisää. Niiden määrä on nyt noin 12 000 hehtaaria. Poimitusta mustikasta 23 % on luomua, puolukasta 6 % ja lakasta 59 %.

Sienisatokin heikkeni

Myös sienisato oli kylmyyden ja sateisuuden takia vuonna 2017 myöhässä tavanomaisesta. Luonnonsienistä rouskuja kerättiin eniten. Kantarelli- ja herkkutattisato jäi erittäin heikoksi edellisvuoteen verrattuna. Valtaosa kantarelleista ja herkkutateista kerättiin Itä-Suomesta. Suppilovahverosato oli kylmästä kesästä huolimatta hyvä ja sitä voitiin kerätä vielä poikkeuksellisen myöhäänkin.

Luonnonmarjojen ja -sienten poiminnasta saatu kokonaistulo aleni reilulla kolmanneksella, noin 13,3 miljoonaan euroon.

Ulkomaalaisten poimijoiden määrä väheni hieman

Ulkomaalaisia poimijoita tuli Suomeen marjayritysten kutsumina vähemmän kuin edellisenä vuotena. Ulkomaalaiset poimijat keräsivät 75 % marjasadosta, mikä on hieman pienempi osuus kuin aiempina vuosina. Suurin osa poimijoista oli thaimaalaisia.

Tiedot perustuvat luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärätutkimukseen vuodelta 2017 (MARSI-tutkimus). Tutkimuksen luvuista puuttuvat suoramyynti, osa torikaupasta ja kotitarvepoiminta. Tutkimuksen on tehnyt Kantar TNS Agri Oy ja tilannut Maaseutuvirasto.

MARSI 2017 -raportti

MARSI 2017 -raportin liitteet

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:
Ylitarkastaja Lea Anttalainen
0295 31 2423
etunimi.sukunimi@mavi.fi

Maaseutuvirasto toimeenpanee viljelijätukia, maaseudun yritys- ja hanketukia sekä markkinatukia asiakaslähtöisesti ja hallinnon palveluja kehittäen. Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme asiakkaitamme palvelevia ELY-keskuksia, kuntien yhteistoiminta-alueita ja Leader-ryhmiä. Vastaamme Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustukirahaston ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimimme Suomen maksajavirastona. Hallinnoimme vuosittain yli kahden miljardin euron arvosta EU- ja kansallisia tukia.

Avainsanat: